TUSKA JA HURMIO / MOOSES JA NÄKYMÄTÖN JUMALA

Mooses kulki sauvaansa nojaten yli erämaan ja suuntasi vuorelle, joka savusi kuin uuni tiheään tulta sylkien. Kuva SJT.

Tämä teksti – lyhennettynä versiona – on ilmestynyt kirja-arviona Ilkassa 19.12.1987. Thomas Mannin teos Päiden vaihdos / Laki (1987) on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan, kokonaisuudessaan hieno otos kirjailijan monimuotoisesta tuotannosta. Vaikea ja vaikuttava kirja asioista, jotka me jo melkein olimme unohtaneet. Kirjan lopussa on suomentajan Risto Kauton perusteelliset esseet kummastakin pienoisromaanista.

Päiden vaihdos

Koettelee verisyydessään kuulijan hengenvoimia vaativasti ja jännittää hänen sielunsa aivan äärirajoille asti.

Thomas Mannin 1940-luvun myöhäistuotantoon lukeutuvat kaksi pienoisromaania Päiden vaihdos ja Laki ovat vihdoinkin ilmestyneet suomeksi. Teosten rekvisiitassa välähtelevät Mannille tutut teemat höystettyinä universaaleilla legendoilla ja myyteillä. Yksilöllisen onnen tavoittelun taustalla meiskaavat nietzscheläiset ja freudilaiset takapirut. ”Kaipuumme on rajaton, sen täyttyminen karun rajallista.”

Päiden vaihdoksen oudossa kolmiodraamassa toteutuvat jumalien myötävaikutuksella ankarat moraliteetit. Mann asettaa kolme onnetonta ihmistä jatkuvasti patoutuvien ristiriitaisten halujen, lihallisen hekuman ja kunniakkaan kieltäymyksen oravanpyörään. Viattomimmatkin ovat siinä kyydissä alamittaisia, loputtomaan kärsimykseen ja ainaiseen suuremman täyttymyksen kaipuuseen tuomittuja. Toisaalta kieltäymys ja askeesikaan ei tässä legendassa lupaa rauhaa kiusauksilta, sillä sekin on kuin taistelua käärmeen kanssa, ”jolle kasvaa kaksi päätä tilalle kun yhden hakkaa poikki".

Koska asetelma yksi nainen ja kaksi miestä (tosin päiden vaihtumisen jälkeen vaikeasti yksilöitävät ) on käytännön ja moraalin vastainen, yhteisön paineesta syntyvä identiteettikriisi on valmis. Se vaatii kunnian säilyttämiseksi selkeitä ja julmia ratkaisuja: miehet tappavat yhteisestä sopimuksesta toisensa ja nainen asettuu leskiensä yhteiselle roviolle. Kolmikon yhteinen lapsi, likinäköinen pojannapero tuikkaa pahnat palamaan. Lapsi perii maineen ja kunnian – hän on vapaa.

Laki

Kauan eli Israel vailla oikeaa Jumalaa,

vailla pappien opetusta ja vailla lakia.

2. Aik. 15:3

Toinen pienimuotoinen teos Laki on perusteellinen selvitys siitä, miten valittu kansa saa alkunsa Mooseksen ankarassa komennossa. Mooses on reaalipoliitikko, joka luo historiaa. Hän panee kansansa – tuon rupusakin – vastakkain toinen toistaan tiukemman lain kanssa ja vaatii ehdotonta kuuliaisuutta. Laki on tarina uskonnon synnystä, mutta se on myös tarina angstin ja syyllisyydentunnon synnystä.

Mannin Mooses on päällepäsmäri, kovin ottein hän muovaa primitiivisestä roskaväestä valittua kansaa. Mann vertaa häntä taiteilijaneroon, joka veistää laintaulut – eikä vain kerran vaan kahteen kertaan. Mutta hänen nerokkain ja pirullisin keksintönsä on näkymätön jumala, joka on kaikkialla ja ei missään. Näkymättömän Jumala osoittautuu ylivertaiseksi jumalien joukossa. Kansa kapinoi, mutta taipuu viimein hirmuista kostoa peläten.

Hän louhi heitä taltallaan niin että palaset lentelivät, voisi sanoa kirjaimellisestikin, sillä ne rangaistukset joita hän määräsi rajoitusaitojen pahimmista ylityksistä eivät olleet pilantekoa – hänen kieltojensa taustalla häilyi nuori Joosua murhaenkeleineen.

Läntisten uskontokuntien ja lahkojen (poliittiset lahkot mukaan lukien) öykkäröinti ja pakkomielteinen halu saattaa kaikki maailman ihmiset rakentamansa maanpäällisen helvetin kansalaisiksi on Mooseksen perua. Sulautuminen sellaiseen yhteisöön ja sellaiseen kansaan mahdollistaa millaiset hirmuteot hyvänsä. Historia on osoittanut, että jokaiselle aikakaudelle on ilmaantuneet omat mooseksensa. Minä ”olen se joka minä olen”, sanoo Mooses.

Ehkä pieni toivon kipinä on kuitenkin virinnyt. Paolo Virnon mukaan olemme siirtymässä kansan aikakaudesta väen kauteen. Kansalla on sisäisenä kokemuksena yksi minuus, kun taas väelle ei ole minuutta lainkaan. Väki on epämääräinen ja epäyhtenäinen joukko ”keitä tahansa mistä tahansa”. Kansa seuraa pillipiiparia – kuten tässä tapauksessa Moosesta – mutta väki ei sokeasti tottele mitään eikä ketään. ”Kansa on olemassa, emme me”, huudahti hurmioitunut Mihail Bakunin.

Myös C. G. Jung on todennut minuuden käsitteen olleen varhaisina aikoina osa ”ryhmän moninaisuuden tiedostamatonta identiteettiä”, kuten Risto Kautto esseessään kirjoittaa. ”Mooses on kansalleen samastunut, identifioitunut, Jahveen, jyrisevään isään – Mooseksen omaan ideaan ja rooliin.” Ryhmän paineessa yksilö menettää oman tahtonsa ryhmälle, ja on näin valmis millaisiin terroritekoihin tahansa.

Mooseksen riesakseen saama sekalainen väki söi mitä sattui, paskoi mihin sattui ja nai miten sattui. Se oli samanlaista sakkia kuin ”väki” on ollut historian hämärästä nykypäivään – ja on edelleenkin. Kansan jalostuksen ja ”sapiskan antamisen” Mooses aloittaa perustekijöistä, mistäpä muustakaan. ”Toistaiseksi he olivat pelkkää roskajoukkoa, mikä ilmeni siinäkin, että he leirialueella tyhjensivät ruumiinsa mihin sattui”, tuumii Mooses kulkiessaan leirikylässä ”isorystysiä nyrkkejään heristellen”. Mannin teksti on viiltävää ja tarkkanäköistä.

Sinulla pitää oleman leirin ulkopuolella paikka, jonne käyt hädän tullen, ymmärsitkös? Ja sinulla pitää olla mukanasi pikku lapio, jolla kaivat ennen kuin kyykistyt, ja kun olet istunut, on kaavittava päälle, sillä Herra, sinun Jumalasi, kuljeskelee leirissäsi jonka sen tähden tulee olla pyhitetty, nimittäin siisti, että Hän ei joudu pitämän nenästään kiinni ja kääntymään sinusta poispäin. Sillä pyhyys aloitetaan siisteydestä ja eikö sellainen puhtaus karkeasti ottaen olekin kaiken puhtauden yksinkertaisen selvä lähtökohta. Ymmärsitkös, Ahlman, tai sinä vaimo, Naemi? Ellei teillä jokaisella ole seuraavalla kerralla pikku lapiota tulevat murhaenkelit teitä tervehtämään.

Lisäksi tuli noudattaa siisteyttä ja puhtautta kylpemällä virtaavassa vedessä. ”Vaan jos kuvittelet, että roskaisuus on terveellisempää kuin siistitapaisuus, olet pölkkypää ja sinut pitää tapettaman keltataudilla, visvasyylillä eli Egyptin rakkularauhastaudilla.” Myös ruokavalioon Mooses puuttuu ankarasti, sallittujen ja kiellettyjen syötävien eläinten listat ovat pitkät. Monelta harmilta olisimme säästyneet, jos Mooses olisi kieltänyt lihansyönnin kokonaan. Mutta noissa erämaaolosuhteissa se olisi ollut ilmeisen mahdotonta, vaikka taivaalta mannaa satoikin tiukan paikan tullen.

Sanotte tähän kaikki aamenen!

Ja kaikki kansa sanoi Aamen.

Thomas Mann: Päiden vaihdos / Laki, suom. Risto Kautto, WSOY 1987.

Risto Kautto: Uskonnon synty, Parnasso 5/1983.