keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

EPÄTÄYDELLISEN KAUNEUS



Casa Degli Artisti Finlandesi, Grassina (1982). Kuva SJT.



Kauneus on yksi luonnon suurimmista mysteereistä.
– Johann Joachim Winckelmann


Joskus 1950-luvulla kaikki vanha alkoi näyttää kelvottomalta ja luotaantyöntävältä. Seurasin toisinaan, miten isäni maalausfirman maalarit työstivät uusia tyylikkäitä asuntoja, jollaisia oli alkanut maaseututaajamiinkin ilmaantua. Noissa asunnoissa parketit ja kaakelit kiilsivät silmiä hivelevästi. Uusilla liukkailla pinnoilla havainnon mieli ajelehti merkityksiä löytämättä. Mutta tuolloin en sitä vielä oivaltanut.

Meillä kotona kaikki oli arkisen vanhaa ja pääosin itsetehtyä – jopa kamarin tapetti oli isän maalaamaa. Naapureissa kärrättiin jo kilvan vanhoja ”romuja” kaatopaikalle ja hankittiin tilalle upouusia lastulevystä ja keinokuitukankaista värkättyjä virtaviivaisia kalusteita. Kalusteverstaiden korkeakylkiset autot kiisivät kylästä kylään.

Kymmenkunta vuotta myöhemmin piirsin taidekoulussa alastonmallia kyllästymiseen saakka. Toisinaan malleiksi eksyi rahansa hukanneita nuoria interreilaajaneitokaisia, jotka arasti pälyillen etsivät asentojaan. Nopeasti tajusin estetiikan kohtuuttomuuden; nuorissa kaunottarissa ei ollut oikein mitään piirrettävää. Vähin äänin yksi ja toinen piirtäjä palasi entiseen luokkaansa. Vanhat rupsahtaneet rouvat olivat paljon helpompia piirrettäviä.

Aikaa kului toiset kymmenen vuotta ja olin stipendiaattina Italiassa. Työskentelin Toscanassa päivänsavuun verhoutuneiden oliivilehtojen keskellä yli 500 vuotta vanhassa talossa, jossa oli raskaat tammiovet ja kivilattiat. Talon kalustus oli vanhaa ja uutuuden päivänsä luultavasti jo Michelangelon aikoina nähneitä. Mutta viihtyvyys talossa oli täydellistä. Niin päivänvalo kuin yön hämäryyskin tuntui viihtyvän noilla patinoituneilla pinnoilla.

Jälleen hurahti kymmenisen vuotta ja olin maalaamassa Jyllannissa. Asuin 1700-luvulla rakennetun kartanon kupeessa sijaitsevassa ”kappelissa”, josta oli tehty taiteilijan residenssi. Myös tanskalaisten asunnoissa huonekalut olivat vanhoja ja kuluneita. Mutta Tanskahan on kuuluisa uusista tyylikkäistä huonekaluistaan. Kysyin asiaa kartanon isännältä, joka vastasi silmää iskien: Ne viedään Ruotsiin ja Suomeen.

Japanissa teetaidekoulussa opiskelleen Minna Eväsojan uutuuskirja Shoshin – Aloittelijan mieli (2018) käsittelee ”epätäydellisen estetiikkaa” lyhyiden kertomusten kautta. Japanissa esteettinen suhtautumistapa on osa jokapäiväistä elämää; se kattaa kaiken kukkien asettelusta teeseremoniaan, vanhojen ja jopa rikkinäisten esineiden arvostuksesta puutarhan perimmäiseen soppeen, josta voi tavoittaa vaikkapa kuivan oksan tai kiven erityisen kauneuden.

Aloittelijan mieli on jokaiselle taiteilijalle tuttu, se putkahtaa esiin aina uutta teosta aloittaessa. Ilman sitä ei kannata jatkaa näissä hommissa. Lisäksi tarvitaan toki lahjakkuutta ja – kuten Ernest Hemingway eräässä haastattelussa totesi – ”sisäänrakennettu pomminvarma paskanilmaisin”.

Ilmestynyt kolumnina Ilkassa 20.6.2018


Lisähuomioita:

Kuten Eväsoja kirjassaan huomauttaa, japanilaiset arvostavat arkipäiväisen rosoisen kauneuden ohessa myös erityisiä asioita ja esineitä. Vanhoissa teksteissä kerrotaan, että teemestari Jo'o (1502-1555) omisti peräti 60 harvinaista esinettä. Mitä ne olivat, siitä ei ole harmaintakaan ajatusta. Esineiden ja olioiden lisäksi nimekästä voi olla vaikkapa vesi. Teepannuun saatettiin hakea vettä pitkienkin matkojen päässä olevasta kuuluisasta kaivosta. Anekdoottina kerrotaan erään Suomessa vierailleen japanilaisen teenystävän ihastuneen suomalaiseen hanaveteen niin, että oli vienyt sitä tuliaisina kotimaahansa.

Kakuzo Okakura pohtii teekirjassaan (1906/2000) kiisteltyä kysymystä teeveden valinnasta ja kiehuttamisesta. Paras vesi löytyy vuoripurosta ja vasta sen jälkeen tulee lähdevesi. Tärkeitä ovat myös teenseremoniassa käytetyt astiat ja välineet. Aivan erityiseksi teenjuonnin välineeksi kehittyi höyhenenkevyt posliinikulho. Kohotetun kulhon (kupin, mukin) valkoinen ja sininen lasitus sai sen vertautumaan pilviin ja taivaan sineen. Mikä suuresti ilahduttaa meitä teenjuojia, vaikkakin oma teeni tulee useimmiten juotua venäläiseen tapaan korkeasta lasista.

Palataan vielä Eväsojan kirjaan. Kuuluisa ja ainutlaatuinen kivi ilmestyi aikakirjoihin jo joskus 1300-luvulla. Kivi vietiin erään shogunin toimesta erään temppelin puutarhaan muistomerkiksi erään kuuluisan taistelun muistomerkiksi. Kivi ryöstettiin monta kertaa ja viimein Toyotomi Hideyoshi vei sen huvilaansa ja siirrätti sen myöhemmin turvaan Kioton Daigojin-temppelin puutarhaan. Siellä kiveä voi yhä tänä päivänä käydä ihailemassa.

Nimekkäimmästä kivestä taivaan alla on kirjoitettu myös -näytelmä, kuinkas muuten. Minna Eväsoja kirjoittaa: ”Olen käynyt osoittamassa arvostusta maailman nimekkäimmälle kivelle, ja ostin postikortin temppelin matkamuistomyymälästä, koska kiven kuvaaminen oli kyltein kielletty ja vartija esti innokasta katsojaa rikkomasta sääntöä.”

Kun muutin 1995 tähän arkkitehtonisesti ja muutenkin toivottomalta näyttävään taloon, kävi eräskin rakentaja kysymässä, mitä moinen talo maksaa. Kysyin hölmistyneenä, mitä hän talolla tekisi. Panisin puskutraktorilla matalaksi ja rakentaisin rivitalon, sanoi hän, sillä onhan tontti hyvällä paikalla. Arvokkaat tontit ovat erityisellä paikalla kaupungin asemakaavassa. Kun taas hyviä ja arvokkaita ihmisiä ei nykyään löydä kuin erämaasta, kuten maisemamaalari Li Cheng kirjoitti jo 900-luvulla.

Niin, tämä talo on rakennettu 1958, mutta tässä maisemassa se on jo niin vanha, ettei siinä oman arvonsa tunteva ihminen kykene enää säällisesti asumaan. Pitäisi tehdä valtava remontti niin, että mitään vanhaa ei jäisi uusien pinnotteiden alta näkymään. Toki korjauksia on tehtävä, mutta mitään ei tarvitse muuttaa vain siitä syystä, että se ei kiillä kuin uusi.

Tee saapui Britanniaan 1600-luvun lopulla ja saavutti yllättäen suurta suosiota olutta kittaavan kansan parissa. Teetä mainostettiin virkistävänä terveysjuomana, joka myös paransi lähes kaikki vaivat. Kunnes Jonas Hanway julkaisi 1757 kiistakirjoituksen, jossa ennusti teen johtavan koko kansakunnan tuhoon. Tohtori Samuel Johnson kirjoitti kirjaan vastineen, jossa kuvasi itsensä armottomana teenjuojana, jonka teepannun kylki oli aina kuuma:

Kova ja häpeämätön teenjuoja, joka kahdenkymmenen vuoden ajan on laimentanut ateriansa kaatamalla kuumaa vettä kiehtovan kasvin päälle ja joka teellä viihdyttää iltoja, lohduttaa öitä ja tervehtii aamua.
A Journal of Eight Days' Journey by Samuel Johnson


Jokaisen tulisi tyytyä omaan tuntemukseensa kuvittelematta ohjaavansa toisten tuntemuksia. Todellisen kauneuden ja rumuuden etsintä on yhtä hedelmätöntä puuhaa kuin se, että uskottelee tavoittavansa todellisen makeuden tai karvauden.
David Hume



Minna Eväsoja: Shoshin – Aloittelijan mieli, Gummerus 2018.
Kakuzo Okakura: Kirja teestä, suom. Minna Törmä, Taide 2000.



Hald Hovedgaard (1989). Vasemmalla taiteilijaresidenssi ”Kappeli”, oikealla kartanon päärakennuksen pääty. Kuva SJT.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti