sunnuntai 28. lokakuuta 2012

PALUU KARVASUOLLE


      Kuokanjälkiä Karvasuon laidalta -kirjan kansi. Taitto ja kuvankäsittely S. J. Tanninen


Sika meillä tykkäs eniten kun sähköt tuli.”

Perjantai aamuna laskeutui lavallinen kirjoja työhuoneeni porraspieleen, 350 kiloa kirjapaketteja kannettavaksi pois lumisateesta. Kuokanjälkiä Karvasuon laidalta, Lehtimäenkylän kyläkirja (2012). Tämän vuoden tammikuussa kirjan materiaali, tekstit, valokuvat, lehtileikkeet ja kaikki mahdollinen, mitä yksi kylä runsaan sadan vuoden aikana on ehtinyt kaappeihinsa kerätä, ilmestyi työpöydälleni ja sen ympärille. Vähitellen materiaali siirtyi tietokoneen uumeniin ja muhi siellä kuin ei aikoisi koskaan sieltä pois lähteäkään. Tunnelma oli kuin lapsena turnipsipellon harvennusurakan edessä; taitaa syksy tulla – ja talvikin – ennen kuin tästä hommasta on selvitty. Mutta niin vain alkoi käsittämättömän pitkien turnipsipenkkien pää eräänä päivänä häämöttää.

Niin kävi nytkin. Lopulta maanantaina 8.10. saattoi kirjan materiaalin tulostaa PDF-tiedostoksi ja lähettää kirjapainoon Saarijärvelle. Sieltä valmiit kirjat tulivat siis viime perjantaina ja makaavat nyt hiljaisina laatikoissaan työhuoneeni nurkassa, kunnes lehtimäenkyläläiset tulevat ja panevat kirjat jakeluun. Myynti on kuulemma lähtenyt rivakasti käyntiin. Ja mikäs ihme tuo on, onhan kylän historia ja nykyisyyskin värikästä luettavaa ja katsottavaa. Kirja on kuin kylä itse pienoiskoossa, se leviää nykyisyydestä kaikkiin suuntiin – kuin seisoisi keskellä kylää ja ihmettelisi olemisen määrää pysähtyneenä nyt-hetken kurkiaiselle.

Pohjalainen nyt-hetki on laaja ja avara. Sen voi toki määritellä Husserlin tapaan eräänlaiseksi kiikkulaudaksi – katoavaksi tuokioksi – menneisyyden viiveen (retention) ja tulevaisuuden kurkotuksen (protention) välillä. Jos Husserlilla olisi ollut käytössään kurkottaa-sanan kaltainen avaruuksia halkova käsite, hänen nyt-hetken teoriansa olisi saanut siivet selkäänsä. Voimme hyvin kuvitella esimerkiksi englannin kielen sanan now avaaman kapean raon, jossa ei ehdi edes kannoillaan kääntyä kun se on jo kadonnut menneisyyden varjoihin. Mutta pohjalaisessa kylässä, kuten joissakin muissakin maailman vanhoissa kylissä, nyt-hetken nykyisyys venyy pitkäksi viiveiden kattamaksi tilaksi, joka hyvässä lykyssä saattaa kestää lähes koko ihmisiän.

Lehtimäenkylä levittäytyy häikäisevän ja hätkähdyttävän Karvasuon laidoilta palan matkaa Peräseinäjoen suuntaan. Kylä näkyy laajasti ympärillä, kun ylittää Pohjanmaan radan korkeaa maasiltaa myöten. Karvasuo on kuntaliitoksen jälkeen osa Seinäjoen kaupunkia, joidenkin mielestä jopa aivan keskellä kaupunkia. Siis nykyään me kaikki asumme ja elämme ikiaikaisen Karvasuon laidalla.

Lehtimäenkylä-Seura perusti 2007 perinnepiiriin, joka alkoi kerätä kirjan materiaalia. Tellervo Lahti on vetänyt piiriä ja kirjoittanut kirjan tekstit sekä toimittanut kirjassa julkaistavan materiaalin. Myös kyläläisten kirjoituksia ja aikaansaannoksia on oheistettu kirjaan. Kuvia on runsaasti, vanhimmat yli sadan vuoden takaa. Kyläläiset jatkavat toki edelleenkin vireää kylän elämää, eivätkä suinkaan muuttaneet lopullisesti 264 sivuisen kirjan maailmaan. Tosin sanoen mahdollisia maailmoita on nyt kaksi, ja ne jatkavat maailmointiaan omissa sfääreissään.

Tellervo Lahti (2012): Kuokanjälkiä Karvasuon laidalta, Lehtimäenkylän kyläkirja. Lehtimäenkylä-Seura ry.

          Karvasuo kesäisessä hehkussaan.

Latinistit Paavin pakeilla 1989. Oikealla latinankieliset uutiset Nuntii Latini radioon ideoinut lehtimäenkyläläinen Reijo Pitkäranta.

2 kommenttia:

  1. hyvä! Mikrohistoria on aivan yhtä tärkeä alue historiankirjoituksessa kuin makrokin. Mikort vain unohdetaan ja jätetään liian usein vain kokijoiden päihin. Kiitokset sulle ja Tellervolle kans!

    Jos jää ylimääräinen kappales, kirjoitan siitä kyllä postauksen.

    VastaaPoista
  2. On myöhä ja kirjaimet lipsuvat. Terveisiä Hesasta!

    VastaaPoista