tiistai 9. kesäkuuta 2015

JA RIISTÄÄ KALVAAN HEHKUNSA AURINGOLTA


 Pokkaripainos Pale Fire 120 gr ja suomennos Kalvas hehku 680 gr. Kuva SJT. 


Todellisuus” ei ole aidon taiteen subjekti eikä objekti, koska aito taide luo oman erityisen todellisuutensa, jolla ei ole mitään tekemistä yhteisöllisen silmän havaitseman keskimääräisen ”todellisuuden” kanssa.
     Vladimir Nabokov, Kalvas hehku

Does this book aim at truth or at beauty? At promoting right
conduct or at pleasure? What purposes does this book serve?
     Richard Rorty


Toukokuussa 1982 olin matkalla Firenzestä Roomaan. Matkalukemiseksi olin ostanut Nabokovin romaanin Pale Fire (1962) taskupainoksen. Lueskelin sitä sieltä täältä ja hämmästelin, miten niin monia maailmoita sisältävästä kirjasta oli saatu aikaan niin keveä laitos. Punnitsin sen perillä Trasteveressä ja se painoi 120 grammaa. Muistan tehneeni kirjasta muistiinpanoja, mutta ainoa jäljellä oleva teksti on muistikirjan kolmen ja puolen sivun mittainen pätkä:

Asunnossa on viileää ja se tuoksuu vienosti kostealle betonille. Parvekkeella viipyy vielä päivän lämpö, mutta sitä varjostavat jo yön tuoksut. Kaupungin alituinen kohina on hiljentynyt tasaiseksi taustasurinaksi. Kukkapöydän alimmaisella hyllyllä on pääsiäisenä torilta ostamani colomban pakkauslaatikko. Sen sisällä rahisee vieläkin kuivia murusia. Se oli kuivaa jo pääsiäisenä ja jätti kitalakeen karvasmantelin kitkerän maun. Mutta söihän sitä, paremman puutteessa, vahvan ja makean Vino Santon kera.
     Yölukemiseksi kaivan laukustani Nabokovin teoksen Pale Fire. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen pohjoiseen maahan nimeltä Zembla, jossa talvella vietetään neljää ”valkonenäistä” kuukautta; siitä huolimatta pääkaupunki Onhava on samalla leveysasteella kuin Palermo. Missä ihmeessä sellainen paikka voisi olla. Zemblan kielestäkin on näytteitä:

        On sagaren werem tremkin tri stana
        Verbalala wod gev ut tri phantana.


Lainaus on zemblalaisen runoilijan ja patriootin Romulus Arnorin runosta A Miragarl. Säe viittaa unen kuninkaaseen, joka haluaa lahjoittaa uneliaan hiekkaisesta ajan tuhlauksesta – tai ehkä suoranaisesta varastamisesta – kolmesataa kamelia ja kolme lähdettä.
     Toinen esimerkki on John Francis Shaden 999 riviä käsittävästä runoelmasta Pale Fire, teoksesta jonka ympärille kirjan toimittaja ja kommentaattori Charles Kinbote on tarinansa ja rikoksensa rakentanut. Runoelman rivit 662 ja 664 viittaavat tai paremminkin ovat Goethen tunnetusta runosta Keijujen kuningas (1782):

        Who rides so late in the night and the wind?
        It is the father with his child.

       Ret woren ok spoz on natt ut vett?
       Eto est votchez ut mid ik dett.


Olen jo syvässä unessa kun jostain kaukaa, kuin suuren meren takaa, kantautuu tajuntaani yksitotinen sanonta: ”Hansikkaista juuri se hukattu on onnellisin.” Sellaisia joutavuuksia saattoi kuulla vain onhavalaisessa pubissa tuulisena talviyönä.


Nabokov oli tuolloin – ja on kai vieläkin – ehdonton suosikkikirjailijani. Olin lukenut kaikki Nabokovin suomennetut kirjat ja vähän muutakin. Viime joulun alla oli jälleen innostuttava kun Pale Fire / Kalvas hehku (2014) ilmestyi suomeksi käännettynä. Riensin oitis kirjakauppaan ja ostin kirjan, vaikka nykyään ani harvoin ostan kaunokirjallisuutta. Punnitsin kirjan ja painoa on korpukseen kertynyt peräti 680 grammaa, tosin siinä on kovat kannet. Järeä opus!

Luin kirjan pitkinä talviöinä, pakkasen paukkuessa ja hyisen viiman suhistessa talon nurkissa. Ken ratsastaa ulkona kun on yö? / Läpi viiman ja yön isä lastaan vie. Kristiina Drewsin käännöstyö on erinomaista ja tekee kunniaa kirjailin loistokkaalle kielelle. Ilkikurinen, rienaava ja toisinaan pahanilkinenkin Nabokov on vahvasti läsnä. Tähän saakka Ada on ollut ”parasta mitä olen koskaan lukenut”, mutta en tiedä onko enää. No, ehkä se on vieläkin. Sen verran Nabokovin luoma viehko maailma on mielikuvitustani ärsyttänyt, että maalasin 1996 maalauksen nimeltä Zembla ja 2007 maalauksen Pale Fire.

           (Nyt tälle nimen silti tarvitsen.
           Will, auta! Kalvas hehku. Otan sen.)

           (But this transparent thingum does require
           Some moondrop title. Help me, Will! Pale Fire.)


Runon säkeet 961 ja 962, joissa runoilija hakee apua runoelmansa nimeämiseen. Kommentaattori Kinbote vihjaa, että lukija saattaisi hyvällä tuurilla löytää nimen Shakespearen näytelmästä Timon Ateenalainen – ja toki se löytyykin. Itse Kinbote ei voi sitä tarkistaa, koska kirjoittaa kommentaariaan paenneena johonkin ”hevonkuuseen”. Mutta sitä ei Kinbote tiedä (eikä tiennyt Nabokovkaan), että nykyään tällaiset ongelmat ratkeavat tuossa tuokiossa googlaamalla. Se on kaventanut huomattavasti kuilua lukijan ja pirullisia viittauksia viljelevän kirjailijan välillä.

The sun's a thief, and with his great attraction
Robs the vast sea; the moon's an arrant thief,
And her
PALE FIRE she snatches from the sun;
The sea's a thief, whose liquid surge resolves
The moon into salt tears; the earth's a thief,
That feeds and breeds by a composture stoln
From general excrement: each thing's a thief:
The laws, your curb and whip, in their rough power
Have uncheckt theft.
     William Shakespeare, Timon of Athens


Lähes parasta tekstiä, mitä kukaan koskaan on lukenut. Kinboten mieleen nousee ”se Timon Ateenalaisen kohta (IV näytös, 3 kohtaus), jossa misantrooppi puhuu kolmelle ryövärille.” Kinbote toteaa, että syrjäisen sijaintinsa takia hän joutuu tarjoamaan lukijalle (vain) zemblankielisestä runoversiosta laatimansa käännöksen, ”joka toivoakseni suurin piirtein välittää tekstin sisällön, tai on ainakin uskollinen sen hengelle”:

Aurinko on varas: se huijaa merta
ja ryöstää sen. Kuu on varas:
se vie hopeisen valonsa auringolta.
Meri on varas: se upottaa syliinsä kuun.


Nabokovin lukeminen saattaa olla piinallista niille, jotka haluavat todellisuuden olen todellisuutta ja fiktion fiktiota. Nabokoville todellisuus on niin laaja-alaista, että se sisältää fiktionkin. Loistava lauseenkuljetus ja huikea mielikuvituksen lento pyhittää kaikki keinot.
Juuri tähän kysymykseen on tarttunut pragmatisti Richard Rorty teoksessaan Contingency, Irony and Solidarity (1989). Kirjan kolmas osa Cruelty and Solidarity käsittelee kahta kirjailijaa, Nabokovia ja Orwellia, julmuuden ja moraalisen piittaamattomuuden näkökulmasta. Mikä lie saikaan filosofin pimahtamaan, mutta ajatustensa karheudessa ja kirjallisessa ilmaisussaan Rorty lähestyy lähes nabokovilaisia sfäärejä.

Maailmankirjallisuuden julmureiden ja epäihmisten trio löytyy nimenomaan Nabokovin kirjoista: Lolitan (1955) Humbert Humbert, Kalvaan hehkun (1962/2014) Charles Kinbote ja Adan (1969) Van Veen. Rorty antaa ymmärtää, että näitä veijareita löytyisi enemmänkin Nabokovin kirjoista, mutta pysytään nyt näissä. Välinpitämättömyys on näiden sankareiden perussynti. Rorty ei voi hyväksyä Nabokovin kaltaisten taiteellisten nerojen yläilmoissa leijumista – kuolemattomuutta tavoitellen ja viis veisaten maan matosista. Rortyn mukaan nämä kirjat edustavat paatunutta välinpitämättömyyttä sellaisessa mittakaavassa, ettei mikään muu kirjallisuus maailmassa siihen yllä.

Ihmisten elämää ja maailmaa ylittäviä ylimaallisia ideoita ei ole olemassakaan, vaikka taide saakin meidät uskomaan moraliteeteista riippumattomaan jumalaiseen kirjoittamiseen, joka ilman epäilyksen häivääkään kuittaa sisällön esteettisellä muodolla ja (sattumuksien suossa rypevän) ihmiselämän virtuoosisella kielellä. Kalvaassa hehkussa on siirrytty outoon maailmaan, jossa sääli ja myötäelämisen kyky ovat tyystin kadonneet esteettisen pelin koukeroihin, kuten Rorty huomauttaa. Tätä peliä pelaavat niin Kinbote kuin myös runoilija John Shade, jonka tyttären kuolemaan tässä yhteydessä viitataan. Rorty haluaa palauttaa meidät maanläheisen arkisen kauneuden piiriin, jossa esteettisesti arvokasta on se, mikä on myös ihmisten kannalta hyödyllistä. Jos ja kun meidän ihmisten on tarkoitus tulla ”siksi mitä olemme”, jatkaa Rorty Nietzscheen viitaten, niin tällaiset kieroutuneet ja epäinhimilliset kirjat saattavat vinouttaa koko ”ihmiseksi tulemisen”.

Mutta kertovatko näiden kirjojen mielikuvitushenkilöiden ominaisuudet Nabokovin sielunelämästä yhtään mitään. On todella naiivia ja kaukaa haettua urputtaa, että näiden päähenkilöiden toimet eräiltä osin muistuttavat professori Nabokovin toimia kirjallisuuden piirissä. Tässä kohtaa tekisi mieli heittää pöytään Rortyn kuittaus Decartesin tunnetusta aksioomasta hyvin nabokovmaiseen tyyliin: ”Vaikka ajattelisinkin, mitä en tee, se ei osoittaisi, että olen olemassa.”

Googlaamalla huomasin sellaisenkin ihmeen, että Nabokovin Pale Fire on ilmestynyt myös Rortyn johdannolla varustettuna laitoksena (1992). Veljekset kuin ilvekset!


Vladimir Nabokov: Pale Fire, Penguin Books, 1973.
Vladimir Nabokov: Kalvas hehku, suom. Kristiina Drews, Gummerus, 2014.
Richard Rorty: Contingency, Irony and Solidarity, Cambridge University Press, 1989.

     Pale Fire, 2007, akryyli kankaalla, 200x150 cm. Kuva SJT.

4 kommenttia:

  1. Aha, Schubertin Lied:
    Wer reitet so spät durch nacht und Wind?
    Er ist ein Vater mit seinem Kind.

    Runo on nimeltään Erl(en)könig, ja tässon nyt ongelma että miten tuo käännetään, koska keijuilla on ainakin Suomen fantasiahenkilöstön piirissä positiivinen konnotaatio, mutta tässä on tappajakeiju. Sitä paitsi kirjoittaja putosi pois muististani. Eipäs: Goethe, Johan Wolfgang von!

    Muistan joskus 1950-luvulla kuunnelleeni tätä Friedrich Fishe-Dieskaun laulamana, myöhemmin rupesin tykkäämään enemmän Marian Andersonin esityksestä.

    Mistähän Nabokov on keksinyt tuon kielen? Toivoisin kovasti että meillä olisi täällä kirjakauppa josta saisi kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Tuossa sen taas näkee! Voisi totisesti lukea tarkkaan tekstin ennen kuin rupeaa kommentoimaan!

    Jostain syystä päähäni on tarttunut ties mistä saksan muoto Erlenkönig, vaikka muoto Erlkönig on ilmeisesti se oikea. Saksa on päässäni hyvin hatarasti, myönnän.

    Rorty on mielenkiintoinen tapaus, muistan lukeneeni häntä yliopiston kirjastossa 1990-luvulla, Tampereella tietenkin, Vaasassa tuskin mietittäisiin Rortyn ja Nabokovin välistä yhteyttä. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  3. Nabokovhan olisi voinut kirjoittaa koko kirjan zemblaksi. Jotakin tuttuakin siinä on: natt - night, vett - wind, eto est - it is. Hämmästyttävää. Täytyy lukea Ada uusiksi tänä kesänä, siinä oli paljon järjenvastaisia asioita.

    VastaaPoista
  4. Kyllä en rupeaisi lukemaan kirjaa zemblaksi. Englantikin on Nabokovilla aika lailla krumeluurista. Sitä Adaa ei saatu ikinä luetuksi vaikka se täällä pyöri. Annettiinkohan me se sulle lahjaksi? Ei sitä ainakaan enää näy meidän kirjahyllyissä. Muistan kyllä että Nabokovista olet tainnut puhua aina.

    VastaaPoista