sunnuntai 5. joulukuuta 2010

TALVINEN TAIDEMATKA

´


Katseen vaatimuksesta heräsi jälleen uutta tilaa nähtäväksi...

Tähän aikaan vuodesta matkalle lähtö aamukuudelta ottaa voimille tässäkin kaupungissa, josta on totuttu niin monesti vaivihkaa yötuimiin lähtemään. Mutta niin lähti Weimarin salaneuvos Goethekin tunnetulle Italian matkalleen ennen aamunkoittoa, rivakasti karkuun kiirehtien liian kuumiksi käyneitä naissuhteitaan. Minä en ole karkuun lähdössä, ei sinne päinkään, vaan taidematkalle. Lunta ripsii harvakseltaan ja pakkanen narskuu anturoissa kun astelen bussipysäkille. Siinähän se bussi jo onkin.

Olin etukäteen Facebookissa bussimatkaa kehunut, mutta tämän bussin iskunvaimentimet ovat jumissa ja joka ikisessä töyssyssä on selkäranka katketa. No, puolimatkassa tilanne paranee ja 'iskarit' alkavat toimia. Hämärää on koko päivän. Jossakin ABC:llä käydään kahvilla, mutta pussitee on mansikalla maustettua. Seuraavaksi bussi tyrehtyy Hvitträskiin johtavaan mäkeen, renkaat eivät pidä. Parin yrityksen jälkeen on luovuttava, porukka lähtee kävelemään ja kuski peruuttaa bussin takaisin käännöspaikkaan.

Hvitträskin pihassa on joulumarkkinat, lunta ripottaa edelleenkin ja käristetyn makkaran haju kiirii nenään. Meille on pöytä katettuna ravintolaan. Ruokaa odotellessa kerron käyneeni täällä viimeksi joskus 1970-luvun puolivälissä. Oli kesäinen sunnuntai, väkeä oli paljon ja trubaduuri lauloi. Me 'nuukat' taiteilijat emme ravintolassa syöneet, vaan kävimme piknikille järven rantaan. Pitkin päivää meitä seuraili punakeltaraitainen keskenkasvuinen kissa, joka heittäytyi ylen ystävälliseksi. Välillä se katosi, mutta kun olimme palaamassa junapysäkille, se oli jälleen pyörimässä jaloissamme.

Paikalliset sähköjunat olivat hiljattain aloittaneet liikennöinnin, ensimmäisenä juuri Kirkkonummen radalla. Junassa me huomasimme kauhuksemme, että kissakin oli hypännyt kyytiin. Haagan asemalla me jäimme junasta pois ja niin jäi kissakin. Päätimme sijoittaa kissan tilapäisesti meidän Orapihlajatien asuntoon siksi aikaa kunnes oikea omistaja löytyy. Kesä kului ja syksy ja talvikin, mutta kissalle ei omistajaa löytynyt. Kissa voi hyvin, paitsi että se oli raisun oloinen ja jokseenkin sekopäinen. Se kiipeili pitkin verhoja ja tiputteli kirjoja hyllystä ja hyökkäsi kirjoituskoneen kimppuun sellaisella raivolla, että se onnistui jopa kirjoittamaan muutamia 'runoja'. Aamulla se herätti nukkujat pyörittämällä karvaista käpäläänsä nenän alla.

Keväällä päätin viedä kissan Pahajoelle, takaisin maaseudun rauhaan. Ajoin vanhalla Anglialla yli 400 kilometriä kohti noita käsittämättömiä maisemia hullun kissan kanssa. Pahajoella kissa esitti tutut temppunsa, kiipesi naulakkoon ja kiisi lattian poikki hatun sisälle kätkeytyneenä. Isoäitikin havahtui unestaan ja hosui hämmentyneenä, että ”miun hattuinko se siinä män ja oliks sil häntäkii peräs”. Vastustuksesta huolimatta Eliel-kissa jäi Pahajoelle ja vähitellen siitä tuli oikea pahajokinen kyläkolli. Se kulki pellonlaitaa äitini kanssa lypsylle ja kehrää mornutti niin, että se kuului naapuriin saakka. Se oli päässyt lypsytuoreen maidon makuun. Talvet se istui keinutuolissa, siitä se ei väistynyt kuin pakon edessä. Yksi tällainen pakko oli kylän hierojan Semenovin Aunen taaja takamus, mutta se on jo toinen juttu.

Loppumatka sujuukin mukavasti muistojen myllerryksessä bussin keikuttaessa päätäni puolelta toiselle. Jossain unenhorroksen katveessa muistan viimesyksyisen sieniretken Pahajoelle ja teehetken vanhan seurantalon pihassa. Kaksi punakeltaraitaista kissaa istuksi seurantalon rappusilla. Ei se Eliel-katti aivan turhaa kylillä kulkenut.

2 kommenttia:

  1. No hittolainen, muistan minäkin Semenovin Aunen, Korpisen kaupassa kävi ja puhui venättä jonkun kans. Mutta en tiennyt sitä hierojaksi. Muistatkos sinä Haapojan Maijan, sen jäsenkorjaajan? Me Niinistön flikkojen kans kutsuttiin sitä noidaksi, mutta varottiin ettei se kuullut.

    Se on äitis lihottanut Elieliä. Mun isoäitini ei päästänyt katteja tupaan ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Maija oli Mannisen Justuksen isoäiti, kun olimme lähdössä reissun päälle, kävimme hakemassa Maijalta Justukselle rahaa. Maija epäili, ettei meillä ollut mitään asiaa minnekään. Ei kai ollutkaan, mutta aina se antoi rahaa. Väkeä oli koko talo täynnä ja usein pihamaakin. Maija niksautti nikamat paikoilleen ja taisi se harrastaa 'selvänäkemistäkin'.

    VastaaPoista