lauantai 17. huhtikuuta 2010

AAPELINKAUPUNGISSA PELITTÄÄ

´

O, no!

Muutin Aapelinkaupunkiin syksyllä 1995, vanhaan 1980 lopetettuun Osuuskauppaan, ensin yläkertaan kauppa-apulaisen huoneeseen ja sitten seuraavana vuonna koko taloon. Aapelinkaupunki ei ole mikään lähiö, vaan tiiviisti rakennettu vanha puutalokaupunki, joka nojaa yhdeltä syrjältään graniittiseen Hallilanvuoreen; muilta suunnilta sitä rajaavat kaupunginosat Kasperi ja Kapernaumi ja jo ajat sitten myyttiseksi ryhtynyt puro Pajuluoma.

Täältä Aapelinkaupungista katsoen Pajuluoman tuolta puolen alkaa varsinainen kaupunki, jossa on siististi asfaltoitu pihapolutkin. Mutta näillä meidän raiteilla ja huonosti hoidetuilla teillä lätisee rospuuttoaikana kura ja kesällä lentää pöly. Kadunpuolen ikkunoita ei kannatta pestä lainkaan, paitsi jos sattuu olemaan suuret juhlat tai tulee vieraita ulkomailta.

Kaiken lisäksi juuri meidän pihassa, Aapelinraitin ja Villenraitin risteyksen muodostamalla entisellä kauppa-aukiolla, nykyisellä Tannisaukiolla, käännetään autoja ja ja muita ajopelejä ympäri vuorokauden; ikään kuin ne olisivat tulleet väärinpäin maailmaan ja täällä oikeaan suuntaan käännettäviksi. Kaupungin suunnasta ajetaan vauhdilla aukiolle, käännytään ja poistutaan kaasupohjassa. Viime viikolla siihen oli unohtunut suuri kaivinkone – sen kääntö oli ilmeisesti epäonnistunut. (Google Maps, Street View: Villenraitti 8 / Sitikka pihassa.)

Kun asuin kiinteistöä ensimmäisiä aikoja kerääntyi nuoriso kaljapusseineen talon (Osuuskaupan) portaille norkoilemaan ja tupakoimaan, mutta kun tarpeeksi monta kertaa sanoin, että tämä on nykyään yksityistalo, he kaikkosivat. Yksisilmäinen lihava mutta viisas kolli istui pari vuotta samalla rapulla, mutta hänetkin on aika korjannut. Ikävä kyllä.

Nyt mennään taas kevättä, kaiken armollisesti kattava lumipeite on sulanut ja upottavat kuralammikot, juoksevat savivellipurot ja lumen prässäämät koirapaskat ovat paljastuneet. Olemme pyytäneet soraa ja kivimurskaa teiden hiekkaosuuksille, mutta turhaan. Kivimurskaa ei ole, vaikka muutaman kilometrin päässä olevan Routakallion mahtavat kalliot on murskattu valtaisiksi murskevuoriksi.

Viime kesänäkään ei saatu mursketta aukiolle, mutta saatiin epämääräinen räpsäys suolaa pölyä sitomaan. Suolaa pihamaalle keskellä kesää!

Me emme valita. Nyt mennään jo huhtikuuta kuin ihmeen kaupalla. Nyt saa taas varoa, ettei kaupungin puutarhaosaston miehet kaada viimeisiäkin pihapuita. Viime keväänä ilmestyi markille kaupungin miehiä mittailemaan puita. Ensin he sahasivat oksia ja siirtyivät sitten runkojen kimppuun. Kun yritin kysyä, mikä tämä invaasio on, kaivoi yksi miehistä mp3-tulpan korvastaan ja sanoi, että jos he ovat kaupungin miehiä niin puut haittaavat näkyvyyttä ja jos he taas ovat energian miehiä niin puut ovat liian lähellä lankaa. Ne on kaadettava tai ainakin karsittava joka tapauksessa.

Mitä ihmeen näkyvyyttä? Siihen ei tullut vastausta, tulppa oli jo takaisin korvassa. Soitin taas tekniselle osastolle, sieltä sanottiin että ne ovat varmaankin energialaitoksen miehiä, turvaavat lankaa. Mitä ihmeen lankaa; nehän on kaivettu maahan jo vuosia sitten. Siihen se jäi. Nämä kaupungin pick-upilla liikkuneet ei-mitkään miehet veivät kaksi suurta puuta pihastani ja pari pienempää vasta taimella olevaa. Mutta näkymä parani; siitä näkyi yhtenä iltana kuu.

Uutisiakin olemme saaneet pääkallon paikalta: kiinteistövero nousee. Totta kai sen pitääkin nousta, kun viime vuonna nostettiin päättävässä asemassa olevien kaupungin toimihenkilöiden palkkaa yli tuhannella eurolla per kuukausi. Se on hyvä, että ostovoima lisääntyy ostovoipaisten keskuudessa, kun me emme täällä Aapelinkaupungissa osta mitään. Miten täällä voisi mitään ostaakaan, kun minä asun seudun ainoassa kaupassa. Ja kauppa on kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti