John Cage luennoimassa
venäläisille avantgardisteille, miten voikukanlehdistä saa mainion
iltapalan. Taaimmaisena pianisti Alexei Lubimov. Moskova 1988. Kuva Elena Mostovaya.
There
are those of course who have no time for improving the world. They
are struggling to keep it going.
John
Cage
John Cage (1912–1992)
oli viime vuosisadan merkittävin säveltäjä. Muutakin mieltä
ollaan. Säveltäjä ja kriitikko Virgil Thompsonin mielestä Cage
oli aikansa suurimpia musiikillisia lahjakkuuksia, joka heitti
lahjansa hukkaan ja teki pilaa epämusiikillaan niin opettajastaan
Arnold Schönbergistä kuin musiikkia kuuntelevasta yleisöstäkin.
Cage oli kirjoittanut Thompsonin musiikista 1950-luvulla, mutta ei
ehkä tarpeeksi hyvin, koska Thompson vastasi artikkelillaan Cage
and the Collage of Noises (1970).
Eniten Thompsonia ärsytti
Cagen sävellystyössään käyttämät sattumanvaraiset menetelmät
– Yijingin heksagrammit, zenin kōanit
ym – ja erilaisten ulkomusiikillisten esineiden käyttö
soittimina. Siitä huolimatta Cagen tuotantoa levytetään
edelleenkin. Kirjastossa osui käteeni pari vuotta sitten Cagen
100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu CD-levy ”John Cage: As It
Is, Alexei Lubimov, piano & prepared piano ja Natalia
Pschenitschnikova, voice”
(2012). Lipareesta selviää, että asialla ovat venäläiset
avantgardemusiikin tulkit, jotka jo neuvostoaikana soittivat
Moskovassa Cagen teoksia – jos ei maan päällä niin sitten maan
alla. Nämä avantgardistit ystävineen kutsuivat Cagen jo 1988 noina
”kullaisina aikoina” Moskovaan. En tiedä soitettiinko siellä,
mutta ainakin Cage kokkasi jotakin ja puhui mukavia.
Pittoreski tapahtuma
sattui Moskovan konservatorion rakennuksen vaiheilla, kun Cage
huomasi kivien rakosissa kasvavat voikukat ja päätti pyöräyttää
niistä mainion salaatin iltapalaksi. Avantgardistit taputtelivat
povitaskuissaan olevia vodkapulloja ja iskivät toisilleen silmää:
eiköhän se vodkan kanssa alas mene, kokkasipa tuo Amerikan
eksemplaari mitä hyvänsä. Ja niinhän se ilta sujui, Cage valmisti
salaatin ja puhui siinä ohessa satunnaisuuksista,
muutosprosesseista, sienistä, kasveista ja hieman musiikistakin,
kuten Lubimov muistelee. Everything was as it is.
Lämmin muisto palaa
mieleen sateiselta syksyltä 1986. Olin Moskovassa – siis kaksi
vuotta ennen Cagea – taiteilijavaihdossa ja kuuntelin päivät
pitkät propagandaa. Illat vietin tuon samaisen konservatorion
salissa kuuntelemassa musiikkia, ei toki Cagea vaan etupäässä
”venäläistä viisikkoa”. Yksin en konserttiinkaan päässyt
vaan tulkki Anjusha seurasi mukana kaikkialle. Hämmästytin häntä
tunnistamalla lähes kaikki katonrajaan sijoitetuissa tondoissa
olevat säveltäjämestarien kuvat. Väliajalla nautimme
konservatorion ravintolassa pitkät lasilliset teetä ja vodkaa –
muuta siellä ei ollutkaan. Tapansa mukaan Anjusha tyrkytti
vaihtoehdoksi balettia, mutta minä kieltäydyin jyrkästi. Se
kannatti, sillä yllättäen yhtenä kaatosateisena iltana
konservatorion estradille kapusi legendojen legenda Irina Arhipova.
”Maailmaa on kaikki,
mikä on niin kuin se on.” Gertrude Stein ei ilmeisesti tuntenut
tätä Wittgensteinin nykyään jo lastenkin hokemaa aksioomaa, vaan
täsmäsi runosarjansa nimeksi Is it as it was. Levykokoelman
otsikossa siitä on muuntautunut As it is. It is as it is –
aina – ja kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Cagen musiikki on
wittgensteinilaista, pragmatistista, zeniläistä ja mitä ikinä,
mutta kokonaisvaltaisessa maailmallisuudessaan se sopii erinomaisesti
tämän otsikon alle – se on juuri niin kuin se on. Cagen musiikki
ei etsi fyysisen maailman ylittäviä hengentasoja, vaan sen
henkisyys on täydellisesti ”tämänpuolista”, jos näin voi
sanoa.
Steinin
runosarjan Three Songs Cage
sävelsi jo 1932, siis vain
kaksikymmentävuotiaana. Steinin runojen tautinen tautologiakaan ei
häiritse laulumuodossa. Sarja Five Songs
on sävelletty E. E. Cummingsin runoihin, jotka ovat kepeitä
luettavaksikin. Mutta todellista myrkkyä luettavaksi ovat James
Joycen romaanista Finnegans Wake
(1939) kaivetut tekstit The Wonderful Widow of Eighteen
Springs ja Nowth upon
nacht. Sävellettyinä nekin
ovat toki yhtä kuulasta ja kohottavaa kuultavaa, kuin kaikki muukin
Cagen musiikki tällä levyllä. Pianisti Alexei Lubimov ja laulaja,
äänitaiteilija Natalia Pschenitschnikova selviävät tehtävästään
hienosti, heidän tulkinnoissaan Cagen vapauden viestiä
kannattelevat pianismin koruton merkityksellisyys ja laulun
värikylläinen rajoja etsivä elävyys.
Hieman
entisenä kriitikkona (en toki musiikkia ole koskaan arvostellut)
ihmetyttää äänitysten ylen hiljainen taso. Joudun kääntämään
nupit kaakkoon ennen kuin pääsen musiikkielämyksen ytimeen. Toki
minulla on nupit joita vääntää, mutta seuraava levy näillä
samoilla virityksillä halkaisee pääni.
John Cage: A Year from
Monday, New Lectures and Writings, Marion Boyars Publishers Ltd
1975.
SJT ja tulkki Anjusha
Moskovassa lokakuussa 1986.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti