sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

TUHATVUOTISET NURMIKOT


Vähäinen ja turhanaikainen nurmikkomme on jälleen kipeästi leikkauksen tarpeessa. Oikealla jolkottelee yksi lajityyppinsä edustaja, joka kyllä tietää mitä nurmikolle pitäsi tehdä. Ja usein ne tekevätkin.


Englannissa löytyy jokaisesta pubista suosittu ruoka-annos ”Bangers and Mash” eli ”Pökäleet ja mössö”. Iltapäivällä englantilaiset nauttivat ”kello viiden teen”, laihan maidolla loivennetun tisleen. Lapsuuteni Pahajoella juomaa kutsuttiin ”harikoksi” – sitä kammoksuivat kaikki muut paitsi Hannukselan Tuomas. Näiden tosiseikkojen valossa ei ole vaikea uskoa, että juuri englantilaiset ovat keksineet nurmikon, tuon tyhjän ruohoviheriön ei mitään varten. Sarjakuvakirjasta Asterix Britanniassa (1971) saamme tietää, että kunnon englantilaisen nurmikon tekemiseen kuluu noin 600 vuotta. Väitteen tueksi voidaan vielä kaivaa ikivanha englannin kielen nurmikkoa kuvaava sana launde, joka nykyään esiintyy muodossa lawn.

Aikojen kuluessa nurmikko on levinnyt kaikkialle läntiseen maailmaan, myös Suomeen. Se on mitä järjettömin keksintö – epäkäytännöllinen ja täysin hyödytön. Kaiken lisäksi se on yksitoikkoisessa vihreydessään ja ylenpalttisessa karvaisuudessaan ruma – ikään kuin sisätilaa olisi yritetty jatkaa nurmimatolla puutarhan puolelle. Luulisi, että vapaana rönsyilevä kukkaniitty tai keto olisi parempi vaihtoehto? Mutta eihän se käy, kun pitää olla nurmikko. Ja tähän tulee nurmikko, sanotaan heti kun nähdään talon ympärillä vapaata tilaa. Jokin äärimmäisen elinvoimainen meemi panee järkevät ihmiset heilumaan kuin hullut aamusta iltaan vaivaisen nurmikon tähden.

Ihmetellä täytyy, mikä saa nykyaikaiset käytännölliset ihmiset kylvämään heinänsiemeniä talojensa ympärille. Haluavatko he heinäpellon? No, ei taatusti. Heti kun heinä alkaa kasvaa he käyvät raivoisasti sen kimppuun ruohonleikkureineen. Sulan maan aika vuodesta kuluu vuosituhantiseen sotaan kasvavaa ruohoa vastaan. Siinä ohessa nurmikkoa on lannoitettava, kalkittava ja myrkytettävä rikkaruohoilta ja sammaleelta ja ties miltä. Eikä se jätä talvellakaan rauhaan, vaan kaiken aikaa se kaihertaa mielessä: onko lunta liikaa vai liian vähän, viekö jääpolte koko ruohikon vai myyrätkö siellä mylläävät.

Nurmikonhoidon ympärille on kehittynyt kokonainen teollisuuden haara. Mistä tahansa alan liikkeestä löytyy kokonainen osasto nurmenhoitovälineitä: leikkureita, trimmereitä, kaapimia ja sortin rapsuttimia. Osaston perällä on suuri hyllykkö täynnä lannoitteita, myrkkyjä ja erilaisia nurmikon paranteita, yrtti- ja leväuutteita, jotka lupaavat herättää ruskeaksi palaneenkin nurmikon eloon muutamassa päivässä. Hirvittävä on häpeä, jos nurmikko on huonossa kunnossa. Mutta ei hätää, joka vuosi keksitään uusia laitteita ja aineita täydellisen nurmikon aikaansaamiseksi – mutta milloinkaan ei kehitetä heinää joka kasvaisi vain kolmisenttiseksi. Se on varma.

Nyt kun meillä on nurmikko, niin mitäs sitten. Tuijotellaanko me koko kesä tuota vihreää tylsyyttä. Ei toki. Englantilaiset ovat kehitelleet kaikenlaisia nurmikenttäpelejä, joilla saa lyhyet kesäkuukaudet tuntumaan vieläkin lyhyemmiltä. Kaikki me olemme noiden vitsausten parissa aikaamme kuluttaneet: jalkapallo, golf, tennis, sulkapallo (Badminton), kroketti, munanvieritys (Egg Rolling) ja kuka niitä kaikkia muistaakaan. Mikä onkaan somempaa kuin vihreät läikät valkoisten urheiluasusteiden persuksissa ja polvissa. Ja sitä huumaavaa ruohon tuoksua.

Työhuoneeni ikkunoista näen neljän naapurini nurmikot ja runoilijan kammioni ikkunasta vielä viidennenkin. Taidekauppiaan nurmikko on siistiksi kynitty kuin isäntänsä kesäparta, yhtään voikukkaa tai muutakaan ylimääräistä kasvia ei näy. Taidekauppias ehti tänä keväänä ensimmäisenä – jo ennen vappua – tempaista tässä kaupunginosassa ruohonleikkurin käyntiin. K-kauppiaan nurmikko on vasta viime kesänä uudistettu, joten se on vielä harvahko ja neitseellisen vihreä, mutta odotukset ovat korkealla. Puusepän nurmikko on vanhaa väkevää ruohikkoa, jossa kasvaa rutosti voikukkaa. Puuseppä on ainoa naapureistani joka ajaa ruohonsa päällä istuttavalla vähäisen traktorin näköisellä leikkurilla. IT-yrittäjän nurmikenttä on laajin ja parhaiten hoidettu; siellä vaeltaa robottileikkuri ympäri vuorokauden.

Robottileikkuri ilmestyi naapuriin viime kesänä. Kaikessa toimeliaisuudessaan ja älyllisyydessään se hämmensi perin juurin talomme taiteilijoita, joten päätimme tervehtiä sitä kohteliaasti aina kun kohtaamme sen tonttien rajalla. Pakko tunnustaa, että myös meidän talon etupihalla on viheliäinen pikku nurmikko; sitä ei ole siihen suunniteltu eikä toivottu, mutta siinä se vain on – paraatipaikalla. Sitä ei ole koskaan lannoitettu, mutta silti se kasvaa hullun lailla, joten sitä on leikattava pari kertaa kuussa työnnettävällä mekaanisella leikkurilla, siis tuollaisella vintage-mallia edustavalla ruohonraksuttimella. No hyvä on, antaa pirun kasvaa. Hermothan sen kanssa menee.

CYRIL (coming in through the open window from the terrace). My dear Vivian, don't coop yourself up all day in the library. It is a perfectly lovely afternoon. The air is exquisite. There is a mist upon the woods, like the purple bloom upon a plum. Let us go and lie on the grass and smoke cigarettes and enjoy Nature.
VIVIAN. Enjoy Nature! I am glad to say that I have entirely lost that faculty. People tell us that Art makes us love Nature more than we loved her before; that it reveals her secrets to us; and that after a careful study of Corot and Constable we see things in her that had escaped our observation. My own experience is that the more we study Art, the less we care for Nature. What Art really reveals to us is Nature's lack of design, her curious crudities, her extraordinary monotony, her absolutely unfinished condition. Nature has good intentions, of course, but, as Aristotle once said, she cannot carry them out.
Oscar Wilde: The Decay of Lying (1891).


2 kommenttia:

  1. Kyllä minä Ripsaluomallakin motkotin sitä nurmikkoa. Täti-Marjatta ei kyninyt sitä tonttia ihan joka kulmalta, mutta kyllä se oli kamalaa se sen masiinan käyntiin saaminen, saati että se pysyisi käynnissä.

    Tähän aikaan vuodessa oltais istuttu keittiössä, juotu sitä kahvia, jossa lusikka seisoa könötti pystyssä ja ihailtu koiranputkia. Katselin että just ja just ovat vasta nupulla nyt. Kaikki on myöhässä, enkä usko että Ripsaluomalla on enää koiranputkia.

    VastaaPoista
  2. Muistan kyllä. Eräänä kesänä Jaska onnistui leikkaamaan palan sormistaankin samaisella leikkurilla. Jaskan mielestä tuollainen itsensä typistäminen oli taiteilijoille ominaista puuhaa; olihan van Goghkin leikannut ylimääräisen korvan pois.

    Onkohan tuo Wilden tyrmäämä ajatus luonnon kauneuden kokemisesta taiteen kautta tullut lopultakin tiensä päähän. Tosin vieläkin kuulee taiteen pedagogien sitä toistelevan. Onhan se hyvä mielipide, jota on mukava toistaa hyväuskoisille kuulijoille. Kun taiteesta on niin vaikea mitään pätevää sanoa. Ylipäätänsä.

    VastaaPoista