Sanna Karlsson-Sutisnan puunveistoperformanssi Seinäjoen taidehallin pihassa 10.7.2009.
Perjantai-iltana taidehallin aurinkoiselle pihalle on kerääntynyt sankka joukko taiteen ystäviä ja kaupungin kermaa. Vain muutama taiteilija on vaivautunut paikalle (kuten yleensäkin), mutta Suur-Seinäjoen viralliset intellektuellit ovat näkyvästi edustettuina. Muualla päin maailma jo tällainen yleisö riittäisi aktiksi sinänsä.
Tilanne on henkeäsalpaavan jännittynyt ja odottava hiljaisuus repii hermoja. Musta pilvenvarjo leikkaa yli tienoon ja kiukkuinen tuulenpuuska pelmuttaa pihlajia. Kuin varkain lähtee musiikki soimaan, muutama hapuileva akordi säestää jousien tummaa kaihoa mystisen linnun muistolle. Yhtäkkiä mäntyjen katveessa ailahtaa kuvajainen, kuin virvatuli. Se on noussut Pajuluoman kuohuista, kuiskaa joku korvaani. Jos olisi yö ja yksin liikkeellä, niin ei tarvitsisi kuskin kysyä, minne viedään.
Hengetär ballerinan asussa putkahtaa valoon, piirtää suuren kaaren ilmaan ja tekee pas de bourréen tai jotakin (meidän paikalla olijoiden, intellektuellit mukaan lukien, silmille se on silkkaa hepreaa). Nyt avataari kiitää jo taidehallin sisäänkäynnin katolla, pyörähtää sieltä piha-asfaltille ja tempaa pihassa lepäävän järeän tukin alta sähkömoottorisahan. Saha alkaa soida, miesten tupeet tutisevat ja naiset painuvat kyyryyn.
Jousimusiikki on vaihtunut 'heviin', mutta se ei juuri sahan ujelluksen läpi kuulu. Ballerina loikkaa muutaman kerran pihamaalla ja painaa mouruavan sahan tukin niskaan, puru lentää kaaressa. Tukin kunniaksi on sanottava, että se on näillä laihoilla saloilla onnistunut kasvamaan täyteen mittaansa.
Ballerina raivoaa nyt tukin kimpussa, yleisö ei uskalla vieläkään hengittää. Välillä näyttää siltä, että tätä menoa tanssija teloo vielä itsensä. Mutta ei, jännitys laukeaa kun saha sammuu ja musiikki loppuu. Performoija poistaa korva- ja silmäsuojukset ja kiittää hymyillen yleisöä. Voihan perskules ku kävi sydämen päälle, huokaa joku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti