KURKISTUS VERHON TAAKSE I

Tästä eteenpäin onkin helppo määritellä Kandinskyn vallankumous: hän poisti kuvaverhon ja maalasi olioita sinänsä.

Michel Tournier

Kesän kuumuudessa ei pidä mennä sahajauhovintille, mutta menin kumminkin. Samalla löysin laatikollisen vanhoja kirjoja. Ja mikä parasta, kirjojen välissä oli kirjoista kirjoittamani arvostelut noin 30 vuoden takaa. Olen hävinnyt taistelun – tiedän sen – mutta nautin edelleenkin ruudin tuoksusta ja hylätyllä tantereella loiterehtimisesta.

Pohtiessaan abstraktin ilmestymistä maalaustaiteeseen Michel Tournier kiistää yleisen harhaluulon, että figuratiivinen (esittävä aines) olisi ollut aikaisemmin ja abstrakti ”niukkuus” olisi ikään kuin esittävyydestä esiin tislattua. Tämän todistaa Kandinskyn lumoutuminen ylösalaisin ripustetusta taulusta, jossa yllättäen paljastuivat ”oliot sinänsä” eli nuo Kantin ihmeelliset numeenit.

Nykyään taideteokset eivät enää avaudu, verhon sijasta edessä on betonimuuri eikä kukaan usko sen takana olevan mitään. Taideteokset ovat siirtyneet lopullisesti verhon tällä puolen. Niiden kanssa voidaan tanssia, askarrella tai kertoa vaikkapa jokin hauska tarina. Ainoa huolestunut kysymys kuuluu: Miten arjesta saataisiin vieläkin arkisempaa? Sellaiselle (taide)suuntaukselle on keksitty oma isminsäkin – arkismi. Pitäkää hyvänänne ja suksikaa suolle!

Kurkistus verhon taakse

(Ilmestynyt Ilkassa 11.6.1990)

Tunnettu ja suosittu ranskalainen romaanikirjailija Michel Tournier osoittautuu esseeteoksessaan Taaborinvuori ja Siinainvuori (1990) myös erinomaisen teräväksi taidefilosofian harjoittajaksi.

”Kirjailijalle ei ole mitään lumoavampaa kuin päästä lymyämään suuren maalarin tai suuren kuvanveistäjän ateljeen nurkkaan, unohtua sinne ja katsella kaikessa rauhassa luovaa ihmistä luomistyönsa parissa.” Näin kirjoittaa Tournier jatkaen Vasarin, Valéryn ja Genet ’n perintöä.

Tournier väittää että ”logosfääri”, sanojen kyyhkyslakka, antaa siivet kuvataiteelle, ilman niitä ”sillä on lyijynraskaat jalat.” Vasari ei ollut ehkä kovin merkittävä maalari, mutta ilman hänen teostaan taiteilijoiden elämästä Vite de' più eccellenti architetti, pittori, et scultori Italiani (1568) emme tietäisi renessanssin taiteilijoista juuri mitään.

(Huom! Tästä hetkestä noin 10 vuoden kuluttua Vasarin teos julkaistaan myös Suomeksi nimellä Taiteilijaelämäkertoja Giottosta Michelangeloon. Mahtavaa!)

Tournier käsittelee kirjassaan kuvan ja merkin suhdetta, joiden vastapooleiksi hän asettaa Siinain ja Taaborin. Kun Mooses toi laintaulunsa alas Siinainvuorelta, oli kansa rakentanut palvottavakseen kultaisen epäjumalankuvan. Sen nähdessään Mooses löi rikki laintaulut, koska merkki ja kuva olivat yhteen sovittamattomat.

Taaborinvuorella Jeesus asettuu Vanhaa testamenttia vastaan, hän paljastaa opetuslapsilleen jumalallisen olemuksensa ja vahvistaa näin kuvan voiton merkistä. ”Kristitty länsimaailma onkin sittemmin jatkanut tällä kaikkialla läsnä olevan, riivaavan, palvotun kuvan tiellä.” Jo vuonna 1839 Institut de Francen annettua valokuvalle virallisen siunauksensa, Horace Vernete julisti maalaustaiteen kuolleen. Mutta myös maalaustaiteen oli kuoltava voidakseen syntyä uudelleen.

1908 Kandinsky löysi ateljeestaan maalauksensa ylösalaisin ripustettuna ja huomasi aistitodellisuuden ilmiöiden – kuvaverhon – takaa paljastuvan ”olion sinänsä” – oudon ilmestyksen numeenien maailmasta. Siitä alkaen Kandinsky hylkäsi figuratiivisen maalaustaiteen, joka oli vuosisatoja estänyt ihmissilmältä suoran näkemisen mahdollisuuden, ja alkoi maalata oliota sellaisuudessaan.

Figuratiivisen naamion takaa paljastuvat numeenit luovat maalauksen arvon. Jos siellä ei ole mitään, maalaus on arvoton. Michel Tournier kirjoittaa perimmäisistä asioista kiehtovasti ja selkeästi, hän saa meidät tuntemaan ihmeen läsnäolon – verhon taakse voi ehkä sittenkin kurkistaa.

Mutta vain numeenit, niiden vaikutus figuratiivisen naamion takaa luo figuratiivisenkin maalauksen arvon. Jos mitään ei nouse esiin, maalaus ei ole minkään arvoinen.
Michel Tournier

Me kaikki olemme nykyään yhtä mieltä - tarkoitan ”meillä” älykkäitä alle kuusikymppisiä ihmisiä - että taideteos on kuin ruusu. Ruusu ei ole kaunis siksi, että se voisi olla jotakin muuta. Myöskään taideteos ei ole. Ruusut ja taideteokset ovat kauniita sinällään.

Clive Bell

Michel Tournier: Taaborinvuori ja Siinainvuori, suom. Annikki Suni, Taide 1990.