LIHAT POIS TISKILTÄ

Ruumista voidaan vain elää.

– Descartes

”Elämä avautuu eteemme itsestään. Maailma on meille tuttu ja jokapäiväinen. Voimme luottaa siihen ja uskoa silmiämme.” Näin kirjoittaa Juho Hotanen 'maailmanvarmuudesta' Maurice Merleau-Pontyn (1908-1961) ajattelua käsittelevässä kirjassaan Lihan laskos (2008). Lähtökohta on Descartesin teoreemassa, jonka mukaan kaikkea muuta voidaan epäillä paitsi salaperäistä epäilijää. Merleau-Ponty puhuu havaintouskosta, kaikki mikä havaitaan, havaitaan aina joksikin. Tosin kaikki havaittu ei osoittaudu aina todelliseksi. Jo ennen havaintoa me olemme maailmassa ruumiimme kautta, ruumis ei voi olla vain tietoisuuden kohde vaan sen perusta.

Hotasen kirja johdattaa perusteellisesti Merleau-Pontyn maailmaan, josta voisi sanoa että se on yhtä ja samaa lihaa. ”Mihin asettaa ruumiin ja maailman raja, sillä maailma on lihaa.” Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja osin vaikeaselkoinenkin havainnon fenomenologia avautuu kuin avautuukin kärsivälliselle lukijalle. Kirja loppuu komeasti, ensin sitaatti Merleau-Pontylta: ”Paha, jonka teen, teen itselleni, ja kamppaillessani toista vastaan, kamppailen myös itseäni vastaan.” Ja sitten Hotaselta: ”Vapaus ei ole jotain yksilön omistamaa, minun maailmani, jota vasten toinen asettaa oman maailmansa. Vapaus on yhteisessä maailmassamme, yhteisen maailmamme lihassa.”

Suomeksi Merleau-Pontya on ilmestynyt niukanlaisesti, kirjaksi saakka vain Kimmo Pasasen suomentama Silmä ja mieli (1993), jossa kirjoittaja pohtii syvällisesti havainnon/näkemisen ja maalaustaiteen mysteerejä. Maalaus nostaa näkyvän esiin, näyttää sen ontologisen voiman. Havainnon mahdollisuutta miettiessään Merleau-Ponty kokee myös minän tulevan havaituksi: ...”minun pitäisi sanoa, että minussa havaitaan eikä että minä havaitsen.”

”Toisin kuin reflektion filosofioissa, joille oleminen on samanaikaista reflektion kanssa, Schellingillä ensimmäisen luonnon ideaa innoittaa tunne, että oleminen on aikaisempaa kaikki reflektio olemisesta, että reflektio tulee toisena. Tämä ensimmäinen luonto on kaikkein vanhin elementti, 'menneisyyden kuilu', joka pysyy aina läsnä meissä kuten kaikissa asioissa.” Kirjoittaa Merleau-Ponty kirjassaan La Nature (1994) hehkuvan runollisesti. Filosofin tekstejä pitää saada lisää myös suomeksi.

Ps. Tämä blogi on vuodelta 2009, joten sen jälkeen on ilmestynyt mm. Maurice Merleau-Ponty: Filosofisia kirjoituksia, toim. & suom. Miika Luoto ja Tarja Roinila, Nemo 2012.

Juho Hotanen (2008): Lihan laskos, Tutkijaliitto.

Maurice Merleau-Ponty (1993): Silmä ja mieli, Taide.