Viikset jotka suhisivat aikanaan koko ajattelevan maailman yllä.
Jos
ajattelee suuresti, täytyy myös erehtyä suuresti.
Martin
Heidegger
Suuret
sielut kykenevät suuriin hyveisiin, mutta myös suuriin paheisiin.
Descartes
Kun
joskus koulutien alaluokilla törmäsin filosofiaan jäi siitä kuva,
että maailmassa on kiistämättömiä totuuksista ja viisaita
miehiä, jotka ovat niitä ajatelleet. Opettaja ei tätä harhakuvaa
kiistänyt; luultavasti hän oli samaa mieltä, että filosofia on
ikiaikaisesti pysyvien totuuksien esittämistä ja ylläpitoa.
Edelleenkin toivon, että niin olisi ollut – sen verran minua
hututtaa tuo jo poikasena kokemani petos, että asiat eivät olekaan
niin kuin ne ovat.
Tähän
vanhaan kaunaan osuu mukavasti kirja Huonosti
käyttäytyvät filosofit,
jossa alan miehet Rodgers ja Thompson käyvät tunnettujen filosofien
Rousseau, Schopenhauer, Nietzsche, Russel, Wittgenstein, Heidegger,
Sartre ja Faucault kimppuun. Lukija odottaa tämän nimiseltä
kirjalta paljon, eikä suotta. Kirja poimii nokkelasti
mielenkiintoisia elämäkertatietoja ja yhdistää ne ajankuvaan ja
kulloisenkin filosofin toimintaan ja valintoihin omana aikanaan.
Filosofitkin erehtyvät – ja joskus tuntuu että he eivät mitään
muuta teekään.
Tämä
kirja ei vain kerro, vaan se haastaa ja väittää. Kirjan
kirjoittajilla on paljon sanottavaa näistä ajattelijaihmisistä,
jotka ovat paljon vaikuttaneet siihen mitä me pidämme omana
mielipideilmastonamme. Mielipiteet ovat ihmissuhteiden liimaa,
käteviä ja mukavia, mutta niillä ei tee mitään suoraan
koettavassa aikaan ja tilaan ammottavassa maailmassa. Sekin valkenee
kirjaa lukiessa.
Schopenhauer
oli yrmeä äijä jo nuoruudessaan, niin yrmeä että hänen äitiään
liehitellyt Goethe sai masennuskohtauksen nähtyään tämän synkän
nuoren miehen. Schopenhauer rakasti taiteita ja erityisesti
musiikkia, josta hän sanoi, että musiikki ei ole kuten muut taiteet
kopioita ideoista, vaan itse idea.
Nietzschestä
muistetaan aina tokaisu, kun menet naisen luo, älä unohda
ruoskaasi. Mutta ikimuistoisessa valokuvassa ruoskaa heilutteleekin
Nietzschen pakaroiden yllä määrätietoinen Lou Salomé, ehkä
ensimmäistä kertaa (feministisessä kontekstissa) tuolla
asenteella. Samaista piiskaa otti monessakin mielessä suorastaan
käsittämättömän uhrinäytöksen kautta Foucault, mutta juuri
vähempää ei voinut odottaakaan filosofilta joka ensitöikseen
kirjoitti hulluuden historian.
Jätämme
kirjan, vaikka ymmärtämisen puute salpaa hengityksen. Hauskaa olisi
tietää, mitä Wittgenstein sanoi häntäheikki Russellista
ajattelijana, mikä oli Heideggerin "suuri munaus",
millaista oli meno nuoren Sartren kämpillä ja kuka filosofeista
olikaan Hitlerin koulutoveri Linzin reaalikoulussa.
Mutta
aivan lopuksi kirja haastaa myös lukijansa: ”Riippumatta siitä
kuinka tietoisia olemme omista rajoitteistamme ja hulluuksistamme,
näiden filosofien erehtyväisyyden arvostaminen voi rohkaista meitä
ajattelemaan itsemme tuolle puolen.”
Kaikista
nurkista ja loukoista kuuluu varovaista salakavalaa hiljaista mutinaa
ja keskinäistä kuiskuttelua. Minusta tuntuu kuin siellä
valehdeltaisiin.
Friedrich
Nietzsche
Nigel
Rodgers & Mel Thompson (2006): Huonosti
käyttäytyvät filosofit.
Gummerus.
Aasinsilta asiaan, mutta katsoessani juuri Areenasta laulaja-näyttelijä Marianne Faithfull´in tarinan – tuli mieleen yhteneviä ajatuksia. Hänet MF:n ”löysi” manageri eräässä silmäätekevien muusikkojen ja taiteilijoiden partyssa sanoen löytönsä syyksi, että kaikki vain olivat niin juovuksissa, että hän ajatteli kokeilla tehdä tähden tuollaisesta nätistä ja rehellisenoloisesta tytöstä. Sitä nuori Marianne F oli–ainakin näytti olevan nuorena dokumentissa, jonka aikana ehdin ajatella hyvän kolumnisi ristiriitaisuuksien tuntoja filosofien kautta, joita en vielä ollut lukenut.
VastaaPoistaMarianne F esiintymistensä, huumekäytön, parin eronsa, lapsen syntymän ja toisen keskenmenon jälkeen sanoo kuvaaja-haastattelijalleen, että tärkeintä on rakkaus–aito rakkaus. Kun on juuri nähnyt miten suosiota saanut laulaja lähtee Mick Jaggerinsa luota ennenkuin hänet itsensä jätetään samoin kuin edellisestä yhteiselokumppaninsa luota sortuen taas huumeisiin ja löytäen niistä lohtunsa –ajattelee näiden julkkisten olevan kuin näkyville nostettuja –ei roolimalleja vaan ihmismielen malleja. Heitä korkeassa potenssissa, koska nopealla elämänrytmillään, esillä olollaan, monilla tuttavuuksillaan ja rahoillaan pystyvät toteuttamaan elämäntyyliä, jota tavallisemmat ihmiset pienemmässä mittakaavassa. Kuin aina täytyisi elämän kulkea vasta suurien erehdyksien ja kompastusten kautta myöhäisen iän oivalluksiin - niin banaalilta kuin tuo rakkaus -sana aina kuulostaakaan kaikkien hullujen toilauksien jälkeen.
Mistä siis tahto ja tarve rohkaista meitä ajattelemaan itsemme tuolle puolen.” ?