tiistai 31. tammikuuta 2012

ILMAVESILÄMPÖPUMPPUMEDITAATIOTA



Uusi "lohikäärme" on jo nostettu pukille. Takana murjottavasta vanhasta joku sisäistä kilvoitteua kaipaava nykypäivän Yrjänä saisi vielä hyvän harjoitusvastustajan.

Jo kesällä 2005, kun ilmasto oli uhkaavasti lämminnyt, tartuin postin mukana tulleeseen ilmavesilämpöpumpputarjoukseen – lähes puoleen hintaan kesähelteillä tilattuna. Vehkeet eivät tuolloin olleet vielä Suomessakaan, vaan vasta tekeillä jossain Kiinassa. Pumppusysteemi tulisi kuitenkin asiakkaalle suoraan kotiin toimitettuina syys-lokakuun vaihteessa, jolloin heti pääsisi lämmittämään ja säästämään sähköä. Ei tullut, tuli vasta pari päivää ennen joulua. Helvetinmoinen paketti, painoi 145 kiloa. Pantiin se jollekin satunnaiselle nurkalle seisomaan.

Mainoksessa luvattiin, että kätevä tee-se-itse -mies asentaa härvelin muutamassa päivässä. Nopeasti selvisi, että hommaan tarvitaan myös luvanvaraisia asentajia: putkimies, sähkömies ja kylmäainemies. Soitin maahantuojalle, mutta ilmavesilämpöpumppuasentajia ei montaa Suomesta löytynyt, eikä sen puoleen koko pohjoiselta pallonpuoliskoltakaan. Paikallisesta lehdestä äkkäsin, että yksi (ja ehkä ainoa) sellainen ihmemies asui ihan lähistöllä, noin 200 metrin päässä. Ainoastaan taiteilijalla voi olla näin hyvää tuuria, sanoi naapurini.

Tammikuussa 2006 päästiin laitteita asentamaan; paketista purkautui ulkoyksikkö (Outdoor Unit), sisäyksikkö (Indoor Unit) ja kaikenlaista muuta eksoottista tavaraa. Kiinalaiset olivat panneet pakettiin sellaisiakin partikkeleita, joille ei löytynyt mitään järjellistä käyttöä – yhtä rautamötikkää olen pitänyt viinipöntön jalustana. Maahantuoja oli lähettänyt toimituksen myöhästymisen korvauksena viinikaapin, mikroaaltouunin ja näytöllä varustetun ovipuhelimen. Yhtenä kesänä pidimme kellarikerroksessa vaatimatonta kesänäyttelyä – panin hintalaput myös noihin ylimääräisiin tavaroihin, mutta kaupaksi eivät käyneet nekään.

Seuraavalla viikolla ilmavesilämpöpumppu hurahti käyntiin kuin suihkukone, vaikka väärät ja käsittämättömät asennusohjeet olivatkin työtä pitkittäneet. Maahantuojalta ei juuri neuvoja löytynyt – ilmeisesti ainoa todellinen asiantuntija asui Kiinassa kaukana ikuiseen sumuun verhoutuneen Huangshan-vuoren takana. Joku yltiöpää tilasi jo sinne puheluakin, mutta se vaikutti yhtä mahdottomalta kuin puhelu kuun takapuolelle. Joten järkevintä oli turvautua 700-luvulla eläneeseen suosikkirunoilijaani Wang Weihin.

Istun yksin pimeässä männikössä. / Soitan luuttuani ja laulan ja laulan. / Syvällä metsässä mistä kukaan ei löydä minua, / kunnes nousee kirkas kuu ja tuikkaa valonsäteensä... En ehtinyt lausua runoa kunnolla loppuun, kun härveli humahti käyntiin. Kylmäkaasu kiersi vinhasti ulkoyksikön ja sisäyksikön väillä tehden lämpöä kylmästä pakkasilmasta. Sisäyksikkö näytti hiukkaskiihdyttimeltä; se kierrätti varaajaan vettä – siis otti varaajasta kylmää vettä ja puski sen sinne takaisin kuumana. Varaajan kyljessä oleva lämpömittari alkoi vähä vähältä nousta. Voi sitä riemua!

Samana keväänä käynnistyi myös täällä ”laaja-alaisessa kulttuurikaupungissa” ilmavesilämpöpumppuasentajien koulutus, pari kurssia pidettiin myös meidän kellarissa ns. tapahtumien keskipisteessä. Mitäs nämä miehet ovat, kysyi paikalle osunut naapuri ihmeissään. Ilmavesilämpöpumppumiehiä, vastasivat kurssilaiset kuin yhdestä suusta. Kun jokin asia on tullut toteuttamiskypsäksi ei sen ilmituloa estä mikään, kuten Hegel oli osuvasti sanonut. Kyse oli enää vain valaistumisen asteesta.

Härveli puhkui nurkalla kuin hyväntapainen suuri eläin. Mutta 45 minuutin välein se ryhtyi sulatusprosessiin ja syöksi valtaisan höyrypilven ilmoille karmeasti huokaisten kuin lohikäärme ikään. Monelta viattomaltakin ohikulkijalta se saattoi iltapimeällä säikäyttää kehnot housuun. Kerrotaan ”lohikäärmeen” käyneen myös eräänä yömyöhänä ohipyöräilleen paikallisen muusikon kimppuun. Mutta kaikkeen tottuu; nykyään kukaan ei ole enää moksiskaan – lohikäärme on kesytetty.

Parin vuoden kuluttua ongelmat tiivistyivät. Virhekoodit alkoivat ilmestyä ohjaustaululle, erityisesti virhe 4 (Error 4) tuli sietämättömän tutuksi. Lopulta sisäyksikköön tuli vuoto, kaasut katosivat ties minne. Yksikön hitsaaminen osoittautui mahdottomaksi – mistään ei selvinnyt mitä metalliseosta se oli, vai oliko se metallia lainkaan. Sisäyksikkö korvattiin uudella varaajalla, jossa oli lämmönvaihdin sisäänrakennettuna. Vanhasta romusta ajattelimme tehdä veistoksen puutarhaan, mutta joku ”pellepeloton” osti sen muutamalla kympillä. Pari talvea suhistiin ja puhkuttiin mukavasti, kunnes järjestelmän sisäinen kommunikointi hakeutui yhä pahempaan kaakokseen.

Nyt talvella 2012, kun sisäinen mielenrauha on saavuttanut suorastaan käsittämättömät ulottuvuudet ja hermojen tasapaino kohonnut aivan uusiin sfääreihin, on uusien ratkaisujen aika. Nokkaa ei kauan tuhisutettu. Tällä viikolla asennetaan jo uutta ulkoyksikköä, joka tulee vieläkin kauempaa idästä, Fuji-vuoren lumisen huipun takaa. No, ei tämäkään asennus ihan putkeen lähtenyt: ulkoyksikkö ja ohjausyksikkö eivät suostu kommunikoimaan. Jompikumpi on väärää mallia: japaninkieliset asennusohjeet ovat kyllä selkeät. Uusi ohjausyksikkö on jo tulossa, pikalähetyksenä...


Minulla on talopahanen Hallilan kukkulalla
       vastapäätä Aapelinkaupunkia.
Kaikki pitkät vuodet – ei yhtään vierasta
       portti on pysynyt visusti kiinni.
Päivät pitkät pääksytysten – ei suunnitelmia
       kunhan laiskottelen, jätän silleen.
Mikäpä minua estäisi ottamasta viiniryyppyä
       tai grillaamasta paria lohen kylkeä.
Mutta mikäpä estäisi sinuakaan poikkeamasta
       katsomaan miten täällä mennään.

Wang Wei: Vastaus Chang Yinille
(Suomeksi runon pahoinpiteli S. J. Tanninen)