FILOSOFIAN LOHDUTUS

Lou Salomé, Paul Rée ja Nietzsche. Ehkä ainoa kuva koko valokuvauksen historiassa, jota ei voi kompromettoida kuvatekstillä. Merkillepantavaa on, että Nietzsche seisoo nöyränä kärrynaisojen välissä ja sensuelli venäläiskaunotar Lou Salomé vispaa ruoskaa. Rée on ikään kuin ylimääräinen hahmo asetelmassa, vaikka kolmas pyörä rattaissa on nimenomaan Nietzsche. Paljon lainattu Nietzsche-sitaatti ”Kun menet naisen luo, älä unohda ruoskaasi”, saa tässä täyden merkityksensä. Järkyttävää – jos olisi kesä, menisin puutarhan itkemään. (Photo: The studio of Jules Bonnet, Lucerne 1882)

”Kunpa me ihmiset olisimme hedelmällisiä peltoja, emmekä antaisi minkään mennä haaskuuseen, vaan näkisimme jokaisessa tapahtumassa, asiassa ja ihmisessä tervetullutta lannoitusta.”

F. Nietzsche

Wittgenstein sanoi jotakin siihen suuntaan, että jos ihmiset tulisivat järkiinsä, filosofiaa ei enää tarvittaisi lainkaan. Mutta sitä pelkoa ei ole, joten filosofian tarve sen kuin vain kasvaa. Filosofiasta haetaan lohtua kaiken sortin ongelmiin ja erilaisia “viisauskirjoja” ilmestyy tiuhaan tahtiin. Parhaiten myy itsestäänselvyydet ja täydellinen hölynpöly markkinoituna iskevillä fraaseilla. Viime vuonna jopa Suomen valtio tilasi 700,000 eurolla (veronmaksajien rahoilla) tulevaisuudentutkimusta eli silkkaa huuhaata filosofi P. Himaselta, tuolta töyhtöhyypän näköiseltä veijarilta. Hänessä on samankaltaista olemuksellista ylenpalttisuutta kuin Nietzschessä, kunhan viikset vielä komistuvat. Hallituksen ”viisauden rakastajat” olisivat saaneet Nietzschen kirjat ilmaiseksi kirjastosta. Ja mikä ihmeellisintä, myös ”Himeroksen” kirjat ovat kirjastossa ilmaisia. Säästyneillä rahoilla olisi voinut ostaa lisää hyviä kirjoja kirjastoihin.

Muistamme kuinka Kekkosen ”hyvinä aikoina” poliitikot kävivät tilaamassa prognoosinsa ennustajalta, Aino Kassiselta, joka oli kaikkien poliitikkojen henkilökohtainen neuvonantaja. Joku voisi sanoa, että ajat ovat muuttuneet, mutta eivät ne ole. Paitsi, että nykyään jokaisella poliitikolla on vähintäänkin yksi henkilökohtainen avustaja-ennustaja. Mutta sekään ei riitä. Himasen kunniaksi on mainittava, että hänen tulevaisuuden profetiansa sisältää ainakin yhden kultajyvän: ”Kulttuuriin ja taiteeseen tulee investoida nykyistä enemmän. Taide on hyvä investointi, ja humanismi erityisen halpaa.” Mutta kukapa poliitikko tähän uskaltaisi tarttua – ei vaikka se olisi viimeinen oljenkorsi maailmassa.

Toki viisastelukirjojen joukosta saattaa löytyä todellistakin lohdutusta. Kohtalaisen hyvää luettavaa on Alain de Bottonin Filosofian lohdutukset (2003), joka valottaa maailmaan suhtautumista Sokrateen, Epikuroksen, Senecan, Montaignen, Schopenhauerin ja Nietzschen elämää ja ajattelua luovien. De Bottonin esittelemät filosofit ovat värikkäitä persoonia, joiden elämästä ja ajattelusta saa aikaiseksi mielenkiintoista ja särmikästä luettavaa.

Kirjassa etsitään lohdutusta epäsuosioon, turhautumiseen, riittämättömyyden tunteeseen, murtuneen sydämen ahdistukseen ja vaikeuksien kohtaamiseen. Hieman oikaisten voisi sanoa, että lohdutusta etsitään ihmissuhdeongelmiin – mihinkäpä muuhun! Ei kai kukaan ole koskaan kuullutkaan lohdutuksen tarpeessa olevasta erakosta. Mutta parisuhteessa kriisiin ajautuneita keikkuu terapiaklinikat pullollaan. Kaiken sortin ”ihmistieteiden” harjoittajat terapoivat ja psykologisoivat jotakin sellaista osaa ihmisen tietoisuudessa, jota ei minkään filosofian mukaan ole olemassakaan.

Juuri tähän ihmissuhdeongelmaan de Bottonin kirja ehdottaa Schopenhauerin lukemista. Koko ongelmahan syntyy yleensä oman ”minäisyyden” maksimoinnista toisen (tai jopa toisten) ihmisen kustannuksella, kun partneri ei osaa lukea kyseisen ”halukoneen” (kuten Deleuze sanoisi) tarpeita eikä antaa tarpeellista tilaa ”halutarpeiden” toteuttamiseen. Filosofian historian yrmein tyyppi ja suurin misantrooppi Schopenhauer sanoikin asiasta kaiken, vaikka minkäänlaisia henkilökohtaisia kokemuksia hänellä ei ollut. Schopenhauer ei asuntoonsa naisia laskenut, paitsi viimeistä edellisenä elinvuonnaan, kun hullunrohkea Elizabeth Ney tuli veistämään filosofin rintakuvaa. ”Tuntui kuin olisin ollut naimisissa”, totesi synkkä filosofi jälkeenpäin.

