ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ!

Äly – käsitys-, oivallus-, ajattelukyky; älykkyys, intelligenssi, ymmärrys, intellekti, järki; alkuperä permiläinen älwä, karjalan älju, viron aju; englanniksi intellect. Suomisanakirja.fi. Kuva SJT 2005.

Koko ihmissuvun tehtävä on toteuttaa herkeämättä mahdollisen ymmärryksen kaikki voima, ensin ajattelussa ja sitten toiminnassa.

Dante

Kesti tuskastuttavan pitkään ennen kuin älykkyys keksittiin – ikään ei olisi ollut tarpeeksi älyä älyn älyämiseen. Tarvittiin uusi tieteenala psykologia – ”filosofian ja teologian pikkuveli” – älykkyystutkimuksen aloittamiseen Leipzigissa 1879. Enzensberger huomauttaa, että ”älykkyys on keksintö, jota ilman ihmiskunta joutui selviytymään satoja tuhansia vuosia”. Tarvittiin vielä toisenkin ”ihmistieteiden” uuden tulokkaan sosiologian panos, että aikaisemmin ”henkisen työn tekijöinä tunnettua kansankerrosta ryhdyttiinkin kutsumaan älymystöksi”.

Tästä ei kulunut enää kuin tovi, kun Alfred Binet ja Theodore Simon saivat 1903 kaikkien aikojen älynväläyksen ja ”ryhtyivät mittaamaan jotain, mitä koskaan aiemmin ei ollut mitattu numeerisesti – älykkyyttä”. Jo Binet epäili älykkyyden mittaamisen mahdollisuuksia ja myöhemmin Stephen Jay Gould osoitti, että älykkyydelle on mahdotonta antaa sellaista lukua, ”jonka avulla yksilö voitaisiin laskea ryhmään kuuluvaksi tai sulkea siitä pois”. ”Perusolemukseltaan moniulotteisten ilmiöiden, kuten älykkyyden. Luokittelu näin on mahdotonta. Toisin sanoen mittaustulokset. Jotka ÄO-testillä saavutetaan, eivät ole muuta kuin tilastollisia artefakteja.”

Tämä ei tietenkään ole hillinnyt älykkyyden mittaamista, päinvastoin. Jotenkin tämä ÄO-mittaus on niin arkaluontoinen asia, että siihen puuttumiseen vain harvat ovat tunteneet olevansa kyllin älykkäitä. Kunnes Hans Magnus Enzensberger tarttui aiheeseen kiistakirjoituksessaan Älykkyyden sokkeloissa, johdatus idiotiaan (2006/2013). Luokittelu saa ohuestikin tieteellisen kuulostamaan pätevältä. Älykkyyttäkin on toki monenlaista, kuten biologista, psykometrista, motorista, rationaalista, analyyttista, luovaa, kielellistä, visuaalista, musikaalista, matemaattista, ja mitä kaikkea. Luettelo on loputon, psykologi J. P. Guilford on listannut peräti 120 älykkyyden lajityyppiä. Siis, umpikollokin saattaa jonakin päivänä häikäistä jollakin vielä tuntemattomalla älyn sektorilla.

Nykyaikaa pidetään tietenkin kehityksen ja älyllisen tietämyksen huippuna. Moderni nykyihminen kokee itsensä ylivertaiseksi, vaikkakin kaikki ne tiedot ja taidot, joiden varassa Homo sapiens on selviytynyt, ovat kehittyneet jo tuhansia vuosia sitten. Tällainen evoluution vastainen näkemys ei Enzensbergerin mukaan ”typeryydessään jätä toivomisen varaa”. ”Näitä asiantuntijoita ei näytä häiritsevän se seikka, että kaikki efektin taustalla olevat tutkimustulokset ovat tutkijoiden ennakkoluulojen ja ahdasmielisyyksien sanelemia.” Me tiedeuskovaiset näemme tieteellisyyttä sielläkin, missä se on vain tutkimuksellista kuorrutusta. Tieteellisesti tutkittu, sillä siisti!

American Academy for the Advancement of Science on nostanut 1900-luvun tärkeimpien keksintöjen, kuten lentokoneen, ydinfission, transistorin ja DNA:n listalle myös ÄO-testin. Amerikassa tehdäänkin joka vuosi yli 500 miljoonaa älykkyystestiä. ”Alalle on kehittynyt valtavat markkinat, joille tyhmyydenpelko tuottaa jatkuvasti lisää uutta suunnatonta typeryyttä”, kuten Enzensberger kirjoittaa. Testit tuottavat joillekin harvoille ilon liittyä superälykkäiden kuppikuntiin, kuten Mensaan. Mutta suurimmalle osalle testatuista koituu vain ahdistusta, liian älykkäiksi luokitellut sortuvat odotusten paineisiin ja vähemmän älykkäät tyytyvät surkeaan kohtaloonsa vähä-älyisenä kansanosana. Älykkyysosamäärien mittaus ja luokitus on saanut aikaan uuden luokkayhteiskunnan.

Toisaalta tutkijat (tutkijat ja tutkijat) ovat todenneet, että älykkyysosamäärät koko maailmassa ovat kääntyneet laskuun, jopa aivojen koot ovat alkaneet pienentyä. (Tiede 12/2014). Älypitoisuuden nousu 1950-luvulta 1990-luvulle oli niin vauhdikasta, että 1950-luvun älykkö olisi 1990-luvulla saanut tyytyä vähä-älyisten luokkaan. Mutta nyt on selvä laskusuunta koittanut. Pitääkö tässä kysyä, väheneekö älyn myötä myös ihmisten tietoisuuden aste. Ehkäpä tietoisuus onkin tilapäinen ilmiö, ehkä se katoaa ihmisten tajunnasta (tai ihmisten välisestä sosiaalisesta kentästä) yhtä salaperäisesti kuin se (sinne) ilmestyikin. Voin nähdä sen jo sieluni silmin. Eräänä aamuna me seisoksimme naapureitteni kanssa talojen välisellä aukiolla. Kaikki näyttää olevan kuten ennenkin, vaan ei ole, tästä lähtien me olemme pelkkien vaistojen varassa. Saapa nähdä, mitä siitäkin seuraa!

Pieni matkamme älykkyyden järjettömien sokkeloiden läpi päättyy siis yksinkertaiseen päätelmään: Emme vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi älykkäitä tietämään, mitä älykkyys on.

Hans Magnus Enzensberger

Hans Magnus Enzensberger: Älykkyyden sokkeloissa & Kauhunkylväjät, Savukeidas 2013.