tiistai 23. helmikuuta 2021

TAIDE ON TÄRKEÄÄ

Kirjoittaja suosikkimuseonsa sisäpihalla. Herning 2001. Kuva SJT.


There is no science without fancy, and no art without facts.

Stephen Jay Gould


Koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa ihmiset ovat ahdistuneet, kun he eivät ole voineet osallistua erilaisiin taiteen tapahtumiin. Taide onkin perin tärkeää, näin meille on monista eri lähteistä vakuutettu. Miten siinä näin kävi.


Paleontologi Stephen Jay Gould totesi eräässä kirjoituksessaan, että ihmislajin menneisyyttä tutkiessaan hän ei ole löytänyt järkevää selitystä, miksi taide ylipäätään ilmestyi ihmisten elämään. Ihmiset olivat taiteilevia otuksia jo varhain kivikautisissa luolissaan. Gould väittääkin, että ”taide tarvitsee tiedettä ja tiede tarvitsee taidetta”. Tässä kaksitahoisessa vaa’assa keikkuen ihmiset ovat päätyneet nykyiseen ”elämismaailmaansa”.


Antropologi André Leroi-Gourhanin mukaan ihmisestä tuli ihminen kun hän tarttui työkaluun – nuijaan, kivikirveeseen. Työkaluihin tallentui materiaalinen muisti, vasara opetti vasaroimaan ja punamultavelliin kastettu tikku opetti maalaamaan – yhä uudelleen ja uudelleen. Leroi-Gourhan toteaa, että ihmisen perusolemukseen kuuluu puute – kyvyttömyys ja taitamattomuus – jota on korvattava teknillisillä vempaimilla. Tässä yhteydessä 1960-luvun minimalistien julistus ”väline synnyttää taiteilijan” kuulosta suorastaan järkevältä.


Nimenomaan taide taiteena – maailman jakavana toiseutena – kävi kapinaan havainnon ja tiedostuksen puolesta. Täydellisenä toiseutena taide nostatti maasta maailman ja halkaisi sen kahtia kokijaan ja kohteeseen. Mutta sekään ei riitä, vaan aika ajoin nousee esille kysymys, pitäisikö taiteen esittää jotakin ja ottaa kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin. Viime aikoina keskustelu on jälleen käynyt kiivaana.


Taiteen autonomiaa puolustavat sanovat, että politisoituessaan taide välineellistyy ja menettää esteettisen ilmaisuvoimansa – siitä tulee pelkkää arkista asiaa ja huonoa taidetta. Jos taideteos esittää jotakin, se on ylimääräistä bonusta – taidetta se ei sinänsä ole. Barrikadin toisella puolella vannotaan kantaa ottavan ja esittävän taiteen nimiin. Heidän mielestään taiteella taiteena ei ole mitään arvoa – olipa se miten sykähdyttävän ”kaunista” tahansa.


Tämä kaikki ei ole jäänyt vain puheeksi, vaan niin apurahoja kuin näyttelypaikkojakin haettaessa on noussut esiin luovaa työtä rajoittavia vaatimuksia. Syynä väitetään olevan ”yleisötyön” uudet konseptit, jotka vaativat taiteelta helppoutta ja viihdyttäviä oheiskertomuksia. Syystäkin taidemaailmassa vallitsee painostava ja ahdistava ilmapiiri.


Taiteentekijöiden ja kulttuurin eri osa-alueilla työskentelevien freelancerien asema on huonompi kuin vuosikymmeniin, sosiaaliturva on olematon ja eläkeasiat ovat täysin rempallaan – vaikka vaalikausittain poliitikot lupaavat panna ne kuntoon. Ei ihme, että monet kuvataiteilijat ovat luvanneet lopettaa toimintansa. Parhaimmillaan taide voi nostaa tiedostuksen huipulle ja kehnoimmillaan se on pelkkää teeskentelyä.


Ilmestynyt kolumnina Ilkka-Pohjalaisessa 23.2.2021.