perjantai 23. tammikuuta 2015

HAIKU


Haiku Poetry, A Children's Collection (1978).


Hiljaisen ilon
päivä – Fuji verhoutuu
usvasateeseen.
Bashō


Eräänä päivänä noina menneisyyden kultaisina aikoina kiertelin Leicester Squaren kirjakauppoja. Talvipäivän aurinko paistoi ohuen kelmeää valoaan ja kosteat huurut leijuivat aukion varjoissa. Käteeni osui tarjouspöydältä vähäinen kirja Haiku Poetry, A Children's Collection (1978). Kirja on kokonaan lasten kirjoittama ja kuvittama haiku-runojen kokoelma. Jopa 3-vuotias Audrey Chang on onnistunut tekemään klassisen seitsemäntoistatavuisen haikun, tosin hänellä on ollut apuna 7-vuotias Michelle Jernigan:

Cat chasing blue bird
running up the tree so fast
hungry cat needs wings


Kirjan on julkaissut The Wilhelm Scholê, Houston, Texas. Koulun mottona on Konfutsen linjaus: ”Oppiminen alkaa runoudesta.” Tuota ei suomalaisen koulujärjestelmän edustaja hevin suostu tunnustamaan edes viimeisen tapin äärellä. Kirjan esipuheessa lainataan myös Novalista, joka on sanonut: ”Siellä missä on lapsia, eletään aina kultaisia aikoja.” Tämän allekirjoittaisi varmaan moni kouluviisaskin, vaikka onkin valmis tekemään kaikkensa, että lapsista tulisi mahdollisimman nopeasti runotonta elämää eläviä aikuisia hyötykansalaisia. Hyötykansalaisen saattaa yllättää, että kyseisestä lasten runokirjasta tuli myyntimenestys.

Peltomiehiä
kunnioitan kovasti
maaten pitkänäin.
Kobayashi Issa (suom. G. J. Ramstedt 1953)


Perinteinen japanilainen haiku on seitsemäntoistatavuinen (5–7–5) lyhyt runo, jossa välähdyksen omaisesti ilmenevät runoilijan mieliala, aika, paikka ja luonnonilmiöt. Siinä kristallisoituu (länsimaisen) olemisen filosofian ydin: millaisessa maailmantilassa olet (heitettyydessäsi), miten ovat asiat ja muut oliot, ja miten on oman itsesi laita. Mitä kuuluu minäparalle! Haiku on kuin ihmiselämä, valonleimahdus kahden tuntemattoman pimeän kuilun välissä. Haiku on jo menetetty ennen kuin se ehtii ryhtyä minkäänlaiseen runolliseen kikkailuun.

Yöllä jo luulin
myrskyn kaatavan talon
tyytyi vaahteraan!
SJT


R. H. Blythin teoksen Haiku (1949) ilmestymisen jälkeen länsimaista haikua alettiin kirjoittaa kolmirivisenä versiona. Ilmaisunvapautta on haettu lisää luopumalla tiukasta tavutussäännöstä. Suomen kielen napakka tavutus sopii monia muita kieliä paremmin haikun perinteiseen rakenteeseen. Myös kolmirivisyydestä on usein luovuttu niukempaan suuntaan, jopa yksirivisiin haikuihin. Jotkut, kuten Marlene Mountain, ovat hakeneet käsin piirtämissään runosivuissa alkuperäisen haikun visuaalista olemusta. Myös Lawrence Ferlinghetti on luonteikas tussin ja siveltimen käyttäjä.

along with wind and mud and whatever that means if anything
Marlene Mountain


Haikusta on muodostunut lähes yleisnimitys lyhyille runoille, joissa haikaillaan elämisen nopeasti kaikkoavia ilmiöitä. Lopulta tullaan kuitenkin sellaiseen pisteeseen, jossa mitä tahansa lyhyttä runoa ei enää kannata kutsua haikuksi. Aram Saroyanin yhden sanan runoja lyhemmäksi ei enää runo voi näillä näkymin tulla. Ne eivät taatusti ole haikuja, vaikkakin parhaimmillaan häikäisevän mestarillisia. Alla olevassa runossa sana reagoi viittaamaansa kohteeseen lähes fyysisellä tasolla – tällaista vuorovaikutusta ei kielessä pitäisi tapahtua lainkaan:

eyeye


Amerikkalaisen haikugenren lanseeraaja Jack Kerouac hylkäsi myös perinteisen tavutuksen ja kehitti ”simppelin kolmisäkeen” – amerikkalaisen haikun (American Pop) – jossa toinen rivi on sisennetty. Se istuu yhä mainiosti nykypäivän Pop Up -kulttuuriin – vilahdetaan kulmilla ja kadotaan saman tien uusien tuulien tieltä. Suomentaja on kääntänyt ”popin” ”paukahdokseksi”, mikä tuntuu liian helpolta ratkaisulta. Sitä paitsi se tuo mieleen kuin päätä ruuvipenkissä vääntäen ”pohjalaisen paukahdoksen”, joka päinvastoin kuin haiku pimentää koko tienoon. Ehkä hyvää käännösvaihtoehtoa ei olekaan: ”välähdys”, ”läimähdys”, ”ailahdus”...

Tuolistani
          päätin nimittää haikun
paukahdukseksi
Jack Kerouac


Kerouacin Haikujen kirjassa (2006) on toinenkin silmään sattuva suomennos ”laskuputki”. ”Pikku varpunen / räystääni laskuputkella / tiirailee sinne tänne.” Samasta runosta on myös toinen kaksirivinen versio: ”Pieni varpunen räystään laskuputkella / sydämeni lepattaa.” Mielestäni tuo äkkinäinen sydämen lepatus on haikumaisempi vaihtoehto kuin tiirailu sinne sun tänne. Valitettavasti tähän ei löydy verrattavaksi alkukielistä versiota, mikä onkin tämän suomennosvalikoiman suuri puute. Mutta Villenraitin Angstilaan ei missään tapauksessa asenneta ränneihin laskuputkia – täällä syöksyvät vedet alas syöksytorvista.

Hyödytön! Hyödytön!
          – mereen ryöppyävä
rankkasade
Jack Kerouac


Haikujen kirjoittaminen on maailmanlaajuisesti suosittu harrastus. Haiku on myös mainio runonkirjoitustaidon mittari; hyvätkin runoilijat onnistuvat kirjoittamaan loistavan haikun vain silloin tällöin, keskinkertaiset vain ani harvoin ja huonot vain kerran elämässään. Haikuilijoille on olemassa kaikenlaisia yhdistyksiä, kuten The Haiku Society of America, The Italian Haiku Association, The World Haiku Association jne. Mutta meillä Suomessa on vain näitä kissa- ja koirayhdistyksiä. No, googlaamalla löytyy sikariyhdistys Haiku! Eikö se ole perin kummallista? Vai olenko suuressa yksinäisyydessäni kadottanut täydellisesti asioiden laidat?

Nyt jo herättää
aamuun linnunlaulu ja
räystään lorina.
SJT


Haiku Poetry, A Children's Collection, Bantam Books 1978.
Jack Kerouac: Haikujen kirja, suom. Arto Lappi, Sammakko 2006.

Lawrence Ferlinghetti: Northwest Ecolog, City Lights Books (1978).

3 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä hyvä runopläjäys runohaasteisiin! Hyvähyvä!

    VastaaPoista
  2. Löysin postauksesi Ripsan blogin kautta! Kiitos Ripsalle!


    Pikku varpunen kuuluu näin:

    The little sparrow
    on my eave drainpipe
    Is looking around

    eli että

    pikku varpunen
    räystääni rännillä
    katselee ympäriinsä

    Tuo laskuputki on hauska keksintö, tuskin kovin kätevä kuitenkaan.

    Drainpipe trousers olisi taas nk. pillifarkut esim. :-)


    Huomasin samalla Kerouacia plaratessani hauskan:

    A raindrop from
    the roof
    Fell in my beer

    (Sadepisara / katolta / putosi olueeni)

    Jack kirjoitti fell eikä falls, eli sen mukaan kaljamuki on ollut ulkosalla jo jonkin aikaa, ja näkikö Jack miten pisara lurahti kaljatuoppiin? Kenties olut oli vaan väljähtynyt, ja Jack syytti sateista ilmaa? :-)

    Lapin toinen rännijuttu on muuten hyvältä kuulostava mutta ”laskuputki” tuo mieleen Talvivaaran mistään piittaamattomat bisnesriehujat?

    ”The little sparrow on the eave drainpipe /
    My heart flutters”

    Tuosta sanasta POP olisin laveamman tulkinnan kannalla, tai jos sana POP voitaisiin meilläkin sanoa ihan vaan POP eli siihen on jo 60-luvulta asti kasautunut syviä merkityksiä, yksi sana ei suomeksi niitä tuota?

    Kerouacia ajatellen lähellä olisi suomennos VALAISTUMINEN tms. Ei ihan niinkään väkivaltaista räjähtävää ääntä?

    Paukahdus on shiina ja shiinä, mutta hyvä että otetaan reippaasti kantaa! Toisaalta painettuun kirjaan on hankala ottaa kantaa eikä sitä voi niin helposti muokata kuin nettijulkaisuja.

    Eli en edes suomentaisi. ? Vähän kuin Cool, jonka suomennos ”viileä” on toki hauska mutta eri kulttuurista?

    Pidän Arto Lapin reippaista ja ilmavista suomennoksista, joskus sitä ilmaa voinee olla joku kirjain turhaakin, mutta sehän kuuluu myös Suomen kielen perinteeseen, meillä luritellaan.

    Kerouac ei haikuissaan kuitenkaan luritellut.

    Siitä turhaan satavasta jutusta tykkään muuten eritoten. Jack oli rahtilaivalla matkalla Panaman Kanavaa kohti ja merellä ryöpsähti raju sade, ihan hukkaan, ison valtameren ennestään täyteen paljuun.

    Olen joskus itse ihastellut miten paljon vettä taivaalta voi mereen ryöpytä...

    Kuten joskus sanoja runouteen. Tai tavuja.


    Kiitos haiku-esseestäsi, se on harvinaista herkkua meillä Suomessa!

    Tikkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset näistä mainioista huomioista näin jälkikäteen. Vaan haikujen maailmassa aina ehtii.

      Poista