TAIDEMATKALLA

´


Alvar Aallon aukio kello 6.30 lauantaiaamuna. Aamuauringon sädettämä kaupunki on ilmeisesti evakuoitu yöllä, vain pieni joukko ihmisiä nousee bussiin kaupungintalon edessä. Ensimmäinen pysähdys on Parkanon Shellillä – siinä pysähdytään aina, suolet sanoo niin. Juodaan sumpit ja käydään vessat.

Seuraavaksi pysähdytään Huittisten Shellillä. Syödään sämpylät, juodaan sumpit ja käydään vessat. Bonuksena nähdään 'hullumies', se päräyttää ohi vanhalla mopolla sotilaskypärä päässä, muuta asua sillä ei olekaan.

Sitten lähestytään jo määränpäätä Fiskarsin Ruukkia. On täällä vehmaat maisemat, sanovat monet, ja puutkin ovat isompia kuin siellä mikä se nyt oli. No, missä nyt puut eivät olisi isompia kuin siellä, Islannissa ehkä.

Fiskars on idylli historiaa, taidetta ja käsityöläisyyttä samassa somassa paketissa. Se on suorastaan karehdittavan nerokasta. Siellä ei tämä 'luonnollinen järki' (joka on pilannut lähes kaikki muut Suomen kyläyhteisöt) ole ollut kehitystä johtamassa, vaan luovat yksilöt ovat olleet asialla.

Tämän kesän näyttelyt eivät Fiskarsissakaan päätä huimaa. Täytyykö nyt sanoa, että parasta taidetta tänä päivänä tehdään muotoilun puolella. Kuvataiteelta on vuosikymmenten 'hegemonia' hävinnyt hyppysistä. Viime vuosisadalla tehtiin kaikki ja näytettiin kaikki. Nyt uudella vuosituhannella ei ole mitään näytettävää. Näillä eväillä menee sata vuotta pelkkään paluuseen.

Siis kuka vielä muistaa mitä olivat maalaus, kuvanveisto ja grafiikka. Ehkä joku vanhus, nuorisosta ei muista kukaan, vaikka vielä seisoo muutama modernistikääkkä stafliansa ääressä ja maalaa kuin viimeistä päivää.

Paluumatkalla on samat pysähdykset ja toimet käänteisessä järjestyksessä. Radiosta kuuluu, että pääministeri Vanhanen on arvostellut (vaikka ammattikriitikotkin ovat jo vaienneet) Madonnan konsertin ja sanonut, että se oli musikaali. Tästä suivaantuneena Madonna on puolestaan sanonut Göteborgissa tykkäävänsäkin ruotsalaisista. Näin meni tämäkin mediahehkutus ruotsalaisten piikkiin.

Jo siintää taivaanrannassa lakeuden valohämy. Aivan pimeää siellä ei ole koskaan – vaan jokin outo alkuvalo siellä kajastuu tienoon yllä roikkuvalta taivaalta sydänyölläkin.