perjantai 16. lokakuuta 2015

MIELIPIDETERRORIA I, MUUKALAISEN MUUKALAISUUS


Muukalaisia Pahajoen töyräällä 1950-luvulla. Ehkä siinä vietetään kirjoittajan syntymäpäivää. Kuva SJT.


Tapamme mukautuvat mielipiteidemme turmelukseen.
Giorgio Collli

Jopa Ranskan maahanmuuttajat ovat etiikan kannattajien silmissä sopivasti erilaisia vain, jos heidät ”integroidaan” ja he haluavat sulautua. (Kun asiaa tarkastelee lähemmin. Tämä näyttää tarkoittavan, että maahanmuuttajat ovat sopivasti erilaisia vain, jos he haluavat tukahduttaa erilaisuutensa.) ”Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan eroasi.” 
Alain Badiou


Mielipide on helppo ratkaisu, se luo näennäistä tiedostamisen turvallisuutta. Ei ihme, että mielipiteiden tärkeyttä korostetaan jo ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Mielipiteetön ihminen on turhaa tilan haaskausta. Tärkeätä on myös pitää kiinni mielipiteistään, sillä mielipiteitään vaihtava ”tuuliviiri” ja ”takinkääntäjä” ei ole lurjusta kummempi. Ilman mielipidettä oleva kulkija on kaikenlaisten tuulien armoilla ja epävarma niin Tien suunnasta kuin päämäärästäkin. Toisaalta Laozin mukaan ”Tien seuraaminen ei ole tien tietämistä ” tai länsimaalaisittain McLuhania siteeraten, ”tietoisuus ei ole tietoa mistään nimenomaisesta”. Vaikka suomen kielen verbi tietää viittaakin aivan suoraan tien tietämiseen.

Mielipide (mielen pidin) tarttuu kuin takiainen, siitä on mahdotonta päästä eroon. Se saa ottamaan ruman tatuoinnin, panee liittymään outoon lahkoon (puolueeseen) ja johtaa kantajansa harhaiseen todellisuuteen. Kukaan ei enää usko, että nykypäivän ”somettaja” löytäisi jotakin mielipiteiden tuolta puolen. Me kaikki huudamme kurkut suorana kaikkien kanssa. Me kaikki olemme yhtä ja samaa mieltä. Erimielisyyden harha nousee siitä, että jokainen haluaa olla vielä enemmän samaa mieltä kuin kukaan muu. Muukalaisuuden pelko on pelkoa siitä, että jostakin saattaa tulla joku jolla ei (vielä) ole viisautta jakaa kanssamme samaa mielipidettä. Tähän huutavaan ongelmaan vaaditaan pikaista integrointia – samankaltaistamista ja samanmielipiteistämistä.

On kuitenkin asioita (kuten etiikka), joiden me ajattelemme tulevan mielipiteiden tuolta puolen. Eihän se voi olla mielipidekysymys, miten me kohtelemme toisia ihmisiä, kuten vaikkapa maahanmuuttajia – muukalaisia. Voiko tuollaista riippumatonta etiikkaa (konkreettista eettistä käytäntöä) olla olemassakaan, vai onko koko etiikka typistynyt pelkäksi eurooppalaiseksi mielipiteenmuodostukseksi, ”hurskaan diskurssin kategoriaksi” (Alain Badiou). En näe missään mitään eettistä voimavarantoa ohjaamassa toimiani, pikemmin olen pelkkien käytäntöjen ja tottumusten armoilla mielipiteiden ja meemien mielettömällä näyttämöllä.

Lapsuudessani Pahajoen kylässä oli runsaasti maahanmuuttajia ja muita muukalaisia. Meidän perhekin lukeutui muukalaisiin. Semenovit olivat tulleet kaukaa Uralin takaa. Perheen äiti Aune oli kylän hieroja. Hän piti tarkasti silmällä kyläläisten tervehtimiskäyttäytymistä. Minä kuuluin ykköskastiin, nostin Aunelle hattua talven pakkasillakin. Ihailin isoisääni Aleksanderia, jonka kohteliaisuus oli viileän hillittyä. Hän joko nosti hattua tai oli nostamatta – hän ei piitannut, mitä hänestä ajateltiin. Isoisän etiikka oli korkeaa tasoa, kun taas itse olin täysin vilpillinen ”brändääjä”.

Philippe Lacoue-Labarthe etsii artikkelissaan Etiikasta: Lacan ja Antigone (2001) alkuperäistä (arkki)etiikkaa (est-etiikkaa) ”filosofisen hyvän elämän” ja ”jumalallisen ilmoituksen” tuolta puolen. Hän varoittaa, että tie etiikkaan on jokaiselle ajattelevalle ihmiselle teistä vaarallisin, sillä myös hyvän ylijäämällä on kohtalokkaat seuraukset. Lacanin ennustuksen mukaan ”hyvän maailma vie meidät kaikki perikatoon”.

Est-etiikka virittyy puhdistavassa loistossa, mutta toisaalta kauneuden loisto (ylevyys, hurskaus) saattaa sokaista havainnon todellisuuden ja eettisen koodin (päämäärän). Tien loisto häivyttää tien todellisuuden. Tiedostuksemme kiinnittyy aina kieleen, jossa se saa ilmauksensa ”loistonsa häikäisevässä kirkkaudessa”. Lacoue-Labarthen sanoin: ”Olemme näin ollen kielen tiivistymässä, puhdistautumisen, kehän ja loiston eli katharsiksen, eidoksen, ekfanestatonin välissä. Siinä est-etiikan salaisuus.”

Alain Badioun etiikka on ehkä rankinta vääntöä eurooppalaisittain. Etiikka on olemassa sikäli kuin tunnistan Toisen – täysin Toisen – joka on niin itseni kaltainen että hänen toiseutensa jää ehkä tunnistamatta. ”Toisen – sellaisena kuin hän ilmenee minulle äärellisyydessä – täytyy olla oikeastaan epifania äärettömästä etäisyydestä toiseen. Tämän etäisyyden ylittäminen on alkuperäinen eettinen kokemus”, kirjoittaa Badiou.

Etiikka on totuuden tapahtumalle uskollisena pysymistä. Badioun mukaan totuuksia tapahtuu taiteissa, tieteissä, politiikassa ja rakkaudessa. Ongelmaksi jää tiedostuksen virrasta esiin tunkeutuvan totuuden tunnistaminen. Ehkä se on niin väkevää kamaa, että sen tunnistaa jopa mielipideryteikön läpi. Meidän nykyihmisten totuudet eivät enää ole ylimaallista alkuperää, vaan ne on luotu tämänpuoleisen maailman aineksista, mutta ne eivät silti ole yhtään vähemmän ikuisia, vakuuttaa Badiou. Totuus tulee tyhjästä (sieltä mistä kaikki tulee), jos se tulee täyteydestä, se on silkkaa valhetta.

Badiou ei yhdy vanhaan virteen, ”paha on vain keskeneräistä hyvää”, siis ”totuuden poissaoloa ja tietämättömyyttä Hyvästä”. Pahan mahdollisuus avautuu vain Hyvän kautta. Paha on tunnistettavissa myös totuusprosessin osatekijänä. ”Jos Hyvää ja siis totuuksia ei oteta huomioon, on olemassa vain elämän raaka viattomuus, joka on Hyvän ja Pahan tällä puolen. Näin ollen – niin kummalta kuin se kuulostaakin – Pahan täytyy ehdottomasti olla totuuksien mahdollinen ulottuvuus.”

Monet tuntemani (ihan oikeat ihmiset) ovat sitä mieltä, että mielipiteet ovat ajattelusta – tai ainakin järkeilystä – jalostuneita tiedostuksen helmiä. Mielipiteet ovat sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden liimaa. Me tarvitsemme mielipiteitä vailla totuuden häivääkään. Sitä paitsi mielipiteet ovat käteviä ja mukavia, niitä on ilo päästää suustaan, mitä sitten vaikka ne olisivatkin hirvittävää ”tuubaa”. Sehän on vain elämää – me kyllä kestämme sen!

Mitä me tekisimme ilman mielipiteitä, kysyy Badiou: ”Mitä meistä kurjista tulisi, jos ei olisi kaikkea tätä, mikä kiertää ja toistuu kaupungin eläinten välillä? Millaiseen masentavaan hiljaisuuteen olisimmekaan tuomitut? Mielipide on kaiken kommunikaation ensimmäinen aines. (…) Sen sijaan se, mikä kuuluu totuusprosessiin, ei kommunikoidu. Kommunikaatio on omiaan ainoastaan mielipiteille (ja todettakoon vielä kerran, ettemme osaa jättää niitä taaksemme).”

Mielipiteet ovat aiheuttaneet maailmaan enemmän vahinkoa kuin kaikki taudit ja onnettomuudet yhteensä.
Voltaire


Alain Badiou: Etiikka, Essee pahan tiedostamisesta, suom. Janne Kurki, Apeiron Kirjat 2004.
Philippe Lacoue-Labarthe: Etiikasta: Lacan ja Antigone, suom. Janna Jalkanen & työryhmä, Loki-Kirjat 2001.

1 kommentti:

  1. Kun kaikki katsoivat kameraan - meitä. Sinä yksi heistä. Tämmöset kuvat ovat aarteita.

    Minä vaan ihmettelen miksi et tartu kirjailijana tähän ja aloita vaikka Tannisen suvun Saagan kirjoittamsta... Luulen että siitä tulisi kiinnostavampi kuin nykyinen loputon siteerauksien suo, kuolleitten viisaitten siivittämä mekaniikka. Sinun viisaudet kestavät ilman viiteitä, et niitä tarvii.


    VastaaPoista