KORKEANA KAARTUU TAIVAS

KORKEA LAKEUS

Seinäjoen Taiteilijaseuran kesänäyttely

Kulttuurikeskus Herrala, Ilmajoki

27.5.-31.7.2013

Seinäjoen Taiteilijaseuran näyttelysarja Korkea Lakeus aloitti Ähtärin Pirkanpohjasta 2011, seuraavana vuonna 2012 se nähtiin Ruotsissa (Väsby Konsthall) ja sitten Helsingissä (Art Alex Galleria). Tänä kesänä näyttely esittäytyy Herralan Kulttuurikeskuksessa Ilmajoella – ehkäpä viimeistä kertaa tällä nimellä. Nimestään huolimatta kaikki Korkea Lakeus -näyttelyt ovat olleet erilaisia aina näyttelypaikan mukaan suunniteltuja kokonaisuuksia. Herralan ympärillä avautuva luonto pelto- ja jokimaisemineen on osa näyttelyä. Se näkyy myös teosvalinnoissa.

Herralan kesään on koottu 14:n taiteilijan teoksia, maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja hieman jotakin muutakin. Ilmajoen oman pojan Hannu Peltoniemen veistokselliset installaatiot edustavat aivan omaa lajityyppiään ja omaa fantastista todellisuuttaan, jossa arkipäivän elämästä tutut ”pienesineet” ja tarvikkeet ovat löytäneet toisen todellisuuden keskiajan veijariromaanien miljöötä muistuttavassa mikromaailmassa. Toisenlaista todellisuutta (tai sen puutetta) etsii myös Minna Bengs-Shresthan ilmoitustaulu parittomille esineille. Yleisö voi osallistua teokseen omilla parittomilla esineillään.

Olli Kiviluodon surrealistis-abstraktis-ekspressionistiset maalaukset viittaavat puhtaalla maalauksellisuudellaan kaukaisiin kierteismaailmoihin ja toisenpuolisiin kaikkeuksiin, jotka ovat jo havainnossa vaikkakaan eivät vielä keskuudessamme. Tarja Polarin kolme pääsalin ikkunoiden väleihin sijoitettua maalausta ovat tuttua Polaria – värikästä ja monimuotoista kuin korkeista ikkunoista avautuva kesäinen luonto. Liisa Äärysen luontevasti esittävän todellisuuden piirissä eksistoivat pronssiveistokset luovat vakautta ja vastapainoa kirjavissa väreissä kylpevälle salille.

Tuttua meininkiä ja menoa on myös Heikki Mäki-Tuurin maalauksissa, varsinkin aivan uudessa komean suvereenissa suurikokoisessa versiossa ”juustonpaistajasta”, jossa tutut elementit takka, ikkuna, ”pötyymi”, akka ja kissa jälleen kohtaavat. Kaksi muuta ”mäkituuria” edustavat tekijänsä toista hartaasti viljelemää aihepiiriä, ekumeenista mystiikkaa – silläkin on tilauksensa ajassa ja paikassa tässä hitaasti kylkeään kääntävässä maailmassa. Hämmästystä herättää maalaus, jossa mies menneisyydestä ohittaa ”aasintammalla” sata metriä pitkää pohjalaistaloa.

Yläkerrasta löytyy pittoreski näyttelytila, jonka ikkunoista avautuu jokirannan idylli jokilaivoineen, uimarantoineen ja rantapöheikköineen. Vinttisalin seinillä paperin ja graafisen ilmaisun kautta maisemaa – tilallisuutta ja valaistusta – kommentoivat teoksillaan Seppo Kari, Petra Koivisto ja Riitta Ylinen.

Rantaan viettävällä niityllä laiduntavat Antti Maasalon tuulen ja auringon kanssa kommunikoivat kineettiset veistokset. Jos tarkoin kuuntelee kuulee vienon tuulikellopelin heleän soiton, jonka sävelet ovat Otto Romanowskin käsialaa. Antti on pystyttänyt myös tuuliveistosmaiseman maiseman komplementiksi, artefaktin jossa aurinko nousee ja aurinko laskee – siinä toteutuu lakeusmaiseman ikiaikainen funktio.

Juttu ilmestynyt Ilmajoki-lehdessä 12.6.2013.