ENSŌ – KIERTOTIE ONKIN OIKOTIE

Koan Z (Yellow Bird), 2022), 170x120 cm / Enso, 2023, acrylic, 120x155 cm. Kuva SJT.

Kehälle voi astua tästä tai mistä tahansa

Silloin jokainen kehä saa luonnollisen muotonsa, niiden liikkeet korjaantuvat, ne kutsuvat samaa ja erilaista niiden oikeilla nimillä ja tekevät samalla niiden omistajan ymmärtäväiseksi.

– Platon (Timaios, 44b)

Sinä erityisenä aamuna, kun aurinko oli kiivennyt jo vaaksan verran horisontin yläpuolelle, yritykseni oli kirjoittaa tekstiä, jossa lause pyörisi enso-ympyrän tavoin loputtomasti satunnaisia sanoja toistavana oivalluksen kehänä muuttaen kiertorataa hengityksen suunnanmuutoksen mukaan: "Ei suuri eikä pieni, ei leveä eikä kapea, ei hyvä eikä paha, ei ohimenevä eikä ikuinen."

Jotkut ensot on tehty yhdellä rohkealla vedolla, puolihuolimattomasti, toiset arkaillen ja epäröiden. Jotkut ovat paksuja ja romuluisia, toiset taas ohuita ja herkkiä. Jotkut aloittavat ympyröimisen vasemmasta yläkulmasta uloshengityksen kynnyksellä, toiset ylhäältä tai alhaalta tai mistä tahansa. Enso voidaan piirtää tai maalata ilmaan, hiekkaan, paperille, puulle tai mille tahansa. Ensimmäinen zen-maalaus oli luultavasti enso, tehty jollekulle tai kenelle tahansa joka tarvitsi jotain konkreettista merkkiä Tien seuraamiseksi.

Olen vakuuttunut, että monet havaintoni maailmasta

ovat tosia; niiden todellisuuden puolesta täytyy olla 

monia päteviä todisteita – en vain tiedä mitä ne ovat, 

enkä sitäkään missä ne ovat. Joten käännyn takaisin 

olemisen kehälle ja kierrän kunnes saavun aukiolle, 

josta löydän itseni sellaisena kuin olen. Ehkä sekään 

ei riitä vaan olemisen ympyrää on piirrettävä 

ja maalattava yhä uudelleen ja uudelleen.

Ajattelun kehä on tuttu myös länsimaisessa filosofiassa, useimmiten virheellisenä kehäpäätelmänä tai noidankehänä. Mutta Heideggerin mukaan kehäajattelu (hermeneuttinen kehä) on meille ihmisille luonteenomainen toimintapa ja ymmärtämisen välttämätön ehto. Näkeminen alkaakin kehää kiertäen, jolloin ymmärrys syvenee kierros kierrokselta ja pienikin muutos havainnossa saattaa sysätä kokijan uuteen näkökulmaan. Näin ajattelun kehällä ei koskaan päädytä takaisin samaan pisteeseen. Enso-ympyrä voi usein jäädä avoimeksi (keskeneräiseksi), jolloin ajatus (oivallus) katkeaa tai muuttuu kierroksen aikana. Näin epätäydellisyys (tai suorastaan epäonnistuminen) ohjaa uuteen suuntaan.

Niinpä filosofi liittääkin fenomenologiasta tutun ”ymmärtämisen /näkemisen kehän” osaksi mielen rakennetta kuvaamaan ”täälläolon ajallisuutta tuttuuden ja vierauden välissä”. Hans-Georg Gadamer kokee hermeneuttisen kehän eräänlaisen spiraalina, jossa merkitykset tulkitaan yhä uusilla merkityksillä kierros kierrokselta. Gadamerin mukaan näkeminen ei tapahdu ilman näkemisen halua, halua antaa jonkin tulla nähdyksi. Ei riitä että yritämme siepata nähtäväksi vain jo aiemmasta kokemuksesta tutun asian. Todellinen näkemisen kumous syntyy siitä, että näemme uudelleen senkin, mikä on jo nähty.

Ymmärtämisen kehä ei ole ympyrä, jossa mikä tahansa tietämistapa liikkuu, vaan se on itsensä täälläolon eksistentiaalisen esirakenteen ilmaus.

– Martin Heidegger (Oleminen ja aika, s. 197)

Myyttinen tarina kertoo, että Romulus valjasti härän auran eteen ja piirsi kyntäen ympyrän, jonka sisään Rooma rakennettiin. Tuloksena oli hämmästyttävä ympyränmuotinen mutta samalla neliömäinen kaupunki – urbs quadrata. Onnistuiko Romulus ratkaisemaan kreikkalaisia suuresti askarruttaneen ympyrän neliöimisen ongelman. Neliönmuotoista ympyrää ei voi ajatella, vaikka sen voi sanoa ääneen.

Enso on zeniläinen meditaatio- ja hengitysharjoitus, jossa yhden uloshengitysjakson aikana piirretään tai maalataan yhdellä vedolla elämää, aikaa ja elämismaailmaa symboloiva ympyrän kehä. Buddhalaisuudessa ympyrä on valaistumisen ja ei-minkään symboli – äärettömyydestä nollaan.

Ja kun joskus tulen tienristeykseen ja löydän paikan, jossa harhaanmenoni alkoi, silloin aloitan uudelleen alusta työn ja tien, niin luontevasti ja vakavasti, kuin vain alusta-alkaja voi.

– Rainer Maria Rilke (Viareggio 8.4.1903)

Se alkaa tästä tai mistä tahansa.

Enso on keino (Tie) ylittää havainnon ja tiedostuksen välinen kuilu, tuo viheliäinen ei-kenenkään-maa.

Ympyrä on tärkein geometrinen symbolikuvio. Neliötä tai kolmiota on vaikea luonnosta löytää, mutta täydelliset ympyrät – aurinko ja kuu – ovat kiertäneet ihmisten elämystaivaalla aikojen alusta saakka. Myös hedelmät ovat usein pyöreitä. Runoileva mystikko Juan de la Crux koki granaattiomenan pyöreän kehämäisyyden symboloivan jumaluutta, jolla ei ole alkua eikä loppua. Hänen mukaansa näkevän runoilijan oli astuttava tietämättömyyden pilveen, sysimustaan yöhön, "ja niin hän ymmärsi suuria asioita grandes cosas entendi."

In the joy of night,

in secret so none saw me,

no object in my sight,

no other light to guide me,

but what burned here inside me.

(Yön salaisuudessa

ei ollut mitään näkyvissä

eikä muuta valoa opastamassa

kuin se mikä paloi sisälläni.)

– Juan de la Crux

Pelkäänpä, että taiteilijan vapauksin turvin olen saattanut tutun ympyräkuvion dekonstruktion häikäilemättömiin kouriin ja samalla jäävännyt siltä metafyysiset merkitykset. Kuten moneen kertaan olen turhaan vakuuttanut, maalaukseni eivät viittaa mihinkään itsensä ulkopuolelle. Mutta monet ovat sitä mieltä, että sellainen – mitään esittämätön taideteos – ei ole edes mahdollinen. Tätä mieltä oli myös Mark Rothko, joka totesi ettei voi olla olemassa hyvää maalausta ei-mistään. Vaikka hän jos kukaan maalasi ja loihti esiin tuota silmiemme eteen näkymättömäksi kadonnutta. Hänen ystävänsä Ad Reinhardt taas epäili, ettei kelvollista maalausta voi tehdä jostakin määrätystä, koska maalaus ei ilmaisuvälineenä edes tottele sellaista kohdentamista.

Vastaus tähän kysymykseen, jota ei ehkä pitäisi kysyä lainkaan, ei ole joko tai vaan sekä että. Se on yhtä helppo tai vaikea ymmärtää kuin ”ympyräneliö”. Mutta jos sen onnistuu ääneen sanomaan, se on jo havainnossa ja matkalle tiedostukseen.

”Onko se kuu vai riisikakku”, kysyi mestari akvarellia maalaavalta oppilaalta.

”Mitä väliä”, vastasi oppilas, ”kunhan se vain on pyöreä”.

Maalauksen detaljit (nuo kuvaa muodostavat elementit) toimivat vain tietyn välimatkan päästä nähtynä, läheltä katsoen ne hukkuvat maalin materiaaliseen kynnökseen. Kadottavat esittävyytensä ja muuttuvat lopulta täysin näkymättömiksi. Maalausjälki on todellista – tai ainakin todellisen kaltaista – vain näillä erityisillä ehdoilla. Barnett Newman kehotti katsomaan maalauksiaan mahdollisimman läheltä, lähes nenä kiinni kankaassa. Newmanin maalaukset koostuvat abstrakteista tasaisista värikentistä, joten kehotus tuntuu vähintäänkin kummalliselta.

Intersubjektiivisen kokemuksen kautta taideteos vaikuttaa kokijaansa eräänlaisen ”kvasisubjektin” tavoin. Se voi muuttaa niin kokemuksen kuin myös koetun maailman. Mutta filosofi lopettaa tylysti nämä mietteet toteamalla, että kun viestimme jotakin emme koskaan saa tietää, ”mitä toisessa päässä tapahtuu”. Vaikka koko reaalitodellisuus on rakennettu tuon oletetun tietämisen varaan.

Voiko taideteos – kuten maalaus – olla riittävä ilman esittävyyden valeasua sellaisenaan, pelkkänä maalauksena. Ilman että se toimii jonkin poissaolevan sijaistajana. Ehkä me emme ole vielä huomanneet sen sellaisuutta (tathata). Ehkä lopullista ratkaisua ei olekaan. Lopulta jokainen on näkemisensä kanssa yksin. Ja sen kanssa voi näköjään elää – ja on pakkokin. ”Kun jotakin nähdään (todella nähdään), näkijänä on aina minä.”

On todella jotain, jota ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä. Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on. (…) Kaikki on avoinna esillä, ei ole mitään selitettävää. Meille tärkeimmät asioiden aspektit ovat niiden yksinkertaisuuden ja jokapäiväisyyden vuoksi kätkössä. Emme voi huomata niitä, koska ne ovat aina silmiemme edessä.

– Ludwig Wittgenstein

Yön ja päivän välissä
täytyy totuuden kerran ilmetä.
Kirjaa se kolmella tavalla:
sanomattomana, sellaisenaan,
viattomana – jääköön se silleen.
– Hölderlin

Linkit:

”Ensō (The Circle of Perception) on zen-buddhalaisuudessa sakraali ympyräsymboli, jossa toteutuu läsnäolon tietoisuus, havainnon kirkkaus ja keskeneräisyyden kauneus. Se piirretään perinteisesti uloshengityksen aikana yhdellä siveltimenvedolla meditatiivisena harjoituksena, jossa päästetään irti mielestä ja annetaan kehon luoda – yhdellä ainoalla siveltimen vedolla ilman korjauksia ja muutoksia.” https://grokipedia.com/page/Ens%C5%8D'

Kehätie / Kiertotie – oikopolkua pitempi, tekee turhia mutkia.

– Sanakirja

Sivut:

https://sites.google.com/view/s-j-tanninen/etusivu

https://seppo-zen-selallaan.blogspot.com/2015/08/idan-ja-lannen-maalarit.html

S. J. Tanninen: Enso I, II, III, mixed media, 2005. Kuva SJT.

Kyrkösjärven rannalta löydetty ”enso”. Kuva SJT 2021.

Jos se on taidetta, se ei halaa eikä hoivaa – se täräyttää ilmat pihalle!

Jonakin keväisenä talvipäivänä hiihdimme äitini kanssa Pahajoen töyräällä, ohitimme myllyn ja laskimme viistoon suvannolle, josta ylitimme joen. Palasimme samaa reittiä. Nyt myllyn portailla istui mies piirrellen ympyröitä lumihankeen. Miestä pidettiin outona kylähulluna. Vasta myöhemmin olen ajatellut, että ehkä tämä vanhan myllyn asukas ei ollutkaan niin hullu kuin yleisesti luultiin.

Esikoisemme syntymän jälkeen neuvolasta annettiin muun tarpeiston ohella juliste, jossa oli iso keltainen ympyrä ja siinä silmät, nenä ja suu. Kun sitä näytti vastatulleelle se sätki niin innoissaan että kapalot irtosivat. Selitys kuului, että meillä on jossakin syvällä tiedostamattomassa ”kasvojentunnistus” valmiiksi päällä jo ennen syntymää. Mutta kun peitin kasvot ja näytin silkkaa keltaista ympyrää, sätki piltti yhtä innostuneesti. Joten vastaus tähän sisällön ja muodon ongelmaan ei ole joko tai vaan sekä että. Jälleen kerran.

Tietyin varauksin voidaankin väittää, että Tuomas Akvinolaisen jo 1200-luvulla summaamat parametrit (”muodon eheys, sommittelun harmonia, esityksen kirkkaus”), jotka vaaditaan taidekokemuksen synnyttämiseen voivat toteutua niin esittävässä kuin esittämättömässäkin (abstraktissa) taideteoksessa. Tuomaan mukaan taideteoksessa toteutunut kirkkaus (claritas) saattaa valaista (ylevöittää) myös katsojan (kokijan) elämismaailman. Soveltaen nämä maalaustaiteesta tutut peruselementit (”tilallisuus, värillisyys, valollisuus”) voi kuka tahansa kokea myös avoimen maiseman äärellä.

https://seppo-zen-selallaan.blogspot.com/2014/06/maiseman-aarella.html

S. J. Tanninen