tiistai 18. kesäkuuta 2013

ZEN JA TIEN TIETÄMINEN I


     Minne vie peltotie, vai onko se hukkatie? Kuva SJT.



MUNKKI: Onko koiralla sielua?
JOSHU: On.
MUNKKI: Miten se on päätynyt tuohon karvaiseen nahkapussiin!

Voiko koira valaistua?
Tämä on kysymyksistä vaikein.
Jos sanot kyllä tai ei,
kadotat valaistumisen tien.
  -Wumenkuan


Joshu (Zhaozhou) (778–897) vastasi tähän hankalaan kysymykseen tokaisemalla: ”Wu”. Mitä siinä sanottiin vai sanottiinko mitään. Sanoiko Joshu yhtä aikaa ”kyllä” ja ”ei”, koska ei halunnut esittää mielipidettä, johon joku ”idiootti” voisi tarttua ja ”yrittää ymmärtää zeniä selitysten avulla”. Samalla Joshu olisi kadottanut oman valaistumisensa tien. Sanakirjan mukaan wu (jap. mu) kääntyisi tarkoittamaan -ton, ilman, vailla, ei mitään. Wu on olevaisen tilallisuuden negatiivinen ilmaus.

Wumenin vuonna 1228 esittämistä koan-kertomuksista ja niiden kommenteista koottiin kokoelma Portiton portti (Wumenkuan, Mumonkan).”Vuonna 1228 opetin munkkeja itäisessä Kiinassa Ryushon temppelissä ja heidän pyynnöstään kertoilin heille vanhoja koaneja ja yritin siten innostaa heitä zenin opiskelussa. Tarkoituksenani oli käyttää koaneja niin kuin kiveä käytetään portin kolkuttamiseen, ja kun portti aukeaa, se heitetään hyödyttömänä takaisin maahan.” Näin kiteyttää teoksensa Portiton portti zen-munkki Wumen (1183-1260), jonka nimessä on jo tuo wu – tyyliin Tanniton. Hänet tunnetaan myös nimillä Wumen Huik´ai ja Mumon Ekai.

Wumenin kommentin mukaan on suljettava ajatusten vuo ja astuttava portittomasta portista, joka on juuri tämä wu. Olevan nimeämiseksi on tuo tyhjältä kalskahtavalla sana on, mutta poissaolevalle läsnäololle, ”ontologiselle tyhjyydelle”, ei suomen kielessä ole muuta ilmausta kuin ei-mitään (ei-on). Wumen varoittaa pitämästä wuta vain negatiivisen, ei-minkään symbolina. ”Se ei tarkoita tyhjyyttä, olemassaolon vastakohtaa. Jos todella haluat astua sisään zenin portista, tunnet kuin pitäisit suussasi punahehkuista rautapalloa, jota et pysty nielaisemaan etkä sylkemään pois.” ”Pohdi sitä yötä päivää. Älä usko, että se on vain olemattomuuden symboli, joka ei merkitse mitään.” ”Ja aivan kuin hedelmät kypsyvät korjuuaikana, mielesi kypsyy vähitellen sekä sisäisen että ulkoisen ykseyden tilaan.”

Suurella valtatiellä ei ole portteja.
Siihen yhtyvät tuhannet pikkutiet.
Kun astut portittoman portin läpi,
voit vapaasti seilata taivaalla
ja maan päällä.


Tie on valittava taiten – elefanttikin eksyisi hiiren polulla. Tien löytäminen on tien tietämistä. Suomen kielen tietäminen (tietää, tiedostaa) on nimenomaan tien tietämistä – oikealla tiellä olemista. Mutta alituisesti saa olla valppaana, ettei eksy tieltä tielle tietymättömälle. Perinteisesti tien kulkijoita on myös halveksittu tien orjuuttamina ”keskitien” seuraajina, kun taas vapaat mielet kulkevat omia polkujaan. Vaeltavat tiettömiä taipaleita tupakkafirman logo saappaan varressa, sikarintynkä suupielessä ja repussa rapakaljaa ja pässinsuoleen tehtyä sisälmysmakkaraa. ”Mies menee sinne minne tupakkakin.” ”Tien kulkija on tien vanki.” Kerran vuodessa Yrjö Jyrinkoski kävi koulussa meille lapsille jyrisemässä Hellaakosken säkein: ”Ken latua kulkee ladun on vanki, vapaa on vain umpihanki.” Meille, jotka olimme hiihtäneet kouluun läpi parimetristen kinosten, se oli outoa puhetta. Se oli kaupunkilaisten velttoa romantiikka, joka oli unohtanut umpihangen ja upottavan suon ylittämisen vaivat. Metsään eksyneelle polku tulee annettuna – lahjana.

Tie antoi tietoisuuden, mutta mistä tuli ”järki”, joka rakkaana ajattelun korvaajana – järkeilynä – mainitaan usein täysin järjettömästi ”terveenä järkenä”. Järkeily on syrjäyttänyt ajattelun niin voimallisesti, että jo moneen kertaan ”postmodernissa” maailmassa on ehditty ennakoida filosofian loppua. Teknologian valta-asema on synnyttänyt minän ja maailman – subjektin ja objektin – välille tiukan sidoksen, ”kahden tyhjän välisen korrelaation”, joka on johtanut meidät harhatielle. Heideggerin mukaan subjektin käsitteeseen nojaava filosofia on kadottanut perustansa niin tyystin, että “ajattelu voi alkaa vasta sitten kun olemme ymmärtäneet, että järki, jota vuosisadasta toiseen on niin kovin ylistetty, on itse asiassa ajattelun kaikkein leppymättömin vihollinen”.

Koan on täsmäase järkeä vastaan – se heittäytyy järkeilyn myötä järjettömäksi. Heideggerin Peltotiekeskustelussa (1945/2002) kolme kulkijaa vaeltaa peltomaisemassa vasten yötä tähdet seuranaan. Mestari Eckhartin (1260–1328) kirjoituksista tutun ”silleen jättämisen” -idean elähdyttäminä kulkijat keskustelevat kuin pitkässä koanissa, jossa koko maisema – tienoo – toimii totuuden ”kätkeytyneen kätkeytymättömyyden” näyttämönä. Ei olekaan ihme, että moni ”järki-ihminen” on pitänyt tätä ”peltotietä” hukkatienä.

OPPINUT: Ilmeisesti ihmisen olemus on jättänyt tienoon silleen sen vuoksi, että hänen olemuksensa kuuluu niin olemuksellisesti tienooseen, ettei se voi olla ilman ihmisolemusta sitä, mitä se on.
TUTKIJA: Tätä on vaikea ajatella.
OPETTAJA: Se ei ole ollenkaan ajateltavissansa, niin kauan kun meidän pitää sitä representoida ja tuoda se väkivaltaisesti eteemme objektiivisesti esillä olevana suhteena objektien välillä, joista toista kutsutaan ”ihmiseksi” ja toista ”tienooksi”.


Alain Badiou suhtautuu kirjoituksessaan Manifesti filosofian puolesta (1989/2012) kriittisesti niin Heideggerin ”tekniikan kysymiseen” kuin filosofian loppumiseenkin. Filosofia ei ole loppumassa, se ”on vain pitkään antanut odottaa itseään”. Badioun mukaan teknologialla ei olekaan niin vahvaa ja kaiken läpäisevää asemaa nykymaailmassa kuin on kuviteltu. Tieteisuskovaiset ovat langenneet helppoon loveen. Sitä paitsi teknologia on edelleenkin alkeellista nippeliteknologiaa – ”monia hyödyllisiä laitteita ei ole vielä edes keksitty tai sitten ne ovat yhä kömpelöitä ja epäkäytännöllisiä”. ”Ajatellaanpa vaikka avaruusmatkailua, fuusioenergiaa, henkilökohtaisia lentokoneita, kolmiulotteisia kuvia tilassa... Täytyy todellakin sanoa: Herrat insinöörit, yrittäkää vielä, jos todella tahdotte tekniikan maailmanlaajuista valtaa!” Suomentaja huomauttaa aiheellisesti, että Badioun manifesti on kirjoitettu jo 1989. So what!

Havainnossa (havainnon reflektiossa) subjekti havaitsee havaitun (objektin) aina joksikin. Pentti Määttäsen sanoin: ”Se, mikä tekee havainnossa havaitusta omenapuusta omenapuun, on peräisin tietoisuudesta, olkoonkin, että omenapuu näyttää olevan tuolla ulkona.” Mutta zenin ”tiedostamattomassa tiedostuksessa” (matkaan lähtenyt) subjekti onkin (perille saavuttuaan) objekti. Parhaassa tapauksessa se on ne molemmat, eräänlainen (keskeneräinen, puolihuolimaton) ”sobjekti”.

"Minä” ei voi olla oletus tai harha, sen täytyy olla jotain todellista. Ja se tosiaan on todellinen, koska juuri ”siinä” sho ja hen (subjekti ja objekti) tulevat yhdeksi elävänä ristiriitana. ”Minän” kaikki voima on peräisin tästä yhdistymisestä.
  - D. T. Suzuki


Maailma inhimillisen olemisen ”tienoona” on totuuden kätkeytymisen ehto. Badioun mukaan filosofia ei ole perustanut yhtäkään totuutta, mutta se avaa mahdollisuuden totuuden ilmentymiseen. ”Filosofian erityisenä tehtävänä on luoda yhtenäinen käsitteellinen tila tai sellainen paikka, jossa totuusprosessien lähtökohtina toimivat tapahtumat voidaan nimetä.” ”On mahdollista, että totuus murtautuu todenmukaisten lausumien läpi juuri sillä hetkellä, kun tapahtuma saa ylinumeroituvan nimensä.” Ja ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi hän toteaa vielä, ”että totuus on aina erottumaton moneus”.

Harmillista on, että totuus kätkeytyy filosofeiltakin. Mehän olemme tottuneet olettamaan, että ainakin filosofit jos ketkä tietävät missä se lymyää. Entä jos totuus astuisi esiin – vaikkapa tänään iltapäivällä klo 15.58. Mitä me tekisimme: julistaisimmeko sen pyhäksi vai heittäisimmekö sen suin päin ikkunattomaan tyrmään. Luultavasti totuus olisi meille täysin hyödytön – ja ehkä vaarallinenkin. Toisaalta hyödyttömät asiat ovat kaikkein arvokkaimpia, kuten tie ja tien seuraaminen, vaikka se ei veisi minnekään. Sitä paitsi mehän olemme jo siellä. Kaikki tiet ovat oikeita ja kaikki tiet ovat vääriä.

Hyödyllisyyden dogmi toimii jatkuvasti tekosyynä sille, ettei todella tahdota hyödyttömyyttä kaikille.
  - Alain Badiou

                   Todellisuus saavutetaan vain silloin,
kun äly luopuu omistuksestaan siihen.
  - D. T. Suzuki

JOSHU: Oletko jo syönyt riisisi?
MUNKKI: Olen.
JOSHU: Pese sitten kulhosi.


Portiton portti ja muita zen-tekstejä, toim. ja suom. Timo Klemola, Tampere 1991.
Alain Badiou: Filosofian puolesta, kaksi manifestia, suom. Lauri Pekonen, Janne Porttikivi, Anna Tuomikoski. Tutkijaliitto, 2012.


Ps. Huomasin juuri että viime vuonna on Wumenkuanista ilmestynyt uusi Kai Niemisen käännös Aukottoman portin puomi (2012). Olen vasta lähdössä kirjastoon sitä lainaamaan, joten se ei ole vaikuttanut ko. tekstiini – jos ja kun olen harhautunut tieltäni kauas metsään, onnittelen siitä vain itseäni! 


  

2 kommenttia:

  1. Juha tässä terve.

    Eikö Wu ole samalla tavoin "viittaamattomuudessaan aktiivinen" kuin Lacanin reaalinen symbolisen ja imaginaarisen kolmantena "tienoon rakentajana"? Ei poissa eikä läsnä. Tai Sartren tietoisuuskäsitys... minän ulkoisuus tietoisuuteen "nähden"?

    Itse uskon, että subjektin ja objektin ero syntyi ja vahvistui kyllä jo paljon ennen tekniikkaa, tietoisen lajimme myötä. Kai jo silloin, kun ihminen organismina alkoi ymmärtämään, että selvitäkseen on luotava strategioita tienoon suhteen. Että hän voi itse vaikuttaa todellisuuteensa eikä ole sen passiivinen osa. Mutta tämä ei tarkoita tienoon, wun tai reaalisen mitätöimistä, koska niitä ei voi mitätöidä koska emme voi olla järkeviä ja tietoisia ja olemassa ilman niitä. Kyse on lähinnä sitten siitä, miten otamme vastuu tienoosta. Etiikasta ja siitä paljon parjatusta järjestä. Emme mielestäni ole unohtaneet itseämme niinkään teknikkaan vaan vaistomaiseen laatuumme, jota tekniikka(kin) edustaa.

    Minusta Heideggerin ajatus siitä, että järki ja tekniikka on ajattelun vihollinen, on jo itsessään wun ja tienoon unohtamista. Tekniikka ja järki ovat vain yksi esimerkki kivestä, jolla porttiin koputetaan (kun sisäpihalla olija on niin kaukana, ettei pelkällä nyrkillä koputtaminen kuuluisi hänen korviinsa). Tehdä NIISTÄ ajattelumme vihollisia on itsessään ajatteluun takertumista. Ajatuskummittelua...

    Kun yrittää kieltää organismin ominaisuuden, tässä siis järjen, on luonut sen minkä haluaa ensin kieltää. Järki on saanut roolin edustaa objektia, jonka kieltämällä voi asettaa tienoonsa todemmin. Ajatella jotain todempaa kuin se, mikä ilmenee asetetussa objektissa. On siis luotu vastakohta, oppositiopari.

    Järjen tuotteita tietenkin voi kritisoida. Vaikkapa huonoa taidetta tai filosofiaa, tekniikan ohella. Tai tässäkin on kritisoitava sitä, mitä järjen tuotteista seuraa, ei niitä itseään. Järjestä (ja tekniikasta) kun voi tietenkin tehdä väkivaltaisen ideaalin, jolla erotella sitten laadun ja laaduttomuuden hierarkioita ja asettaa itsensä hengen yleväksi edustajaksi aineen tympeyttä vastaan - ja sillä tavoin unohtaa sisäisen, jo tienooseen "kirjautuvan" halkeamansa, epävarmuutta purkautuvan reaalisensa. Siis "alkuperäisen (halkeamansa) ajattelun".

    (Tämä väkivaltainen erottelu on luettavissa kirkkaimmin lauseesta Arbeit macht frei, jota pidän cogitolauseen julmana variaationa, hengen puhtauden "saatanallisena" julistuksena tympeää ainetta vastaan - mitä siis cogitolause sinänsä ei ole: siinä lopputulokseen tullaan päättelyn välttämättömydellä ilman laadullisia määreitä; vasta arbeitlause vuosisatoja myöhemmin lisää arvottamisen. Eikä tämä liity siis vain natsismiin (jolloin voisimme asettaa pahan Toiseuden) vaan valitettavasti ihan organismissamme vaanivaan "natsigeeniin", hengen tavoiteltavuuteen aineen kustannuksella: "Hyvä on aineen huomaamatonta sujuvuutta. Siksi huono häiritsee erityisesti siellä, missä se jäljittelee hyvää." Saa siis meidät maistamaan halkeamaamme...)

    Heideggerin tekniikan kysymisessä on epäilyttävän paljon moralismia. Ei tekniikan itsensä vaan sen seurausten ajattelua. Liian paljon predikoimista.

    VastaaPoista
  2. Alain Badiou antaa ensimmäisessä Manifestissaan filosofian puolesta kehotuksen: ”Yrittäkää nähdä se mitä ette näe.” Tämä selvä, tehtävä suoritettu. Mutta toisessa manifestissaan Badiou antaa todella kinkkisen tehtävän: ”Yrittäkää nähdä se mitä näette!” Ja tässä sitä ollaan kivi kädessä, eikä porttia näy mailla ei halmeilla...

    VastaaPoista