MITÄ VARTEN MAALAUS ON

Kaikista aisteista juuri katse saavuttaa parhaiten ja välittömimmin esineiden (välineiden) todellisen läsnäolon (sellaisina kuin ne ovat). Mutta pelkältä katselevalta katseelta jää ymmärtämättä esineiden välineellinen käsillä oleminen, kuten paino, kovuus, käyttötarkoitus jne. Heidegger kirjoittaa tästä esineiden käsilläolevuuden kätevyydestä: ”Terävinkään katseen tarkentaminen eineiden 'ulkonäköön' – näyttävätpä ne sitten millaisilta tahansa – ei yksinään kykene paljastamaan käsilläolevuutta.” Ja filosofi jatkaa esimerkkinään vasara: ”Vasaroiminen itse paljastaa vasaran erityisen 'kätevyyden'. Välineen olemistapaa, jossa väline itsessään näyttäytyy, kutsumme käsilläolevuudeksi.”

Mutta on olemassa yksi esine, jonka välineellisyys kuvaillussa merkityksessä on ylitse muiden: se on maalaus. Maalauksen kaikki merkitykset ja ominaisuudet selviävät 'ymmärrykselle' pelkästään katselemalla. Esineillä on oma välinekohtainen kätevyytensä, kuten vasaralla vasaroiminen, mutta maalaukselle ei ole mitään kätevää tekemistä, sitä voi vain katsella. Se on esillä mutta ei käsillä.

Minkään muun taiteenlajin teokset eivät tällaiseen universaaliin yhden aistin varaisuuteen yllä. Yleiseksi harhaluuloksi on muodostunut käsitys, että valokuva tavoittaa todellisen todellisuuden tarkemmin kuin suora katse tai että se on ainakin (puuttuvan) katseen korvike. Tämän harhan myötä on menetetty katselevan katseen aito merkitys ja sen käyttötaito; laskelmoivasta (mielipide)katsomisesta on tullut arkista käytäntöä, eräänlaista kameratonta valokuvaamista. Puhutaan terävästä katseesta kuin kameran objektiivista – katse on aina terävä!

Mitä maalauksen kaltaisen välineen pelkän katseen varassa toimimisesta olisi sitten ajateltava. Onko se esineen täydellisyyttä vai jonkinlaista puutetta, vajavuutta välineen kätevyydessä. ”Esineisiin ei saa koskea” on museoissa yleinen huomautus. No, maalaukseen ei kenenkään päähän pälkähtäisi koskea edes pitkällä tikulla.

Väline on aina olemassa jotakin varten. Heidegger: ”Väline on olemukseltaan 'jokin jotakin varten'. Erilaiset 'jotakin varten' -olemisen tavat, kuten kelpoisuus, hyödyllisyys, käytettävyys, käsiteltävyys muodostavat välinekokonaisuuden.”

Ja kuten tässä monella suulla on väitetty, esineen kätevyys välineenä jotakin varten ei selviä pelkällä (teoreettisella) katselulla, vaan se vaatii käsiksi ryhtymisistä. Esineeseen käsiksi ryhtyvät niin esineen tekijä kuin sen käyttäjäkin. Mutta valmiiseen maalaukseen ei voi käsiksi ryhtyä edes maalauksen teoksellisuuden välikäsi, taiteilija.

Onko tässä nyt vedettävä sellainen johtopäätös, että maalaus on olemassa ei mitään varten. Vai riittääkö maalauksen esineelliseksi olemistavaksi se, että se on vain ja ainoastaan katsomista varten. Siis, maalaus on katsomista varten toteutettu ainutlaatuinen alkutekijöihinsä purkautumaton täsmälaite.

Tässä jää vielä paljon ankaraa pohdittavaa, kuten taiteilijan osuus tai osattomuus maalauksen toteutumisessa, maalauksen laitemaisuus, maalauksen hyödyllisyys tai hyödyttömyys jne. Lähdenpä tästä taas katsomaan. Katse kirkkaaksi!