KOTIUTTAMISESTA VIERAANNUTTAMISEEN

 "Jos joku haluaa itsepintaisesti näyttää joltakin, niin lopuksi hänen on vaikea olla mitään muuta.” Friedrich Nietzsche

Ilta on tyyni, ei varjoakaan.

Ne tulevat pimeydestä, niillä on tutut kasvot

ja iho sileää kuin läpikuultavaksi hiottu marmori.

Kauniita naisia kaikki – ainoastaan parrakkaat

leukapielet epäilyttävät.

SJT (1982

Viktor Shklovski kirjoitti 1916 taiteesta välineenä ja toi siinä esille meille kaikille niin tuttuja psykologisia käytäntöjä. Totunnaiset käyttäytymistapamme ja arkipuheemme itsestäänselvyydet johdattavat meidät salakavalasti tiedostamattomuuden tilaan, jossa asiat tapahtuvat kuin kenelle tahansa tai ei kenellekään. Lopulta meillä ei ole muuta kokemusmaailmaa kuin mielipiteet, joita vaalimme ja toistelemme kuin tahdottomat sätkynuket. Tämä kaikki alkoi jo lapsuudessa kun äidit käänsivät meidät pois maailman tiedostuksesta helmojensa hämäryyteen. Toki joukkoon aina jää joku ”kääntämätön”.

Tahattomat ja lähes automaattiset tiedostukset ovat niin itsepintaisia, sanoo Shklovski, että vähitellen koko elämän ”tämänhetkisyys” häipyy olemattomiin vieden mukaan niin vaatteet, huonekalut, vaimot, lapset kuin kaikki tärkeimmätkin asiat, jopa sodan ja vitsausten pelot hälvenevät. Vielä taannoin kukaan ei halunnut lisää ydinvoimaa, mutta nyt se taas kelpaa lähes kaikille suomalaisille, jopa osalle taiteilijoista, joiden luulisi olevan jo työnsä puolesta edes jollain lailla hereillä.

Tämä mielipiteisiin takertuminen on perin kummallista, vaikka jo Platonin dialogeista saakka on tiedetty, että maailma tulemisessaan on jatkuvassa virtaamisen tilassa, josta mitään mielipiteeksi asti kelpaava varmaa tietoa ei ole saatavissa; ainoa vakaa ajattelun kohde on ideoiden maailma. Täällä hiipuvan illan kaupungissakin lähes kaikki tietävät prikulleen kuinka asiat maailmassa ovat. Naapurini mukaan mielipide on ajattelusta jalostunut timantti, sillä ei ole väliä onko se oikea vai väärä; se leikkaa siitä huolimatta.

Tämä kesä on Nietzschen suuren paluun aikaa, monia hienoja uusia käännöksiä filosofin teoksista on ilmestynyt, joten lainaamme Nietzscheä: ”Teeskentelijä, joka näyttelee aina yhtä ja samaa roolia lakkaa lopulta olemasta teeskentelijä... Jos joku haluaa itsepintaisesti näyttää joltakin, niin lopuksi hänen on vaikea olla mitään muuta.” Filosofi sanoo, että perimmäinen tarkoituksemme on tulla siksi, mitä me olemme. Mutta minä en ainakaan enää muista, mitä minun piti olla ja miksi tulla.

Tämän ikuisen kotiuttamisen vastapainoksi Shklovski tarjoaa vieraannuttamista ja sen täsmävälineeksi taidetta. ”Niinpä ihmiselle on annettu taide välineeksi, jotta raajoihimme palautuisi tunto, jotta tuntisimme itsemme objekteiksi, jotta kivi tuntuisi jälleen kiveltä.” Taide pysäyttää asioiden tunnistamisen pakkomielteen ja johdattaa mielikuvien heräämisen äärelle. Taide on keino kokea asioiden uudelleensyntymisen prosessi, saada jalat alleen ja silmät päähän.

Marcus Aurelius kirjoitti itsetutkisteluissaan samasta asiasta jo 100-luvulla, tosin kirja ilmestyi vasta 1958. Aurelius käytti vieraannuttamiseen buddhalaisuudesta tuttua väärien mielikuvien eliminoimista. Maukas liharuoka on vain kuollutta eläintä, paraskin viini vain käynyttä rypälemehua ja intohimoisin rakkauden aktikin vain sukupuolielinten kouristuksenomaista yhteen hankaamista. ”Nämä ovat erinomaisia mielikuvia, jotka menevät asioiden ytimeen ja tunkeutuvat niihin, niin että asiat voi nähdä sellaisina kuin ne todella ovat.” Kaikki on pientä ja katoavaista, Eurooppa on mitätön maailmankolkka, valtameret vähäisiä lätäköitä ja Athos-vuori pelkkä mutakikkare.

Kun asioita ja olioita tarkastelee niiden luonnollisuuteen taantuneessa ympäristössä, ne katoavat vähitellen kotoisen ”todellisuuden” huuruihin. Siksi Aurelius kehottaa jakamaan kaikki maailman asiat osiin, jolloin tiedostamattomien huomioiden itsepintaiset kahleet kirpoavat. ”Pyyhi pois mielikuvat. Pysäytä sätkynuken narut. Eristä nykyhetki. Tunnista, mitä tapahtuu sinulle ja mitä toiselle. Mietiskele viimeistä hetkeäsi.”

Marcus Aurelius kirjoitti hajanaisia päiväkirjanomaisia merkintöjään keisarin tehtävien ohessa, useimmiten sotatantereella, joten hänellä ei ehkä ollut aikaakaan etsiä taiteesta vieraannuttamisen välinettä. Mutta Shklovski näkee taiteen tärkeimpänä, ellei peräti ainoana tehtävänä, vieraannuttamisen. Samoilla apajilla souteli myös Nietzsche jo 1872, kun hän kirjoitti teoksessaan Tragedian synty: ”Täällä, tahdon äärimmäisessä vaarassa, lähestyy pelastava, parantava taikavoima, TAIDE; vain se voi taivuttaa nuo inhoajatukset tai täälläolon luotaantyöntyvyydet ja absurdiudet mielteiksi, joiden varassa voi elää.”

Uusina suomennoksina:
Marcus Aurelius (2004): Itselleni. Basam Books.
Friedrich Nietzsche (2008): Tragedian synty, niin&näin.