keskiviikko 15. syyskuuta 2021

HETKIEN TULEVAISUUS


The Veil (2021), akryyli kankaalla, 120x155 cm. 


Taide on artikuloimatonta huutoa,

joka on kuin valon ääni.

Hermes Trismegistus



Ajan olemus on mysteeri, edes maalaustaide ei ajattomassa läsnäolossaan ole kyennyt ratkaisemaan sitä. Koemme ajan hetkien virtana, jossa vain nyt-hetki oletetaan todelliseksi, sen ulkopuolelle jäävät niin tulevaisuus kuin menneisyyskin. Mennyt on ja tuleva on, mutta siinä välissä ei ole mitään. Me olevaiset keikumme tyhjän päällä.


Hetkien määrä on loputon ja ääretön. Elää hetkessä, tässä ja nyt, on vakaa tahtomme. Mutta synkät pilvet nousevat olemisen taivaalle, kun filosofi toteaa että mikään noista hetkistä ei ole olemassa juuri nyt. ”Aika on jaettavissa osiinsa, mutta silti mikään sen osista, mikään sen nyt-hetkistä ei ole läsnä nyt.” (Jacques Derrida, 1972)


Taide on aina halunnut nähdä reaalisen todellisuuden muovaaman verhon taakse – raottaa sitä ja paljastaa salaisuuden. Yhä uudestaan kysymme salaisuuden perään. Onko sitä, vai onko salaisuus se, ettei sitä olekaan. Myös taideteos voi olla osa todellisuuden verhoa tai jopa itse verho.


Havainnon lopputulosta olemme ryhtyneet kutsumaan kuvaksi – se on tehnyt meistä näkökyvyttömiä. Valokuva kuvallisena kuvana tuli kuin taivaanlahjana; se teki meistä lopullisesti sokeita – yhden maailman kansalaisia. Jääräpäisesti kuvittelemme kuvan olevan kopion sisäisestä kuvasta, jonka olemme tallentaneet mielemme romuvarastoon. Piirustus ja maalaus – enempää kuin muutkaan kuvat – eivät kuulu maailmaan sinänsä, kirjoittaa Merleau-Ponty. ”Ne ovat ulkopuolisen maailman sisäpuolta ja sisäpuolisen maailman ulkopuolta, mikä tekee mahdolliseksi sen, että aistiminen on kaksipuolista.”


Maalarille olemme antaneet hieman lisää liekaa, jonka nykypäivän paineessa kohti taiteen esineellistämistä haluamme ottaa pois. Haluamme kiertää liean maalarin kaulan ympärille ja kiristää – ja tiukasti. Oudon kaukainen on Merleau-Pontyn visio: ”Maalarilla on oikeus katsoa kaikkea vailla velvollisuutta asettaa asioita arvojärjestykseen. Maalarin työ menee kiihkeässä pakottavuudessaan kaiken muun edelle. Maalarin ei tarvitse turvautua muuhun kuin siihen, minkä hänen silmänsä antavat voimallaan nähdä ja siihen, minkä hänen kätensä antavat voimallaan maalata.”


Alamme nähdä, että me olemme aika. Me olemme tämä avaruus, tämä aukio, jonka muistin jäljet neuronien välisten kytkentöjen sisällä ovat avanneet. Me olemme muisti. Me olemme nostalgia. Kaipaamme tulevaisuutta, joka ei tule. Aukio, jonka muisti ja odotukset ovat avanneet tällä tavoin, on aika, joskus tuskan lähde, mutta lopulta valtava lahja.

Carlo Rovelli



Kirjallisuudessa ajan olemusta on käsitelty paljon hulluuden partaalle saakka ja siitä ylikin. Kadonnutta aikaa etsiessään Proust toteaa "todellisuuden muodostuvan vain muistista", vain muisti takaa – muistaa – että menneessä ajassa on tapahtunut jotakin erityistä. Vasta Elstirin maalausten äärellä Proust kokee vapautuvansa siitä – ajan ja paikan – sisäisestä puutarhasta "missä meidän on pysytteleminen".


Vladimir Nabokovin romaanin Ada (1969/1971) päähenkilö tekee myös tutkimusta ajan olemuksesta. Monet aistit ovat silmää nopeampia, toteaa kirjoittaja, mutta voimakkaimmillaan me koemme ”nykyisyyden vihlaisun” näköaistillamme ”siten, että harkiten ottaa haltuunsa, käsittää, silmän kokoaman kappaleen tilaa”. ”Tämä on Ajan ja Tilan ainoa kosketuskohta, mutta sillä on kauaskantoiset seuraukset.” Me emme vain näe jotakin valmista, vaan itse teemme – silmin kokoamme – näkemämme.


Nabokov päätyy Derridan tavoin käsitykseen, että nykyisyys – nyt-hetkisyys – on vain nollakestoinen tuokio – ulottuvuudeton tahra näkyväisyyden paperilla – kahden olemattomuuden mantereen, menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. ”Nykyisyyden tuuli puhaltaa menneisyyden huipulla.” Tässä vaiheessa epätoivoon vaipuneelle lukijalle kirjoittaja tarjoaa lohdun sanoja.


Meidän vaatimaton Nykyisyytemme on siis se ajanjakso josta välittömästi ja todellisesti olemme tietoisia, kun Menneisyyden viipyvä tuoreus vielä koetaan nyt-hetken osaksi. Jokapäiväisen elämän ja ruumiillisen totunnaisen mukavuuden kannalta (kohtuullisen terveen, kohtuullisen vahvan ruumiin, joka hengittää vihreää tuulta ja nauttii maailman hienoimman ruoan, keitetynkananmunan, jälkimausta) ei merkitse mitään, ettemme koskaan voi nauttia oikeasta Nykyisyydestä. (s 479)



Taiteen ja todellisuuden välillä on kuilu, jota taiteen moninaiset asiantuntijat eivät ole lukuisista yrityksistään huolimatta kyenneet hävittämään. Taiteen tärkein tehtävä on tuon kuilun vahvistaminen ja ylläpito. Tämänpuoleisuuden saarnaajat kätkevät houkutuksensa viattoman ”yleisötyön” nimiin – sille ei pidä antautua. Jos kuilun toisella puolella oleva imaginaarinen häviää, häviää myös tämän puoleinen reaalitodellisuus.


Nuo viholliset ovat olleet kauan keskuudessamme. Jo Platon pani Sokrateen ihmettelemään, ”mikä taiteen tarkoitus enää voi olla, jos meillä jo on todellinen esine tai asia, mitä hyödyttää sen turha toistamisen”. ”Eikö taide ole aivan liian monimutkainen tapa saada aikaan näitä kirottuja asioita, joita meillä on jo yllin kyllin.” Dantoa mukaillen voisi sanoa: Taide epäonnistuu, jos sitä ei voi erottaa todellisuudesta ja todellisuus epäonnistuu jos sitä ei voi erottaa taiteesta.


Taiteessa maa nousee uneksimaamme maailmaa vastaan. Se voi palauttaa kokijansa alkuperäiseen olemiseensa – ehkä vain silmänräpäyksen ajaksi. Mutta se riittää, se voi valaista meidät tai jättää mitäänsanomattomaan harmauteen. Taide on menolippu vapauteen.


Oheinen teksti liittyy 2021 valmistuneeseen maalaussarjaan, joka keskittyy nykyisyyden kokemisen ongelmaan, mutta ei voi kuvata eikä edes olla sitä edellä esiin tulleista syistä johtuen.

Seuraavan kerran maalaukset on nähtävissä 3.-4.9.2022, Konstrundan, ArtHouse Tanninen, Seinäjoki.


Linkit:


Kurkistus verhon taakse (19.1.2016)

https://seppo-zen-selallaan.blogspot.com/2016/01/kurkistus-verhon-taakse.html


Kurkistus verhon taakse II (26.7.2019)

https://seppo-zen-selallaan.blogspot.com/2019/07/kurkistus-verhon-taakse.html


Taideteoksen ajaton läsnäolo (31.8.2017)

https://seppo-zen-selallaan.blogspot.com/2017/08/taideteoksen-ajaton-lasnaolo.html



 


ArtHouse Tanninen (2021)