ANSELM KIEFER JA TUHKANHARMAAN SÄTEILEVÄ KIRKKAUS

Der fruchtbare Halbmond / Hedelmällinen puolikuu (2010). Kuva SJT.

Anselm Kiefer on palannut Lontooseen suurikokoisten maalausten kanssa, joissa hän meditoi tulenpalavaa maailmantuskaansa kuin myrskynsilmässä. Juuri sen parempaa visuaalista taidetta ei länsimaissa viime vuosina ole tehtykään.

S. J. Tanninen: Kuvataidetta Lontoon talvessa, Ilkka 1977.

Serlachius-museo Göstassa on parhaillaan menossa Anselm Kieferin teoksia esittelevä näyttely Alussa – In the Beginning. Näyttely on yksi huikeimmista Suomessa koskaan nähdyistä kuvataiteen näyttelyistä. Samalla se nostaa Gösta-museon aivan omaan luokkaansa kotimaisten taidemuseoiden laihanlaisessa katraassa. Aikaisemmin olen nähnyt Kieferin näyttelyt I Hold All Indias in My Hand Anthony D'Offay Galleryssa Lontoossa 1997 ja Let a Thousand Flowers Bloom Louisianan modernin taiteen museossa Humlebækissa 2001. Göstan näyttelyn ripustuksen intensiivisyys ja Kieferin teosten sielua raastava paineaalto ylittää jopa nuo aikaisemmat suuret taidekokemukset.

Maalarina koen Kieferin teoksissa vahvaa maalauksellisuutta, vaikka ne rankassa materiaalisuudessaan ja työstötekniikoiden veistoksellisuudessaan eivät ehkä tiukasti ottaen maalauksia olekaan. Järeässä näyttelykirjassa varoitetaan katsojaa moneen kertaan Kieferin ja hänen teostensa pelottavasta monimutkaisuudesta – ne kun tuntuvat sisältävän niin mahdollisten kuin mahdottomienkin maailmojen historiat. Se on aivan turhaa, sillä Kieferin teokset soivat väkevästi tilallisuudessaan, valollisuudessaan ja sisäisessä hehkussaan vaikka ei partituuria olisi kuunaan nähnyt. Niissä on universaalia tuhkasta noussutta poltetun maan kauneutta ja ensimmäisen päivän varjotonta valoa, värien dynamiikkaa ja harmaiden sävyjen säteilevää kirkkautta.

Oppaan – vai pitäisikö sanoa museopedagogin – perässä tarpoessa huomaa, että nämäkin hillittömät visiot saa selittämällä taantumaan mielipiteiksi. Kiefer itse kieltäytyy olemasta minkään nimenomaisen – mielipiteiden, valistuksen, politiikan – asialla. ”Taide on vaikeaa, se ei ole viihdettä. On vain muutamia ihmisiä, jotka voivat sanoa taiteesta jotakin – se on hyvin rajallista”, sanoo Kiefer. ”Kun näkee uutta taidetta on annettava itselleen runsaasti aikaa tutkailla sen heijastuksia ennen kuin voi päättää, onko se taidetta vai ei.” Taiteen ostaminen ei ole taiteen ymmärtämistä, sen enempää kuin sekään, että havaitsee – itse tai jonkun opastuksella – taideteoksen viittaavan johonkin, siis esittävän jotakin. Siinä kohtaa ollaan vasta aivan alussa – in the beginning.

Voyage au bout de la nuit / Niin kauas kuin yötä riittää (2002) (yksityiskohta). Kuva SJT.

Välttyäkseni sepustamasta uusia epiteettejä lainaan tähän Let a Thousand Flowers Bloom -näyttelystä Humlebækin marskimaalla – seuranani kirkuvat linnut, viinipullo ja smørrebrød – kesällä 2001 kirjoittamaani tekstiä:

”Louisianan modernin taiteen museo ja ympäröivä paratiisillinen veistospuisto kylpevät loppukesän auringonpaisteessa. Vehmaan vihreyden taustalla kimmeltää valheellisen sininen Itämeri, jonka lenseillä aalloilla keikkuu lukematon määrä purjeveneitä ja muita vesillä liikkumisen välineitä.

Ihmisiä istuksii ja loikoilee pitkin rantatöyräitä pikniklaukkuineen ja viinipulloineen, jotkut ovat pujahtaneet museon hiekkarannalta uimaan. Pikkulapsia juoksentelee pitkin nurmikoita viikinkisarvet päissään. Taideaarteisiin tutustuminen ei ole saattanut ainakaan näitä ihmisiä suuren järkytyksen valtaan.

Louisianan erityisnäyttelynä on Anselm Kieferin majesteettisen suurikokoisten ja vangitsevan hypnoottisten maalausten temaattinen kokoelma museon länsisiivessä. Maalausten lisäksi esillä on Kieferin omaperäisiä paperille työstettyjä ”taidekirjoja”, joita tällä kertaa ei saa selata – katsoa vain valkoisen viivan takaa. Näyttely on Kieferin ensimmäinen näyttely Tanskassa ja Pohjoismaissa yleensäkin.

Kiefer aloitti taiteilijauransa myrskyisesti 1969 ironisoimalla ristiriitaisia tunteita herättävän pystykäsitervehdyksen, jota ovat käyttäneet niin natsit kuin kommunistitkin. Kiefer kuvautti itsensä saksalaisiin pussihousuihin sonnustautuneena tervehtimässä käsi ojossa merkittäviä eurooppalaisia näkymiä: rakennuksia, aukioita, meren rantaa, pilviä ja taivasta. Se oli epätoivoinen yritys vapauttaa ihmisten eleet historiallisista kahleistaan.

Kansainvälisesti kiistelty hahmo Kieferista tuli 1970-luvulla maalaamiensa rujojen maalausten myötä, joissa tekijä perkasi yhä syvemmältä saksalaista menneisyyttä ja sielunmaisemaa. Kieferin maalaukset puhuttelivat eritoten sisältönsä kautta. Niissä oli outoja synkkiä rakennelmia ja karrelle palanutta maailmaa, jossa oudot hirviösankarit olivat toimittaneet hirvittäviä riittejään. Siitä huolimalta Kieferin hiiltyneissä ja tummasävyisissä raskaalla kädellä jyrätyissä teoksissa oli eräänlaista vapauttavaa kauneutta, joka kätkeytyi tuhon ja luovuuden salaperäiseen vuoropuheluun.

Yllättäen 1990-luvulle tultaessa Kiefer alkoi maalata suurikokoisia maalauksia, joissa oli paksulti akryyliväriä, shellakkaa ja säkeittäin mustia auringonkukansiemeniä.

Maalausten aiheena oli totinen raivoisasti kasvava auringonkukkapelto, jonka etualalla taiteilijan alter ego makasi selällään shavasana-asennossa, jota yogit kutsuvat vihon viimeiseksi asanaksi. Teosten pakahduttava pysähtyneisyys antaa mahdollisuuden monenlaisille tulkinnoille: taiteilija on mahdollisesti hylännyt protestinsa ja jättänyt maailman silleen, kuten Heidegger sanoisi.

(Tähän on pakko lisätä välihuomautus. Silleen jättäminen ei toki tarkoita minkään hylkäämistä, päinvastoin, ehkäpä juuri se mahdollistaa taiteen ja maan uudelleen pystyttämisen. Seuraten tässä Keiferinkin hyvin tunteman filosofin eetosta. Kaikkineen sana protesti tuntuu tässä yhteydessä väärin mitoitetulta.)

Louisianan näyttelyn maalauksilla on vain yksi nimi Antakaa tuhansien kukkien kukkia. Muutenkin nämä uudet teokset ovat kuin yhtä ja samaa järjettömän suurta maalausta. Tervehtimisen teema on myös palannut takaisin Kieferin kuvastoon; tällä kertaa jokaisen maalauksen vinjettinä seisoo Maon patsasmainen hahmo oikea käsi pystyssä. Maalaukset ovat saaneet alkunsa Kieferin Kiinan matkasta ja eräänlaisesta Maon kulttuurivallankumouksen käänteisestä rehabilitoinnista. Louisiana Magasinin haastattelussa Kiefer sanoo näkevänsä Maon tyhjänä ikonina, jonka voi sijoittaa mihin tahansa tervehtimään mitä tahansa.

Tästäkin huolimatta Kieferin uudet teokset synnyttävät ylevän ja hartaan ilmapiirin, sen kaltaista tunnelmaa on vaikea kuvitella löytävänsä mistään muualta. Kieferin maalausten materiaalinen runsaus alistuu jälleen kerran maalarin käsialan rokonarpiseen virtuositeettiin ja kirkkaiden harmaiden sävyjen lumottuun valoon.”

I hold all Indias in my hand,

pearls which, in a diamond of rubies,

pronounce ice with sonorous disdain.

And sometimes words of tyrant fire,

crimson flashes of laughter,

Dawn, elegance and the pride of heaven.

Francesco de Quevedo, Portrait of Lisi

S. J. Tanninen: Antakaa tuhansien kukkien kukkia, Ilkka 2001.

Louisiana Magasin 2/2001.

Die große Fracht / Suuri rahti (1981/96). Kuva SJT.