BOTNIASTA ARTEBOTNIAAN

Taiteilijaseura Botnian näyttelyitä avataan Alavudella 1961 ja Vaasassa 2012. Vanhassa kuvassa ovat Leo Lehtikanto, Armas Vainio, Veikko Takala, Arvi Mäenpää ja Janne Kantokorpi. 

Pariisin, Seinen vasemman puolen gallerioissa on sodan jälkeisistä ajoista alkaen, ja sitä ennenkin, ollut esillä mm. linnunmunia, partakarvoja, jalkarättejä ym. 'asiaan kuuluvaa', mutta pysyviä taideteoksia niistä ei ole jäänyt.”

Arvi Mäenpää

Taiteilijaseura Botnian 60-vuotisnäyttely menee parhaillaan Pohjanmaan museossa. Näyttelyn esitteestä selviää, että seura perustettiin pohjalaistaiteilijoiden Uumajan näyttelyn yhteydessä 1952. Näyttelyssä mukana olleet taiteilijat Matti Annala, Kaarlo Lamminheimo, Leo Lehtikanto, Aini Lähdesmäki, Tanu Manninen, Arvi Mäenpää, Tellervo Töyry, Einari Uusikylä, Armas Vainio ja Veikko Vionoja olivat seuran perustajajäseniä. Pohjalainen Taiteilijaliitto oli perustettu jo 1943, ja kaikki edellä mainitut taiteilijat olivat myös liiton jäseniä.

Tarkoituksena oli jatkaa näyttelyitä Ruotsin puolella ja ehkä muuallakin ulkomailla. Tässä oli nyt sopiva käsikassara koossa, 10 parasta alueen taiteilijaa, ikään kuin seura seuran sisällä. Se herätti myös suukopua ja suoranaisia riitoja; taiteilijaliitossa oli monia taiteilijoita, jotka olisivat nähneet myös itsensä mieluusti tuossa ylivertaisten joukossa. Seinäjoki oli vielä noina aikoina jonkinlainen musta aukko tietoiseksi ryhtyneessä maailmassa, ei ollut aivan varmaa ilmestyikö siellä eräs lehti vai ei, kuten käy ilmi Lehtikannon apostoleilleen lähettämästä kirjeestä, kun ”eräs hänen tuttavansa Seinäjoelta oli lähettänyt hänelle erään siellä päin ilmestyvän lehden arvostelun”.

Taidemaailma on harvoin oikeudenmukainen, kohtuullinen se ei ole koskaan. Vuoteen 1975 mennessä oli iskuvoimaa yhä lisätty; jäsenluetteloon olivat ilmestyneet mm. Juhani Harri, Mauri Heinonen, Oskari Jauhiainen, Jussi Koivusalo, Aares Salli ja Carl Wargh. Botnian puheenjohtaja Leo Lehtikanto kirjoitti toisinaan kirjeissään tasoittavaan sävyyn Botnia-ryhmästä, jonka taiteilijoita yhdisti ”vakaa pyrkimys taiteellisiin päämääriin pohjalaisen mentaliteetin pohjalta”. ”Botnia on vapaa taiteilijaryhmä, joka haluaa luoda jäsenilleen ryhmän puitteissa tarjoutuvat mahdollisuudet näyttelyihin laajemmin kokoelmin.”

Tähän tyyliinhän näitä lukuisia taiteilijaryhmittymiä on perusteltu myöhemminkin. Se, miten nuo päämäärät sitten toteutuivat, jää arvoitukseksi. Edes googlaamalla ei Botnian toiminnasta löydy mitään havaintoa. Itse tulin seuraan mukaan vasta 1980-luvulla, jolloin toiminta oli satunnaista ja kohdistui lähinnä rannikon pikkukaupunkeihin. Veikko Takalan ja Nandor Mikolan kanssa kävimme toisinaan ripustamassa näyttelyitä, joissa mukana olivat useimmiten Eero Hiironen, Antti Maasalo, Esa Riippa sekä Janne ja Vode Kantokorpi.

Tarinahan olisikin suurin piirtein tässä ellei Pohjalaisen Taiteilijaliiton 1980-luvun nuoret taiteilijat olisi saaneet päähänsä perustaa Artebotnia-ryhmää. Nyt oli ideana ottaa mukaan myös ruotsalaiset taiteilijat eli perustaa yhteinen taiteilijaseura Västerbottenin ja Österbottenin taiteilijoiden kesken. Maakunnathan olivat olleet läheisiä naapureita ikimuistoisista ajoista saakka, ja lähtipä nyt sitten Vaasa – Seinäjoki akselilta mihin suuntaan hyvänsä, niin Uumaja oli lähin kaupunki. Ja noihin aikoihin Uumajan taide-elämä oli Suomen oloihin verrattuna suorastaan ylivoimaista.

Uusi seura lähti komeasti liikkeelle, ensimmäinen mahtipontinen näyttely pidettiin 1985 Västerbottenin museossa. Myös ensimmäinen yhteinen pikkujoulu pidettiin Uumajassa ja vasta seuraavana vuonna toimintaa suunnattiin Suomen puolelle, Vaasaan, Seinäjoelle, Kokkolaan ja Mikkeliin. Ensimmäisen näyttelyn kustannuksista vastasi kokonaan Uumajan kulttuuritoimi. Seuraavan vuoden Suomen näyttelyt olivatkin sitten kusessa; suomalaisten rahoittajien oli vaikea ellei peräti mahdoton lähteä tukemaan hanketta, jossa hillui mukana myös ruotsalaisia. Ruotsalaiset kustansivat lähes kokonaan tämänkin shown.

Vuonna 1988 aloitettiin taas Ruotsista, näyttelyt pidettiin Uumajassa ja Örnsköldsvikissä. Ruotsalaiset maksoivat jälleen kustannukset, mutta he olivat alkaneet katsoa suomalaisia karsaasti. Sitä paitsi Seinäjoella edellisenä vuonna järjestetty pikkujoulukin oli mennyt pieleen, halkojen puutteessa Kivirikon taidetalon takassa oli poltettu vanhoja tuoleja ja tarjolla oli ollut vain taidehallin näyttelyssä juomatta jäänyttä kissahtanutta boolia. Joku oli sentään poikennut Jerikon grillissä ja tuonut höyrymakkaroita.

Tämä oli lopun alkua. Ehkä se kaikki oli liian hienoa merellisine kokouksineen ja lounaineen. No, toki jokunen laivamatka osui karmeaan syysmyrskyynkin. Kukaan ei enää muista, missä viimeinen näyttely pidettiin ja ketä siinä oli mukana. Sitä voisi hieman vielä muistella, jos löytyisi jokin vanha näyttelyluettelo tai jotakin. Muistellaan nyt kumminkin Taiteilijaseura Botniaa, joka on kasannut nykyisen puheenjohtajansa Tapani Tammenpään johdolla ja lähes yli-inhimillisellä ponnistuksella luunsa kasaan – kirjaimellisesti – ja ripustanut harvinaislaatuisen näyttelyn Pohjanmaan museoon. Näyttelyn esitettä Taiteilijaelämää, Botnia 60 on saatavissa museon myymälästä.

Taiteilijaseura Botnia 60-vuotisjuhlanäyttely, Pohjanmaan museo – Österbottens museum 7.10.-11.11.2012, Vaasa.