Mietteitä alustukseksi Koululaisten ja opiskelijoiden museopäivänä 9.10.2009. Museopäivän koululaisvierailu tapahtui Seinäjoen taidehallissa, koska Seinäjoelta ei löytynyt taidemuseota.
Taidenäyttelyssä tulee ensimmäisenä mieleen, että mitä nämä taideteokset oikein esittävät vai esittävätkö ne mitään. Jotkut ovat sitä mieltä, että taiteen pitäisi esittää jotakin konkreettista esinettä tai vaikka maisemaa tai ihmistä. Jotkut taas haluaisivat taiteen esittävän ikuisia ideoita tai suuria tunteita.
Kaavamaiset esittävyyden vaatimukset johtavat taiteen näivettymiseen turhanpäiväiseksi kuvaesineeksi, joka toimii ikään kuin alkuperäisen puutteen sijaisena, korvikkeena. Tällaisella turhalla tavaralla, ei ole juuri muuta tekoa kuin roikkua seinällä tyhjänpaikan tilkkeenä.
Jos me kuvittelemme näkyvää maailmaa vaikkapa pimeässä huoneessa, mieleemme ilmestyy selkeärajaisia esineitä ja olioita, joiden välissä on paljon hyvää tekevää tyhjää tilaa. Mutta heti kun valot syttyvät (aamu koittaa) huomaamme, että maailma on hyvin epämääräinen paikka, jossa on paljon sellaista mitä ei selkeäpiirteisellä kuvalla saa kuvatuksi. Oikea taide työskentelee juuri näissä näkyvän marginaaleissa, joissa uudet ideat ja visiot muhivat. Sieltä ne sitten putkahtavat taideteosten myötä näkyviksi. Kukapa olisi osannut ihailla vaikkapa pölyävää kärrytietä ennen kuin joku taiteilija (W. Holmberg) maalasi sellaisen. Ei ihme, että monet filosofit kokevat todellisuuden kehkeytyvän näkyväksi juuri taideteoksissa.
Tietenkin on myös paljon 'huonoa' taidetta, joka kosiskelee ('tavallista') katsojaa kömpelöillä aiheillaan. Valitettavasti näitä keskinkertaisia 'teoksia' roikkuu monilla seinillä. On syytä muistaa, että kaikki taide ei ole taidetta, ei ainakaan hyvää taidetta. Ja 'huonoa' on pidettävä silmällä kuin puutarhassa hiipivää varasta.
Meidän päissämme on valtavasti erilaisia mielipiteitä. Koulussa me opettelemme nimeämään kaikenkarvaiset esineet ja oliot. Sitten meidän täytyy olla niistä jotakin mieltä. Käytännön elämässä se onkin kätevää. Olisihan perin harmillista, jos joka aamu heräisi uppo-outojen esineiden ja olioiden keskeltä, kuten on laita meillä taiteilijoilla.
Taiteessa ei mielipiteillä tee mitään; ne ovat suorastaan haitallisia. Taidenäyttelyssä ei tarvitse olla mitään mieltä, voi kerrankin heittää kaikki mielipiteet romukoppaan. Vaikein osa mielipiteessä onkin tämä 'pide'. Sillä se tarttuu mieliemme sopukoihin eikä se hevillä irrota otettaan. Ja sieltä se karkaa (meeminä) helposti kaverinkin päähän, ja kohta se on kaikkien päissä.
Mutta taidenäyttelyssä 'piteen' ote kirpoaa, jos se nyt missään kirpoaa. Ja mikä kummallisinta, siinä ohessa taiteen ymmärryskin ilmestyy paikalle kuin itsestään. No niin, nyt me sitten lähdemme tutustumaan näyttelyn taiteeseen näillä meidän uusilla mielipiteistä vapautetuilla päillämme. Takaan, että se on antoisaa ja hauskaakin.
++++
Tässä kohtaa hyppäämme Ilkka-lehden kolumnipastalta blogiin. Aivan turhaan yritin näitä nuoria provosoida viime perjantaina, he olivat tottuneita taiteen kokijoita eikä heillä ollut sen enempää 'turhia' mielipiteitä kuin itsellänikään.
Keskusteluissa tuli esille myös käsitys kuvataiteesta 'kielenä', kun sanoin modernistien olleen ainakin siinä väärässä, että he yrittivät tehdä taiteesta täsmällisen visuaalisen kielen. Se oli niin hyvä 'meemi', että se rymistelee vieläkin; olisihan se kätevää jos olisi tällainen taiteen kieli, jonka kautta kaikki taideteokset voitaisiin selittää ja avata, ja jonka opettelemalla tulisi päteväksi toimijaksi kaikissa taiteen tehtävissä.
Mutta näin ei näytä käyvän. Innokas kiinalaisen kalligrafian harjoittaja Alan Watts ennusti viimeisessä mainiossa kirjassaan Tao: The Watercourse Way kiinan kielen valtaavan visuaalisuutensa ansiosta maailman ykköskielen paikan. Tosin kiinalaisten kirjoitusmerkkienkään läpi ei kieltä osaamattomalle näy mitään.
Maailma kaikissa ulottuvuuksissaan (tilana, valona ja värinä) on kaikille ihmisille yhteinen kokemus. Sen ymmärtämiseen ei kieltä tarvitakaan, kuvat riittävät. Kuvien kautta maailma paljastuu oudossa tuttuudessaan.
Mielipiteet ovat kuin nenänreiät – niitä on kaikilla.
Pohjalainen sananlasku
Alan Watts (1977), Tao: The Watercourse Way, Pantheon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti