maanantai 12. syyskuuta 2011

VIEMÄRIREMONTTIA





Lopultakin hermojen ääripiste täyttyi ja yhden Villenraitin residenssin asunnon vessa meni remonttiin. Asunnossa asuvan taiteilijan ei auta kuin käydä viikon ajan puskissa. Ihmeellisintä on, että juuri tuo vessa on remontoitu muutamia vuosia siteen maineikkaan rakennusfirman toimesta, paikalla oli monenlaiset laitteen ja vehkeet, oli putkimiestä, yleismiestä, puuseppää ja lattiamiestä, ja mestari poikkesi paikalla kerran päivässä. Silloin asunnossa asunut nuori nainen oli heittänyt kissanhiekkaa vessanpyttyyn ja vanha viemäri halkesi. Parempi on kuin uusi, sanoi mestari työn valmistuttua ja vakuutti vielä, että enää ei mene viemäri tukkoon, ikinä.

Mutta mitä tapahtui, viemäri meni talvella jäähän, lattiakaivossa olisi joku Minni-hiiri voinut luistella. Ankaralla tahdon voimalla ja kuumalla vedellä viemäriä on pidetty talvisin auki. Paitsi, että nyt tuli mitta täyteen. Viime lauantaina vessan lattia revittiin auki ja sen alta paljastui ontto onkalo – eristeet olivat unohtuneet ammattimiehiltä asentamatta. Koko asunto on tuosta syystä ollut talvisin hyisen viileä. Villenraitin talossa on kaikkiaan asunut ja työskennellyt parikymmentä eri alan taiteilijaa viimeisen viidentoista vuoden aikana. Ja kun me täällä yksityisesti (laskuja ei voi lähettää minnekään maksettavaksi) tasapainoilemme maailman lähettämiä vitsauksia vastaan, niin pakostakin risoo nämä ylimääräiset kommervenkit. Vanha talonrohjo alkaa kaikkien remonttien jälkeen olla palatsin hinnoissa.

Saithan sinä siitä hyvän runon aiheen, sanoi naapuri, mutta mieluummin olisin kirjoittanut runon vaikkapa naapurin epätoivoisesta salaojankaivusta. Mutta vastoinkäymiset vahvistavat, kuten sanotaan, ja lopulta ne vievät hengen. No, tein sen runon, mutta siihen tuli sellainen virhe, että epäilin viemäriputkesta puuttuvan eristeet. Kun en ole putkityön asiantuntija, en osaa sanoa, tarvitseeko viemäri eristeitä. Mutta lattian alla on eristeitä oltava, sen nyt ymmärrän. Niin, ja ikkunat on lopultakin pesty.

Ikkunat

Mitataan työhuoneen suuret ikkunat,
kolme kertaa 228 x 205 senttimetriä.
Niiden pesemistä on suunniteltu monta vuotta,
yksin, kaksin ja erilaisissa työryhmissä.
Yhä vain ne ovat pesemättä; ne ovat savuisen harmaat,
kuin yön sumut olisivat tarttuneet niiden pinnoille.
Ulkopuolelta niitä on pestykin, kerran vuodessa,
mikroliinarätillä, etikalla ja ikkunanpesuaineella.
Vaan se ei auta, kun ikkunoiden sisäpuolet eli välit
ovat muodostuneet suureksi ongelmaksi.
Mitä suuremmat ikkunat sitä suuremmat ongelmat;
jos niissä olisi edes saranat mutta ei ole.
Kun syksy taas lähestyy, ja päivät käyvät hämäriksi,
olisi ikkunoiden valonläpäisykyvyllä merkitystä.
Luultavasti on olemassa ulkopuolisia tahoja,
jotka suorittavat ikkunanpesua korvausta vastaan.
Katson puhelinluettelosta, mutta sieltä ei tahoa löydy;
panisiko pienen ilmoituksen paikalliseen lehteen.
Viime kesänä hajosi viemäri ja jätevedet seisahtuivat
kuin kepillä lyötynä vessanpyttyyn ja tiskialtaaseen.
Jo seuraavalla viikolla ilmestyivät asianomaiset tahot,
kaivinkone, traktori, roskalava, putkia ja sorakuorma.
Työnjohtaja nousi punaisesta autosta ja alkoi viittilöidä,
putkimies, lapiomies ja kirvesmies nyökkäsivät päitään.
Vakuutusasiamies ei nyökännyt vaan heilutti paperinippua,
mutta kaiken vaikuttavinta oli eri tahojen toiminta.
Jo viikon kuluttua, tai ehkä kahden, oli talossa uusi viemäri,
joka ei tukkeudu enää milloinkaan, sanoi mestari.
Vaan seuraavana talvena se jäätyi – ei ollut ollut tahoa,
joka olisi asentanut viemäriputkeen eristeet.

Seppo J. Tanninen (2010): Paluu. NAB

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti