maanantai 29. syyskuuta 2014

NIIN KUIN SE ON


John Cage luennoimassa venäläisille avantgardisteille, miten voikukanlehdistä saa mainion iltapalan. Taaimmaisena pianisti Alexei Lubimov. Moskova 1988. Kuva Elena Mostovaya.


There are those of course who have no time for improving the world. They are struggling to keep it going.
John Cage

John Cage (1912–1992) oli viime vuosisadan merkittävin säveltäjä. Muutakin mieltä ollaan. Säveltäjä ja kriitikko Virgil Thompsonin mielestä Cage oli aikansa suurimpia musiikillisia lahjakkuuksia, joka heitti lahjansa hukkaan ja teki pilaa epämusiikillaan niin opettajastaan Arnold Schönbergistä kuin musiikkia kuuntelevasta yleisöstäkin. Cage oli kirjoittanut Thompsonin musiikista 1950-luvulla, mutta ei ehkä tarpeeksi hyvin, koska Thompson vastasi artikkelillaan Cage and the Collage of Noises (1970).

Eniten Thompsonia ärsytti Cagen sävellystyössään käyttämät sattumanvaraiset menetelmät – Yijingin heksagrammit, zenin kōanit ym – ja erilaisten ulkomusiikillisten esineiden käyttö soittimina. Siitä huolimatta Cagen tuotantoa levytetään edelleenkin. Kirjastossa osui käteeni pari vuotta sitten Cagen 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu CD-levy ”John Cage: As It Is, Alexei Lubimov, piano & prepared piano ja Natalia Pschenitschnikova, voice” (2012). Lipareesta selviää, että asialla ovat venäläiset avantgardemusiikin tulkit, jotka jo neuvostoaikana soittivat Moskovassa Cagen teoksia – jos ei maan päällä niin sitten maan alla. Nämä avantgardistit ystävineen kutsuivat Cagen jo 1988 noina ”kullaisina aikoina” Moskovaan. En tiedä soitettiinko siellä, mutta ainakin Cage kokkasi jotakin ja puhui mukavia.

Pittoreski tapahtuma sattui Moskovan konservatorion rakennuksen vaiheilla, kun Cage huomasi kivien rakosissa kasvavat voikukat ja päätti pyöräyttää niistä mainion salaatin iltapalaksi. Avantgardistit taputtelivat povitaskuissaan olevia vodkapulloja ja iskivät toisilleen silmää: eiköhän se vodkan kanssa alas mene, kokkasipa tuo Amerikan eksemplaari mitä hyvänsä. Ja niinhän se ilta sujui, Cage valmisti salaatin ja puhui siinä ohessa satunnaisuuksista, muutosprosesseista, sienistä, kasveista ja hieman musiikistakin, kuten Lubimov muistelee. Everything was as it is.

Lämmin muisto palaa mieleen sateiselta syksyltä 1986. Olin Moskovassa – siis kaksi vuotta ennen Cagea – taiteilijavaihdossa ja kuuntelin päivät pitkät propagandaa. Illat vietin tuon samaisen konservatorion salissa kuuntelemassa musiikkia, ei toki Cagea vaan etupäässä ”venäläistä viisikkoa”. Yksin en konserttiinkaan päässyt vaan tulkki Anjusha seurasi mukana kaikkialle. Hämmästytin häntä tunnistamalla lähes kaikki katonrajaan sijoitetuissa tondoissa olevat säveltäjämestarien kuvat. Väliajalla nautimme konservatorion ravintolassa pitkät lasilliset teetä ja vodkaa – muuta siellä ei ollutkaan. Tapansa mukaan Anjusha tyrkytti vaihtoehdoksi balettia, mutta minä kieltäydyin jyrkästi. Se kannatti, sillä yllättäen yhtenä kaatosateisena iltana konservatorion estradille kapusi legendojen legenda Irina Arhipova.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on.” Gertrude Stein ei ilmeisesti tuntenut tätä Wittgensteinin nykyään jo lastenkin hokemaa aksioomaa, vaan täsmäsi runosarjansa nimeksi Is it as it was. Levykokoelman otsikossa siitä on muuntautunut As it is. It is as it is – aina – ja kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Cagen musiikki on wittgensteinilaista, pragmatistista, zeniläistä ja mitä ikinä, mutta kokonaisvaltaisessa maailmallisuudessaan se sopii erinomaisesti tämän otsikon alle – se on juuri niin kuin se on. Cagen musiikki ei etsi fyysisen maailman ylittäviä hengentasoja, vaan sen henkisyys on täydellisesti ”tämänpuolista”, jos näin voi sanoa.

Steinin runosarjan Three Songs Cage sävelsi jo 1932, siis vain kaksikymmentävuotiaana. Steinin runojen tautinen tautologiakaan ei häiritse laulumuodossa. Sarja Five Songs on sävelletty E. E. Cummingsin runoihin, jotka ovat kepeitä luettavaksikin. Mutta todellista myrkkyä luettavaksi ovat James Joycen romaanista Finnegans Wake (1939) kaivetut tekstit The Wonderful Widow of Eighteen Springs ja Nowth upon nacht. Sävellettyinä nekin ovat toki yhtä kuulasta ja kohottavaa kuultavaa, kuin kaikki muukin Cagen musiikki tällä levyllä. Pianisti Alexei Lubimov ja laulaja, äänitaiteilija Natalia Pschenitschnikova selviävät tehtävästään hienosti, heidän tulkinnoissaan Cagen vapauden viestiä kannattelevat pianismin koruton merkityksellisyys ja laulun värikylläinen rajoja etsivä elävyys.

Hieman entisenä kriitikkona (en toki musiikkia ole koskaan arvostellut) ihmetyttää äänitysten ylen hiljainen taso. Joudun kääntämään nupit kaakkoon ennen kuin pääsen musiikkielämyksen ytimeen. Toki minulla on nupit joita vääntää, mutta seuraava levy näillä samoilla virityksillä halkaisee pääni.

John Cage: A Year from Monday, New Lectures and Writings, Marion Boyars Publishers Ltd 1975.


SJT ja tulkki Anjusha Moskovassa lokakuussa 1986.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti