HÄMÄRÄN RAJAMAILLA

Taho. Kuva SJT.

Taidetoimikuntien perustamisen jälkeen 1970-luvulla vallitsi luulo, että määrärahojen runsauden myötä myös tasapuolisuus toteutuisi apurahojen jaossa. Ääneen todettiin: ”Ei sillä niin väliä ole keille apurahoja jaetaan, kyllä se jonakin päivänä osuu jokaisen ansioituneen anojan kohdalle.” Mutta rahaa tärvääntyi myös systeemin ja uusien viranhaltijoiden ylläpitoon. Hakijoille tuli tutuksi tyly lause: ”Valitettavasti emme ole voineet suostua hakemukseenne määrärahojen riittämättömyyden vuoksi.” Ja loppukevennys: ”Päätöksestä ei voi valittaa.”

Läänien taidetoimikuntien uskottiin tavoittavan nekin taiteentekijät, jotka eivät yltäneet valtion toimikuntien tukeen saakka. Mutta kuten arvata saattaa, apurahoja, taidepalkintoja, taiteilijaeläkkeitä jaettiin muidenkin periaatteiden kuin ansioiden ja tarpeen mukaan. Monet ansiokkaat taiteilijat jäivät silkkaa ”harmauttaan” edelleenkin apurahojen ulkopuolelle – heidän nimensä eivät vain nousseet jakopöydissä esiin.

Hämärän rajamailla liikuttiin usein toimikuntien jäsenten nimeämisessä. Se, että nimeämisessä ”kuultiin taiteen kannalta merkittäviä tahoja”, oli pelkkää jargonia vaikka se viralliselta kuulostikin. Poliittinen peli jylläsi taustalla ja jäsenten asiantuntijuus oli usein hyvinkin hataraa. Olin läänin taidetoimikunnan jäsenenä 3-vuotiskauden 1980-luvulla. Lupauduin jatkamaan mutta yllättäen putosin toiselta kaudelta. Selitykseksi sain kuulla, että olin ollut toimikunnassa SDP:n mandaatilla. Ja tilalleni oli löytynyt ihan ”oikea demari”. En ymmärtänyt etsikkoaikaani, vaikka itse Kalevi Sorsa lähetti minulle kutsun johonkin ”demarien seminaariin”. Luulin, että minut haluttiin paikalle taiteen asiantuntijana. Kissan viikset!

Miten lienee nykyään. Millaiset ”tahot” valitsevat taidetoimikuntia ja millaisella tietotaidolla. Hämärältä se yhä kalskahtaa: ”Taideneuvosto päättää toimikuntien toimialoista, nimistä ja määristä sekä nimeää jäsenet kaksivuotiskausiksi kuultuaan taiteen kannalta merkittäviä tahoja.” Tuo ”taideneuvosto” on uusi keksintö. Soppaa ovat hämmentäneet myös eri kulttuuriministerit. Taiteen keskustoimikunta muutettiin pari vuotta sitten Taiteen edistämiskeskukseksi, jolla on alueellisia toimipisteitä ja taidetoimikuntia.

Esimerkiksi voidaan ottaa valtion kuvataidetoimikunnan nimeämispolitiikka. Millä järjellä on selitettävissä, että entisen Vaasan läänin alueelta ei sitten läänin lopettamisen ole ollut edustusta ko. toimikunnassa. Eikö näin tärkeässä valtakunnallisessa instituutiossa tulisi olla edustus jokaisesta maakunnasta?!

Myös valtion kuvataidetoimikunta on muuttanut nimeään, nyt se on visuaalisten taiteiden toimikunta, jossa on kuvataiteen, valokuvataiteen sekä sarjakuva- ja kuvitustaiteen jaostot. Uutinen lupaa lisää tukea kuvataiteelle jo ensi vuonna. ”Uutena tukimuotona aletaan myöntää avustuksia kokeiluihin ja kehittämishankkeisiin.” Ollaanko perinteisiä kuvataiteen muotoja ajamassa yhä syvemmälle marginaaliin muodikkaiden ”hali- ja hoivataiteiden tieltä”. Jäämme kuulolle!

Ilmestynyt kolumnina Ilkassa 12.8.2016

Lisähuomioita:

Merkittävimmäksi muutokseksi Taiken (Taiteen edistämiskeskus) jakopolitiikassa luvataan, että ”valtionavustusten jakaminen perustuu yhä tiukemmin kulttuuripoliittisen strategiaan”, jonka ”toiminnallisena tavoitteena vuoteen 2020 mennessä on olla Suomen johtava taide- ja taiteilijapolitiikan asiantuntijaorganisaatio”. Mitä siinä oikein sanotaan? Onko se lupaus vai uhkaus? Lisääkö se kontrolliyhteiskunnan läpinäkyvyyttä vai kaiken läpäisevää valvontaa? Tyhjänä määreenä kaikuva ”strategia” antaa vapauden harjoittaa minkä tahansa näkemyksen ja mielipiteen varassa käytäntöjä, jotka mahdollistavat niin palkitsemisen kuin rankaisemisenkin. Ollaanko tässä siirtämässä taiteentekijät Giorgio Agamben lanseeraamaan ”kontrolliyhteiskunnan leiriin”, ellei peräti keskitysleiriin.

Taiken sivuilla kerrotaan, että työyhteisö on tehnyt erityisen ja omalaatuisen ”Taikelupauksen”, joka määrittelee näiden erityislaatuisten arvojen näkymisen ”Taiken toiminnassa sekä suhteessa taidemaailmaan ja yhteiskuntaan”. ”Taikelupauksen” kulmakivenä on klausuuli: ”Syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus ovat arvoja, jotka sisältyvät rakenteisiimme. Toimintatapoihimme kuuluvat selkeät ja yhtenäiset käytännöt, joilla varmistetaan kaikkien yhdenvertainen kohtelu.”

Vaikea kuvitella mikä taho tällaisen lupauksen on kehittänyt, vai onko se vain tätä alati lisääntyvää kontrolliyhteiskunnan tuottamaa ”bullshittiä”. Avustuksia hakevan taiteilijan näkökulmasta tällainen avoimuus ja läpinäkyvyys on pelkkää sanahelinää niin kauan kuin anomuksen hylkäyspäätökseen ei saa muuta vastausta kuin sen, että päätöksestä ei saa valittaa. Kohtuuden nimissä olisi hyvä saada tietää, mistä hylkäävät päätökset vuodesta toiseen johtuvat, vaikka hakija ilmiselvästi täyttää hakemuksessa vaaditut ehdot ja omaa vaaditut taiteelliset ansiot.

Jotakin muutosta on todellakin tapahtunut. Vielä vuonna 2013 hylkäyspäätöstä siivitti litania: ”Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään saatuaan Taiteen edistämiskeskuksen lausunnon käsitellyt hakemuksenne, mutta ei ole voinut siihen suostua jaettavissa olevien eläkkeiden vähäisen lukumäärän johdosta.” Nyt 2016 se kuulostaa asteen verran tylymmältä: ”Taiteen edistämiskeskus on käsitellyt hakemuksenne eikä ole myöntänyt Teille ylimääräistä taiteilijaeläkettä.” Siitä puuttuu vain peräkaneetti: ”Ja hyvästä syystä, jota Te ette saa koskaan tietää!”

Ei enää lieventäviä asianhaaroja, kuten iänikuinen ”eläkkeiden vähäinen lukumäärä”, vaan yhden lupauksen vannoneen tahon lopullinen päätös. Ei enää ministerin höpinää, jonka mukaan taiteilijoiden eläkeasiat pannaan kuntoon. Kauas tapahtumahorisontin taakse on kadonnut tutkimustulostenkin mukaan paikkansa pitävä slogan, että ”jokainen taiteeseen sijoitettu euro tulee kaksinkertaisena takaisin”.

Hämärän rajamailta tulevat myös nuo epämääräiset ”strategiat”, ”arvot” ym., joilla julkisen vallan toimia ja kontrollia kiillotetaan. Jo 1930-luvulla filosofi kirjoitti, että ”arvot” ovat kalastelua sameilla vesillä. Nietzschen mukaan ”arvoihin” sotkeutuminen vaatii hyppyä oman varjonsa yli. Mutta poliitikollehan se ei ole temppu eikä mikään.

http://www.taike.fi/fi/strategia

https://barbaarit.wordpress.com/tekstit/kaupunki-ja-metropoli/