TAITEEN TARPEELLISUUDESTA

”Work in progress”, Non Art Group, Pietarsaari 1987. Kuva SJT.

Nabokovin Kalvaassa hehkussa (suom. 2014) vilahtaa tulevaisuuden kauhukuva, jossa ihmiset ovat kadottaneet kyvyn lukea ja tulkita symbolien merkityksiä. Ilman taidetta se saattaisi olla todellisuutta. Nabokovin alkuteos Pale Fire ilmestyi jo yli 50 vuotta sitten, mutta viesti on yhä kirkas: ”Todellisuus” ei ole aidon taiteen subjekti eikä objekti, koska aito taide luo oman erityisen todellisuutensa, jolla ei ole mitään tekemistä yhteisöllisen silmän havaitseman keskimääräisen ”todellisuuden” kanssa.

Taide ylläpitää todelliseksi kokemaamme todellisuutta, ja auttaa havaintojamme syventämällä myös ylittämään todellisuuden. Tämä tosiasia toki tunnustetaan ja juhlapuheissa muistetaan korostaa taiteen hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Mutta taide on kuitenkin se, joka hyötylaskennallisessa ajattelussa ensimmäisenä torpataan tien oheen. Taide koetaan korkeintaan arvokkaaksi ajankuluksi ja hyväksi viihteeksi. Mutta tosipaikan tullen me emme taidetta tarvitse – meillä ei ole siihen edes varaa.

Seinäjoella taidemuseota on puuhattu pitkään mutta varaa siihen ei ole ollut, vaikka muilla kaupunginkokoisilla kaupungeilla näyttää olleen. Valtakunnallisellakin tasolla on ryhdytty olemaan sitä mieltä, että taidemuseoista puhuminen pitäisi lopettaa – ehkä tällaisella nurkkakuntaisella asenteella yritetään vain turvata omia määrärahoja. Sivulauseissa viitataan mahdollisiin tulevaisuuden ”taidekeskuksiin”, joissa kuitenkin piilee vaara ajautua taiteesta ”taiteelliseen puuhasteluun ja askarteluun”. Ei ihme, että taidemuseon tarpeellisuutta on vaikea hahmottaa – sitä paitsi kaikkihan näyttävät taiteilevan muutenkin. ”Jos tauluja halutaan, niin meidän mumma ne kyllä maalaa – se on harjoitellut sitä hommaa jo vuosikymmenet kansalaisopistossa.”

”On olemassa asioita joita vain taiteilijat havaitsevat”, totesi Anselm Kiefer 1980-luvulla. Tästä syystä taiteilijoiden taide on erityisen hyvää tekevää ja ”kokemusmaailman syvyyttä avaavaa”. Kieferin vaikuttavia maalauksia voi nähdä Mäntässä lokakuusta alkaen. Mänttä onkin noussut uuden nykytaiteenmuseon myötä maakuntien tasaisesta harmaudesta valon kaupungiksi. Seinäjoen Taidemuseoyhdistys sentään tekee suosittuja taidematkoja muiden kaupunkien taidemuseoihin.

Taideteoksilla on sekä taiteellista että kaupallista arvoa. Viime vuosina on noussut esiin ”hoivataide”. Mitä se on? Todellista sen täytyy olla, koska Suomen Kulttuurirahasto tuki sitä tänä vuonna mittavalla summalla. Tulevaisuus näyttää mitä se tuo tullessaan.

Hyvästä kuvataiteestahan ei ole pulaa, taiteilijoiden varastoissa on runsaasti hyviä taideteoksia. Ongelma onkin siinä, miten nämä teokset saataisiin esille ihmisten nähtäväksi – ja hyvää tekemään. Varastoon kertyvänä omaisuutena kuvataide aiheuttaa erityistä päänvaivaa. Se on taiteilijoille taakka ja lopulta perillisille ylipääsemätön ongelma. Jos Etelä-Pohjanmaalle ei saada nykytaiteen museota, niin pitäisikö perustaa ”taiteentuhoamislaitos”, jossa taideteokset voitaisiin ympäristöystävällisesti hävittää.

Ilmestynyt Ilkassa kolumnina 18.3.2015.