Parisuhteessa tahto menee järjen edellä ja panee yksilöt ryhtymään järjettömiin tekoihin, joiden päämääränä on (luonnon) tahdon mukaan tuottaa mahdollisimman terveitä ja tolkullisia jälkeläisiä. Hankaluuksia tuottava ”minä” ja omat ”halutarpeet” kannattaa heittää oitis perimmäiseen vinttikomeroon. Kyseessä ei todellakaan ole mikään itsensä toteuttamisen foorumi tai viihtyisä kyyhkyslakka, vaan kriisitilanne joka vaatii terveyden, omaisuuden, aseman ja kaiken muunkin uhraamista. Schopenhauerin mukaan kukaan meistä ei ole koskaan kaukana olotilasta, jossa haluaisi tarttua myrkkyyn ja lopettaa päivänsä saman tien. ”On vain yksi myötäsyntyinen erehdys, ja se on käsitys, että olemme olemassa ollaksemme onnellisia.”

Myyriin verrattuna ihmisillä on kuitenkin yksi suuri lohdutus olemassa, ja se on tietenkin taiteet. Ihmiset voivat sentään, kuten Schopenhauer toteaa, lohduttautua lukemalla kirjoja ja käymällä konserteissa, teatterissa ja taidenäyttelyissä. Noihin aikoihin ei vielä nykyajan ihmisten suurinta lohduttajaa ”shoppailua” ollut vielä olemassakaan. Ei ollut supermarkettejakaan – mitä nyt jokin härskiltä ihralta, tupakansavulta ja kissahtaneelta oluelta haiseva kyläkauppa. Mutta nykyisinä ”parempina aikoina” meidät kansalaiset on ajettu työn orjuudesta kuluttamisen orjuuteen. Kansalaisten ostovoima on erityisessä valtiovallan suojeluksessa. Kansalaisia siunaa ja kiittää tuloverotuksen ja ostovoiman epäpyhä allianssi.

Viimeinen de Bottenin kirjan suuri lohduttaja ja suuri yksinäinen on Nietzche, joka ei vellukseensa valinnut laakson yli vievää puistotietä vaan jyrkän taivaita hipovan vuoripolun. ”Vain kävellen hankituilla ajatuksilla on arvoa.” Nietzsche oli Schopenhauerinsa lukenut, ja oli taiteistakin suurin piirtein samaa mieltä vanhemman kollegansa kanssa. Teatterissa käydessään Nietzsche ei ollut parhaimmillaan; hänen mukaansa siellä eivät olleet parhaimmillaan edes lavalla olijat. Teatterissa ihmisestä tulee ”kansaa, yleisöä, laumaa, äänestyseläin, demokraatti ja mikä pahinta, lähimmäinen – itsensä naapuri”. Kuten Schopenhauerin niin Nietzschenkin sieluun musiikki avasi syviä väyliä. Hän ryhtyi jopa sävellystyöhön, mutta totesi pettyneenä saattaneensa teoksellaan musiikin jumalattaren Euterpen henkihieveriin.

Wagner sanoi vielä tuolloiselle ystävälleen Nietzschelle, että ”nähdäkseni sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa, joko säveltää ooppera tai mennä naimisiin”. Wagner ei tiennyt, että Nietzsche oli itsekin harkinnut jälkimmäistä vaihtoehtoa ja katsellut sillä silmällä Wagnerin puolisoa Cosimaa. Juuri Cosimalle Nietzsche tunnusti ei siis rakkauttaan vaan yllättävän käännöksen: hän oli ajautunut ulos Schopenhauerin filosofiasta. ”Olen eri mieltä lähes kaikista hänen yleisistä väittämistään.”

Nietzsche ei enää uskonut elämää karttavaan askeettiseen filosofointiin ”pienestä tulenkestävästä kamarista”, jonne hän näki Schopenhauerin vetäytyneen kuin metsään piiloutunut vauhko hirvi. Nietzsche päätti ottaa maailmaa sarvista kiinni ja kohdata niin yläilmoissa raivoavat myrskyt kuin laakson asukkaiden umpimielisyydenkin, ja ryhtyä vaikka suhteeseen naisen kanssa – jos niikseen tulee. Hän oli päättänyt vastata maailman esittämään kysymykseen kyllä. Olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä, vastaus olisi aina sama, humaltuneen dionyysinen KYLLÄ! KYLLÄ! KYLLÄ!

”Te tahdotte, jos mahdollista – eikä ole mitään mielettömämpää – poistaa kärsimyksen; entä me – näyttää kerrassaan siltä, että me tahdomme mieluummin saada sen suuremmaksi ja pahemmaksi kuin se on milloinkaan ollut!”

F. Nietzsche

Alain de Botton (2003): Filosofian lohdutukset, WSOY.